Olin sunnuntaina mukana ystäväni lukupiirissä. Söimme kanttarellipitsaa, mustikkakukkoa, jäätelöä ja joimme kahvia. Sain vastailla kirjaani koskeviin kysymyksiin.
Eräs pariskunta oli kuunnellut romaanini ja näkökulman vaihtuessa ihmetellyt, että missä nyt mennään. Romaani etenee kuitenkin kronologisesti, eikä tarina ole mitenkään erityisen monimutkainen.
Ei saa elvyttää -romaaniin toivottiin jatko-osaa, jolloin siitä tulisi jonkinlainen sukupolvitarina. Minua eivät kirjan henkilöt enää kiinnosta ja minun puolestani he saavat elää tästä lähtien ihan miten lystäävät (niin ne tekivät kyllä aiemminkin, eivätkä totelleet kaikkia määräyksiäni).
Eräs lukupiiriläinen luki ääneen pätkiä kirjastani ja minua hävetti niin, että laitoin kädet kasvojeni eteen ja huokailin. Oli lähellä, etten alkanut repiä hiuksiani.
Moni on kysynyt kuka Ei saa elvyttää -äänikirjan lukee (Jaana Pesonen). Jotenkin siitä lukijastakin on tullut kirjailijan arvon mitta. Lukeeko äänikirjan joku kuuluisa viihdealan tähti vai peräti Erja Manto.
On kaksi koulukuntaa, ne jotka pitävät äänikirjoja kirjallisuuden köyhdyttäjinä ja niitä, jotka uskovat optimistisesti porttiteoriaan, jonka mukaan ääneen luettu kaunokirjallisuus tuo perinteisille kirjoille lisää lukijoita. Kuulun jälkimmäisiin vaikka en itse äänikirjoja kuuntelekaan. Minulle lukeminen on se juttu.
Googlailen edelleen romaaniani, enkä löydä enää mitään uutta. Nyt ovat syksyn kirjat levinneet internetsin. Oma kirjani oli lumikello tai krookus ja nämä ovat uhkeita daalioita tai syyshortensioita. Uudet viihdykkeet uivat nyt kuulokkeiden läpi kuluttajien tajuntaan.
Haluan seuraavaksi kirjoittaa paremman romaanin.
Äidinkielen opettajani Helka Nurmi pöyristyisi otsikosta, sillä hän
arvosteli mainoksia, joissa kerrottiin tuotteen olevan parempi,
maukkaampi tai halvempi, mutta joissa ei mainittu, että mihin
verrattuna. Nyt kun luin tämän tekstin, niin onhan tämä jonkinlainen apaattinen mainos. Vähän kuin Anna edes säälistä -teksti nuoren miehen t-paidassa.
Ei saa elvyttää on edelleen saatavilla lukuaikapalveluista, kirjastoista tai vaikkapa Kariston verkkokaupassa (linkki).
5 kommenttia:
Kun selailen kirjaston äänikirjakokoelmaa, tarkistan myös aina kuka on lukija. Jos lukija on Erja Manto, en lainaa. Hänellä on niin tylsä ja unettava ääni, että nukahdan päivälläkin hänen höpinöihin.
Yksi ystäväni kuuntelee äänikirjoja aina 1.5 kertaisella nopeudella, lukijat kuulostavat kuulemma muuten masentuneilta.
Porttiteoria voi hyvinkin toimia noin päin - kuuntelusta konkreettiseen kirjaan siis. Toisin päin se ei ole omalla kohdallani toiminut: en ole yhtäkään äänikirjaa kuunnellut. Minullekin nimenomaan lukeminen on juuri se juttu. Mutta molempi parempi, niin se varmastikin on.
Pidin kovasti molemmista "Ei saa..." -kirjoistasi. Mitä seuraavaksi meille tarjoiletkaan. Odotan sitä innokkaasti.
Kiitos! Voi miten kiva kuulla. Äänikirjojen palkkiot pitäisi saada kohdilleen.
Minäkin kuuntelin äänikirjoja nopeutettuna. Normaali lukunopeus tuntui niin puuduttavan hitaalta. Nykyään en kuuntele enää ollenkaan. Liian usein kävi niin, että nukahdan. Eikä äänikirjaa oikein voi selata niin kuin ”kirjallista” kirjaa. Ainakin se on hankalampaa.
Lähetä kommentti