Sandra

Pääsin pitkästä aikaa teatteriin. Monologinäytelmä Sandra pohjautuu Heidi Köngäksen romaaniin ja sen oli ohjannut ja dramatisoinut kirjailija itse. Monologin esitti Kaija Pakarinen ja musiikista vastasi lavalla selloa soittanut Lea Pekkala, jolla oli muutama repliikkikin. 

Näytelmä kertoi huutolaistyttö Sandrasta, josta tulee torpan emäntä ja Jannen vaimo. Elämä on kovaa, lapsia syntyy tiheään tahtiin, mutta toisaalta on toivoa paremmasta kunnes tulee sisällissota. Enempää en halua juonesta paljastaa. 

Kaija Pakarinen oli lavalla kuin kotonaan, hän näyttää alussa nuorelta ja rakastuneelta tyttöseltä ja myöhemmin työn ja huolten kuluttamalta naiselta. Kun Sandra saa jauhoja ja munia ja tekee lapsille ja itselleen pannukakkua, se liikuttaa kyyneliin. 

Monologi oli vierailunäytös ja esitettiin Frenckellillä. Kokemuksesta oli riisuttu kaikki mikä teki aiemmin teatterielämyksestä juhlavan. Teatterissa käynti on muuttunut vähän kuin lentomatkustaminen. 

Katsojat jonottivat saliin pääsyä ulkona palttoot päällä ja maskit naamalla. Ovella seisoi mies, joka katsoi meitä visiirin läpi ja tarkasti liput. Joka toiseen tuoliin oli viritetty ruskea "vyö", joka teki kaverin vieressä istumisen mahdottomaksi. Monologissa ei ollut väliaikaa, enkä tiedä miten viinilasien jonottaminen ja lämpiössä näyttäytyminen toteutettaisiin. 

Kotiin kävellessä tuli mieleen, että on minulla sentään helppoa, jääkaapissa on kuusi kananmunaa ja laatikossa kilo vehnäjauhoja ja voin koska vaan tehdä pannukakun. Pääsen ulos talvellakin, sillä omistan kengät. 

Sisällissodan aikaan kuoli enemmän ihmisiä infektiotauteihin kuin itse sodassa (googlasin).  Nyt meitä vaanii korona, mutta meillä on parempi ravitsemus ja terveydenhuolto kuin tuolloin. Elämämme on totisesti melko helppoa koronasta huolimatta. 

Kuva: Anne Kojola