keskiviikko 6. marraskuuta 2019

Elämää ja elokuvaa

Elämää.

Tavoitteenani on tehdä päivittäin joku tekemätön työ. Olen merkinnyt nuo lopulta kovin vähäpätöiset hommat oikein kalenteriini. Eilen palautin kulkulätkäni ja avaimeni työpaikalle. Sihteeri tutkaili avaimiani ja totesi eräästä nipussa roikkuvasta painavasta Abloy ura-avaimesta "Tätä rakennusta ei enää ole".

Näin ensimmäistä kertaa sairaalan uuden komean aulan. Haikeilin avaraa tilaa ihaillessani: En kuulu enää tänne.

Jatkan kässärini editoimista. Kun muutan sen PDF-muotoon ja luen tekstiä puhelimeltani, huomaan taas uusia juttuja. 

Elokuvaa.

Judy Garlandin elämästä kertova elokuva Judy käsittelee Garlandin taiteilijauran alkua ja loppua. Nainen nähdään traagisena hahmona, osittain viihdeteollisuuden uhrinakin.

Tuntuu, että olen nähnyt ihan riittävästi taiteilijaelämänkertoja, joissa taiteilija ryyppää, kaatuu esiintymislavalle, nappailee lääkkeitä ja tekee vääriä valintoja. Garlandia hoidettiin piristeillä ja rauhoittavilla lääkkeillä jo lapsena, sillä hän oli Hollywood -lapsitähti.

Garlandia esittänyttä Renee Zellwegeriä ei tahtonut alkuun tunnistaa ja epäilemättä hän tulee voittamaan Oscarin roolistaan, sillä se on nimenomaan Oscar-rooli niin hyvässä kuin pahassakin. Itkin elokuvan lopussa ja se lienee melko varma Oscar -ennusmerkki


3 kommenttia:

Leena Laurila kirjoitti...

Tuntuu todella tässä jo suht pitkään eläneenä että näitä useinlyhyitä ja traagisia päihde-elämäkertoja on nähnyt ja lukenut riittämiin. Yllättävän muuntautumiskykyinen tuo Renee Zellweger. Näin tuosta trailerin..

Marjatta Mentula kirjoitti...

Tämän haluan nähdä. Zellwegerillä on muistaakseni suomensaamelaisia sukujuuria, ja kyllähän se näkyykin poskissa ja silmissä. Hyvä muuntautumiskykyinen näyttelijä, yhtä hyvä komediennenä kuin vakavissa rooleissa.

Anonyymi kirjoitti...

Ihminen näkee mitä haluaa ja internet on pullollaan kaikenlaista, mistä voi valita mieleisensä.

René Zellwegerin väitetyistä saamelais- (eikä varsinkaan suomensaamelaisista) juurista ei ole mitään näyttöä. Sen sijaan tiedetään, että hänen norjalaisen äitinsä sukua on asunut Finnmarkissa ja että he saattavat olla sinne aikoinaan 1800-luvulla Suomen puolelta muuttaneita siirtolaisia (kveenejä). Tästä(kään) ei tosin ole varsinaista faktaa - esim. kirkonkirjatietoja - mutta onhan aina hauska ajatella, että meillä suomalaisillakin on melkein pikkuvarvas Hollywoodin oven välissä.