Minulle tehtiin suppea yöpolygrafia ja todettiin keskivaikea uniapnea. Uniapneaa sairastaa 1.5 miljoonaa suomalaista ja vaikeaa tai keskivaikeaa uniapneaakin sairastaa täällä 830 000 henkilöä (suunnilleen tällaisia lukuja esitettiin Lääkärilehden uniapneateemanumerossa).
Uniapneaa on pidetty keskivartalolihavien miesten riesana, mutta tautia voi olla myös normaalipainoisilla naisilla kuten minulla. Uniapnea lisää riskiä moniin muihin sairauksiin kuten verenpainetautiin. Matalimmillaan veren happipitoisuus laski minulle tehdyssä mittauksessa 84 prosenttiin kun se valveilla ollessa oli 95 prosenttia.
Jos (ja kun) saan hoidon, saatan virkistyä rasittavassa määrin. Kirjoitan kaksi romaania vuodessa ja aloitan potkunyrkkeilyn tai seinäkiipeilyn.
Tampereella on vilinää. Ystäväpariskunta ei meinannut saada täältä hotellihuonetta. Lopulta sellainen löytyi Tampere-talon kupeesta Marriott-hotellista. Tapaamme hotellin aulassa tänään. Mietimme mitä tekisimme ja R ehdotti "Voitaisiinko mennä hautausmaalle?"
6 kommenttia:
No isäntä väittää että kuorsaan niin että munkin pitäisi tehdä tuollainen tutkimus. Mutta en halua. Nukun mahallani ja siihen ei mitkään naamarit sovellu.
Hyvä että todettiin (ei se, että sinulla on uniapnea). Onneksi ne cpap-laitteet on kehittyneet hiljaisemmiksi. Siinä maskissa ilm ei ole tapahtunut niinkään kehitystä. Kooltaankin ne masiinat on niin pieniä, että on helppo ottaa matkalle mukaan, kunhan on sähköä.
Minutkin tutkittiin taannoin, mutta hönkäilin kuulemma hyvin, ei ollut katkoja. Ei voi syyttää hiipuvaa aikaansaajuutta siitäkään.
Minustakin on kiva kävellä hautausmaalla. Olin tänään Kärkölässä muissa asioissa lapsenlapsen kanssa ja hän halusi nähdä kylän kirkon (tuleva kanttori). Mä halusin nähdä hautausmaan. Niitä olikin useita. Muutama vuosi sitten olin vanhemman tyttären kanssa viikon verran Visbyssä ja pyöräilylenkillä hän halusi hautausmaalle kävelemään. Pistettiin siellä pystyyn kilpailu, kumpi löytää ensimmäisen suomalaisen sukunimen. Ei kumpikaan, kun ei siellä ollut.
Rakasta hautausmaita!
Juu, katsotaan miten se uniapnean hoito sujuu. Siskollani on se laite, eikä homma ole sujunut ongelmitta.
Minä pidän myös hautausmailla kävelemisestä. On ainakin yksi paikka, missä on rauhallista eikä ole ohi suhahtelevia pyöräilijöitä. Usein kotimaan matkoilla käydään tutkimassa paikkakunnan hautausmaata. Usein sieltä löytyykin joitain kuuluisien henkilöiden hautoja tai jotain muuta mielenkiintoista. Todella vanhoja, mutta silti kunnossa pidettyjä hautoja (seurakunta varmaan hoitaa) tai sitten voi havaita mitkä sukunimet milläkin paikkakunnalla ovat yleisiä.
Lähetä kommentti