maanantai 18. tammikuuta 2021

Nuku huonosti

Helppohan se on neuvoa, miten nukkua hyvin, mutta minäpä kerron, miten yöunet saa karkotettua.

Istu iltaa kolmen ihmisen kanssa, joita et ihan viikottain näe. 

Juttele Patti Smithistä ja Robert Mapplethorpesta ja Patti Smithin elämäkerrasta Ihan kakaroita. Puhu kirjoista, taiteesta ja siitä miksi joku on niin hullu, että haluaa taiteilijaksi vaikka se useimmiten tarkoittaa köyhyyteen tyytymistä. Tänä aamuna ajattelen, että kyllähän sellaisen ihmisen pitää olla parantumaton optimisti tai sitten vaan ei voi edes ajatella muita vaihtoehtoja. Patti Smith ei voinut.

Juo lasillinen viiniä ja juo mukillinen kahvia. 

Pyyhkäise iltasella puhelimesi näyttöä ahkerasti. Seuraa onko äänikirjasi nousussa, laskussa vai kulkeeko tasamaata.

Kuuntele Juhani Karilan romaania Pienen hauen metsästys. Jatka kuuntelemista aamuyöstä, kun kyllästyt pyörimään lakanoissasi. 

Näillä neuvoilla pääsee jo melko pitkälle. Lopulliseksi niitiksi tarvitaan huutava kissa, joka herää puoli kuudelta. 

En tiedä mihin unet lopulta karkasivat. Pakenivatko ulko-ovesta samalla kun lukupiiriläiset poistuivat vai luikahtivatko viemäriputkistoon?  Palaavatko enää tähän asumukseen vai siirtyivätkö naapuriin, sekin on toistaiseksi arvoitus.



Ei kommentteja: