Pankki onnitteli minua, sillä maksan asuntolainan viimeiset rippeet (vaivaiset 14 euroa) elokuun ensimmäinen päivä. Onnitteluun oli piirretty ilmapallo. Ei revittelyä kuohuviinillä tai kakuilla. Ilmapallo ei triggeröinyt minua hulvattomuuksiin.
Joskus ajatus lainan viimeisestä erästä tuntui niin kaukaiselta, ettei siitä osannut edes haaveilla. Nyt juhlistin tapahtumaa pullakahveilla Amurin Helmessä. Olen hyvä keksimään syitä herkutteluun.
Useilla suomalaisilla on mökki, auto ja omakotitalo. Joillakin kollegoilla on sijoitussalkku ja -asuntoja. Minulla ei ole mitään noista.
Olen tehnyt joitakin vähemmän onnistuneita valintoja. Olen ollut se sadun heinäsirkka, joka rillutteli sillä aikaa kun muurahaiset keräsivät talvivarastoja. Vanhasta Aisopoksen (googlasin) sadusta on tehty pehmennetty versio nykylapsia varten, siinä heinäsirkka pääsee soittamaan mehiläisille henkensä pitimeksi. Minun lapsuudessani heinäsirkka ei selvinnyt talvesta. Heinäsirkan kohtalo ei ollut reilu. Yhteiskunta ei auttanut taiteilijaa.
En ole pelkästään laulellut (mikä on ollut kaikkien etu, sillä en ole erityisen musikaalinen) vaan olen hoitanut potilaita oman parhaani mukaan. Aina se ei ole riittänyt, mutta aika usein on.
Nyt taidan käydä putsaamassa tämän kestovärin kulmakarvoistani ja lähden kirjastoon palauttamaan myöhässä olevia kirjoja, joita en ole edes ehtinyt lukea.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti