Voitaisiinko Suomeen järjestää humanitäärisiä jalkakäytäviä, joita pitkin saisi liikkua turvallisesti kaatumatta ja luitaan murtamatta.
Blogin päivittäminen on työlästä: Jos ei kirjoita Ukrainan sodasta on tunteeton ja jos kirjoittaa, ei kukaan halua lukea, sillä sota ahdistaa liikaa. Toisaalta minulla ei ole mitään viisasta sanottavaa sodasta.
Siskojen kanssa on mietitty sellaista, että pitäisi koota makaronivarmuusvarasto. Kriisin myötä kaupoista alkavat makaronit loppua. Viinipulloja ei kannata viedä kierrätykseen vaan säästää, sillä niistä voi myöhemmin askarrella aseita.
Olen kuunnellut 12 tuntia David Forster Wallacen romaania Päättymätön riemu, vajaa 57 tuntia on Riemua jäljellä. Kuuntelunopeuteni on 1.25.
Päättymätön julkaistiin 1995 ja sen tapahtumat sijoittuvat lähitulevaisuuteen. Yhtiöiden sponsoroimat vuoden nimet korvaavat alkuperäiset vuosiluvut ja kirjassa eletään lähinnä Depend-aikuisalusvaatteen vuotta. Romaanissa kuvataan pääasiassa Bostonissa sijaitsevan Einfieldin tennisakatemian opiskelijoita. Huumeet ovat romaanissa suuressa osassa.
Päättymättömässä riemussa on hulvaton pätkä miehestä, joka päättää lopettaa hampun polttamisen. Kyseisestä huumeesta käytetään peitenimeä Bob Hope. Mies ostaa aina "viimeistä kertaa" Bobbya ja kieltää myyjää enää myymästä hänelle, joten seuraavalla kerralla on etsittävä uusi myyjä. Hän heittää joka kerran kaiken välineistön roskiin ja joutuu sitten ostamaan uuden. Ostotoimenpiteet ja itsensä pettäminen alkavat hiljalleen vaatia yhä suurempaa vaivannäköä.
Eipä minulla muuta. Kuten misseillä oli tapana sanoa, toivon rauhaa maailmaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti