Eilen puhelin soi ja minua pyydettiin pitämään vastaanottoa Lahdessa, oma stetoskooppi, neulat ja ruiskut mukaan. Missä v-tussa on Lahti? En ole koskaan käynyt siellä. Siteerasin tässä nyt omaa kirjaani, jossa siivooja Natalia näkee ilmoituksen siivouskeikasta Lahdessa (omat siivousvälineet mukaan). Se taas on varastettu oikeasta pätkätyötodellisuudesta. (Stetoskoopin, ruiskut ja neulat keksin itse.)
Mitä vastasin? Kiitos, mutta ei kiitos.
Olen neulonut villapaitaa, jota on vaikea laskea käsistään, sillä se on jo niin pitkällä, että alan haaveilla seuraavasta. Olen samalla kuunnellut äänikirjaa, sillä otin Bookbeat-ilmaisjakson, jonka aion sitten lopettaa, ellen jää koukkuun. Kuuntelen Juhani Karilan kirjaa Pienen hauen pyydystys. Mietin peijooneja ja hattaroita.
Minusta ei olisi aktivistiksi, sillä olen laiska pelkuri. Mitenköhän Aleksei Navalnyi nukkui viime yönä? Oliko kunnon patja ja oma kammari? Entä kylpyhuone? Tarjoillaanko aamulla teetä, paahtoleipää ja marmeladia? Lukeeko aamiaispöydässä Komsomolskaja pravdaa?
Syvä huokaus. Toinen kuppi kahvia. Ihan vähän kirjoneuletta ja sitten kirjoittamaan. Sympatiat Alekseille.
6 kommenttia:
Täällä toinen Aleksein sympatiseeraaja. Ei voi muuta kuin kunnioituksella nostaa hattua hänelle ja hänen kaltaisilleen rohkeille ihmisille. Maailma olisi vieläkin paljon pahempi ilman heitä, heidän motiiveinaan on inhimilliset arvot.
Onneksi jotkut ovat rohkeita, ihan henkensä kaupalla.
Ei saa elvyttää on ollut vuodenalun sykähdyttävin lukukokemus. Lämmin kiitos siitä!
Ihanaa. Kiitos!
Tänään sain metsästettyä kolmannen islantilaisneuleen langat ihan kivijalasta, kaikista nettikaupoista tarvitsemani värit olivat loppu.
Hyvä!
Lähetä kommentti