Nyt kun minulla on Facessa paljon kirjailijakavereita, joita kaikkia en edes tunne, tiedän mitä kuva kirjoja täynnä olevasta pahvilaatikosta tarkoittaa. Kuvan kirjat ovat uudenkankeita, eikä kukaan ole vielä kurkistanut niiden kansien sisälle. Tai video, jossa kirjailija avaa tuota laatikkoa. Se merkitsee sitä, että kirjailija on saanut tekijänkappaleensa. Nyt kuuluu onnitella.
Luin vanhoja blogipäivityksiäni ja vieläkin ilmoitus kustannussopimuksesta sai sydämeni lyömään tiheämmin.
Pari kaveriani luki kässärini ja antoi ihan rohkaisevaa palautetta. Sitten taas tekstin kimppuun. Ensin pitää häätää päästään ajatus siitä, että mihin tätä romaania edes tarvitaan (siis jos joku sen joskus julkaisee). Ruokaa tarvitaan, vaatteita tarvitaan, terveys olisi kiva, rakkaudesta paljon puhutaan, mutta mihin tätä kirjaa tarvittaisiin, kun niitä puskee joka yksiöstä, rivitalon pätkästä ja omakotitalosta.
Kun ohi vilahtavassa kuvassa hämillään oleva kirjailija puristaa kätösillään kukkakimppua, se saattoi entisinä aikoina tarkoittaa julkkareita (niitä ei nykyään järjestetä kuin korkeintaan virtuaalisesti), nyt se tarkoittaa kirjallisuuspalkintoa. Marisha Rasi-Koskinen Viita-ryhmästäni sai Runeberg-palkinnon hienosta romaanistaan REC. Onnea Marisha!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti