Parempi romaani

Olin sunnuntaina mukana ystäväni lukupiirissä. Söimme kanttarellipitsaa, mustikkakukkoa, jäätelöä ja joimme kahvia. Sain vastailla kirjaani koskeviin kysymyksiin.

Eräs pariskunta oli kuunnellut romaanini ja näkökulman vaihtuessa ihmetellyt, että missä nyt mennään. Romaani etenee kuitenkin kronologisesti, eikä tarina ole mitenkään erityisen monimutkainen. 

Ei saa elvyttää -romaaniin toivottiin jatko-osaa, jolloin siitä tulisi jonkinlainen sukupolvitarina. Minua eivät kirjan henkilöt enää kiinnosta ja minun puolestani he saavat elää tästä lähtien ihan miten lystäävät (niin ne tekivät kyllä aiemminkin, eivätkä totelleet kaikkia määräyksiäni).

Eräs lukupiiriläinen luki ääneen  pätkiä kirjastani ja minua hävetti  niin, että laitoin kädet kasvojeni eteen ja huokailin. Oli lähellä, etten alkanut repiä hiuksiani.

Moni on kysynyt kuka Ei saa elvyttää -äänikirjan lukee (Jaana Pesonen). Jotenkin siitä lukijastakin on tullut kirjailijan arvon mitta. Lukeeko äänikirjan joku kuuluisa viihdealan tähti vai peräti Erja Manto.  

On kaksi koulukuntaa, ne jotka pitävät äänikirjoja kirjallisuuden köyhdyttäjinä ja niitä, jotka uskovat optimistisesti porttiteoriaan, jonka mukaan ääneen luettu kaunokirjallisuus tuo perinteisille kirjoille lisää lukijoita. Kuulun jälkimmäisiin vaikka en itse äänikirjoja kuuntelekaan. Minulle lukeminen on se juttu.

Googlailen edelleen romaaniani, enkä löydä enää mitään uutta. Nyt ovat syksyn kirjat levinneet  internetsin.  Oma kirjani oli lumikello tai krookus ja nämä ovat uhkeita daalioita tai syyshortensioita. Uudet viihdykkeet uivat nyt kuulokkeiden läpi kuluttajien tajuntaan.  

Haluan seuraavaksi kirjoittaa paremman romaanin.

Äidinkielen opettajani Helka Nurmi pöyristyisi otsikosta, sillä hän arvosteli mainoksia, joissa kerrottiin tuotteen olevan parempi, maukkaampi tai halvempi, mutta joissa ei mainittu, että mihin verrattuna. Nyt kun luin tämän tekstin, niin onhan tämä jonkinlainen apaattinen mainos. Vähän kuin Anna edes säälistä -teksti nuoren miehen t-paidassa.

Ei saa elvyttää on edelleen saatavilla lukuaikapalveluista, kirjastoista tai vaikkapa Kariston verkkokaupassa (linkki). 

Ei saa elvyttää äänikirjana

Ei saa elvyttää on julkaistu äänikirjana (lukijana Jaana Pesonen). Ei sitä kukaan minulle kertonut (ilmoitettiin vain, että kesällä), mutta huomasin asian ihan vahingossa (sillä enhän suinkaan googlaile romaaniani, en ainakaan enää kerran tunnissa).

En yksinkertaisesti pysty kuuntelemaan kirjaa. Ensinnäkin teksti kyllästyttää, sillä olenhan jo muutaman vuoden sen parissa viettänyt ja toisekseen pelkään sen puutteiden paljastuvan räikeinä näin ääneen luettuina. Ehkä voin kuunnella sen joskus parin vuoden kuluttua jos se on vielä saatavilla.

V sanoo, että äänikirjat pitää kuunnella 1.5 kertaisella nopeudella (en kykene siihen, mutta 1.2 nopeus on minusta paras). Normivauhdilla nautittuina kirjat kuulostavat masentuneen ja uskonsa menettäneen henkilön ripittäytymiseltä. 

Leena Lumi on blogissaan (linkki) suositellut suvikirjoja ja tuosta joukosta löytyy myös  Ei saa elvyttää. Olen hyvin iloinen, sillä elvyttämisen pohtiminen sopii kesään. On siinä muutakin, eikä kirja masenna, jos sitä pelkäätte.

Tein eilen päätöksen, etten edes pyri vakavasti otettavaksi kirjailijaksi, vaan haluan viihdyttää lukijoita ja heti tuntui taas kivalta kirjoittaa. Huumori on ominaista kirjoittamiselleni, eikä sen käyttäminen sulje pois vaikeitakaan aiheita. Arvostuksen sillä menettää, mutta mitä siitä.

Anneli Kanto on kertonut, että häntä ärsyttää termi "eturivin kirjailijat". Pysyn takarivissä. Toisaalta  olen heti valmis paljastamaan vaatekaappini ja elämäni jollekin naistenlehdelle. Ketään ei näytä kiinnostavan ja ehkä niin on hyvä, sillä avautuisin kuitenkin jostain alapäävaivoista.

Olen nyt maininnut romaanini (Ei saa elvyttää) riittävän monta kertaa. Tein sen taas. Kyllä tämä ohi menee, vähän kuin rakastuminen tai vatsatauti.