Bestseller

Luen Goodreadsin best romance-äänestyksessä menestynyttä romaania, Casey McQuistonin  kirjoittamaa Punaista, valkoista ja kuninkaansinistä. Kirjoittajaa voisi nimittää vaikka rakkausviihteen Käärijäksi. 

Kirjan juoni kuulostaa hullulta, siinä Walesin prinssi Henry ja USA:n presidentin poika Alex rakastuvat. Olen päässyt luku-urakassani sivulle 163 ja alkaa jo vähän tökkiä. Nuorten miesten suudelmia muuten kuvataan sivutolkulla. Sain vinkin kirjasta R:ltä, joka halusi saada selville kansainvälisen bestsellerin kirjoitusohjeet.

Kirjassa toistuu sama kuin romanttisissa elokuvissa, ensin henkilöt inhoavat toisiaan, kunnes viha kääntyy lopulta rakkaudeksi. Miten usein näin käy reaalimaailmassa?

Sunnuntain lukupiirissä käsittelimme Kerstin Ekmanin romaania Suden jälki, jossa seitsemänkymppinen metsästäjä kohtaa suden ja muuttaa käsitystään metsästämisestä. Tämän aamun Hesarissa haastatellaan entistä rajavartijaa ja kilpahiihtäjää susivihasta, jota Suomessakin esiintyy. Iäkkään kirjailijan romaani liikutti minua.

Kun aloitimme lukupiirin reilu kymmenen vuotta sitten kaikki lukivat fyysisiä kirjoja, nyt joudutaan tarkastamaan, saako kirjaa lukuaikapalveluista. Minä ostin Suden jäljen, mutta viihderomaanin lainasin kirjastosta.

janakippo

Luin tänä aamuna loppuun ruotsalaisen Karin Smirnoffin trilogian viimeisen osan. Kirjat  kertovat pohjoisesta ja Jana Kippo- nimisestä taiteilijasta ja kotihoidon työntekijästä.  Smirnoff ei käytä pilkkuja, aloittaa erisnimet pienellä kirjaimella ja kirjoittaa etu-ja sukunimet yhteen. Helpottaa kirjoittamista, mutta ei välttämättä lukemista. Toisaalta karinsmirnoff kirjoittaa lakonisesti eikä pilkkuja oikeastaan tarvita. 

Olen itse saanut ohjeen, jonka mukaan vähän pilkkuja on parempi kuin paljon pilkkuja.

Viimeisestä osasta Sitten menin kotiin (Tammi, 2022) ilmenee miksi janakippo on sellainen kuin on. Aloita ensimmäisestä osasta (Lähdin veljen luo), niin minäkin tein, enkä silti oikein tahtonut muistaa kuka on göstagrönlund, taksianders, mikkorepolainen ja lukuisat muut henkilöt, sillä heitä on paljon. Toki moni esiintyy tässä osassa ensimmäistä kertaa. 

Janakipon osalle kertyy kohtuuttoman monta kuolemaa, väkivaltaista miestä ja raiskaajaa. Kirja olisi raskas, jollei se olisi humoristinen ja täynnä lämpöä. Kiitos karinsmirnoff ja suomentaja outimenna. 

Olen kirjoittanut kolumneja Reuma-lehteen. Lehti ilmestyy neljä kertaa vuodessa ja sen painos on noin 35 000. Kolumnien aiheisiin ei ole puututtu. Suunnittelin ensin, että kirjoitan seuraavalla kerralla eutanasiasta, mutta sitten päätinkin kirjoittaa seksistä. Lääkiksessä ei aiheesta puhuttu käytännössä ollenkaan. Varmaan nykyään puhutaan. Panokset kirjoittamisen suhteen kovenevat, pilkuilla tai ilman. Katsotaan miten minulle käy.

Hiusharjojen Ferrari

En ole saanut paljonkaan kirjoitettua, sillä aamuisin on jatkuvasti jotain menoa. Jostain syystä alan jo kahden aikaan suhtautua kirjoittamiseen niin, ettei tästä enää tule mitään. Ei kannata edes yrittää. Lukea voi onneksi aina.

Kävin Tipotien terveysasemalla. Luin lääkärin vastaanottoa odotellessanikin. Terveysasema on valtava kuparipäällysteinen temppeli. Odotushuoneen ikkunasta näkyy Näsijärvi. Vaikka tilaa on valtavasti, ei potilaita vai pitäisikö sanoa asiakkaita näkynyt. Tai näin yhden äidin lapsineen. 

Minut kutsuttiin sisälle vastaanottohuoneeseen täsmälleen sovittuna aikana. Lähtiessäni sanoin "Olen tyytyväinen vastaanottoon, kiitos". Olin palautteessani melko rehellinen. 

Minulla on uudet hiukset ja uusi hiusharja. Entinen näytti jätteidenkäsittelylaitoksen materiaalilta. Siihen kietoutuneista hiuksista ja törkeän näköisestä harjasta saadaan ihan kivasti lämpöenergiaa. 

Sokoksella myyjä kysyi mitä etsin (seisoin hiusharjatelineen edessä). Sanoin etsiväni hiusharjaa, jota voisin käyttää föönatessa. Myyjä ohjasi minut toisaalle, hyllylle, jossa makasi hiusharjoja omissa tyylikkäissä laatikoissaan. Nainen availi laatikoita ja esitteli harjoja. Ostin parikymppiä maksavan hiusharjan (se maksoi enemmänkin, mutta sinä päivänä tuotteista sai kahdenkymmenen prosentin alennuksen). Omistan hiusharjojen Ferrarin tai ehkä Teslan.

Tänään kirjastosta tuli ilmoitus, että tilaamani Tarot-kirja on saapunut.

Vanhuudesta

Isä oli vastassa Salon rautatieasemalla, kävimme kaupassa ostamassa jäävuorisalaattia, viinirypäleitä ja pesusienen. Ostin isälle kauniin tulppaanikimpun. 

Isä on aina pitänyt kukista. Isän äiti hoivasi ahkerasti kukkapenkkiään, vaikka oli köyhää ja raskastakin. Mummo suojeli rantakoivuja ja muisti vielä vuosia myöhemmin kamalan rikoksen: joku mies oli katkaissut oksan hänen koivustaan.

Söimme thaimaalaista ja kävin Salon taidemuseossa. Nyt vasta tajusin, että se on ihan nurkan takana, vanhassa veturitallissa. Esillä oli turkulaista grafiikkaa. Isä oli käynyt "aivokerhossa", jonka tehtäviä piti vähän lapsellisina. 

Luin Aila Meriluodon päiväkirjan vuosilta 2008-2010 En minä vielä pääty. Alkuun elämä on vilkasta, Aila Meriluodosta ja Lauri Viidasta kertova elokuva Putoavia enkeleitä saa ensi-iltansa, Panu Rajala kirjoittaa Meriluodon elämäkertaa (ja suututtaa kirjailijan), Aila Meriluodolta julkaistaan päiväkirja ja runoja. Kirjailijan elämään ilmaantuu Antero, kymmenen vuotta nuorempi mies, joka aiheuttaa naisessa jonkinlaisen viimeisen seksuaalisen ryöpsähdyksen 85-vuotiaana, vaikka seksi ei oikein onnistukaan. 

Sitten onkin alamäkeä, vatsavaivoja, näkö ja kuulo heikkenevät, kirjailija ei pääse ylös kaaduttuaan, eikä muista runokokoelmansa nimeä. Antero pitää monologejaan, ihan kuten edesmenneet aviomiehet Lauri ja Jouko.

Muistanko oikein, mutta tuntuu siltä, että päiväkirjamerkinnät ovat käyneet lyhyemmiksi verrattuna aiemmin julkaistuihin. Meriluoto kertoo päiväkirjassaan, että käsiala huononee ja pienenee.  Kustantamossa yritetään saada selkoa runoista, jotka runoilija on raapustanut käsin.

Kirjasta jäi jotenkin surullinen olo. Tavallaan tärkeää nähdä minkälaista luovuttamista vanhuus on, mutta en ehkä kuitenkaan haluaisi lukea siitä. Tuleekohan näitä päiväkirjoja vielä lisää? 

Meriluoto kuoli 95-vuotiaana Alzheimerin tautiiin hoitokodissa 2019. Aila Meriluoto on aina ollut rohkea ja avoin ja kirjoittaa tätäkin selvästi sillä ajatuksella, että muutkin lukevat tekstin.  Siinä mielessä julkaiseminen on oikeutettua.

Tarot 5 (kirjoitusharjoituksia)

Jatkan Tarot-hommaa kaikesta huolimatta:

Knight of Pentacles

 

Mies kantaa selässään tähteä. Istun täydessä junassa. Kuljetan repussani tiheitä ajatuksia. Leikkiosastolta ei löydy vapaita paikkoja. Pasilassa vaihdamme junaa. Ostan kirpputorilta pölyltä tuoksuvan mekon. Syömme isän kanssa thaimaalaista ja katsomme vanhoja valokuvia. Yhdessä kuvassa minä itken. 

Tähti on kaasumainen taivaankappale, ei sitä voi kantaa, isä sanoo. Isä työntää rollaattoria, kun hän saattaa minut rautatieasemalle. 

 

Strength

 

Karjun ja vedän ylätaljaa. Kuuntelen Muistojen bulevardia. Anneli Tähti laulaa Muistatko Mondrepos’n. Pentti tekee jalkaprässiä. Unohdin ottaa vesipullon. Katson peiliin. Teen ojentajat. Olen tatuoinut vasempaan kyynärvarteeni merkin, joka tarkoittaa ääretöntä. Paksut seinät ympäröivät minut ja ylläni on Tiitiäisen leikkipuisto. Olen puoliksi leijona ja puoliksi karitsa.

Samanlaisia päiviä

Vedin pakasta saman Tarot- kortin kuin pari päivää sitten. En viitsinyt kirjoittaa mitään, vaikka samasta kuvasta voi tietysti runnoa ihan eri tarinan. Eivät päivänikään ole aina niin kovin erilaisia. 

Pudotin roskia viedessäni hanskani roskasäiliöön. En ylettynyt säiliön pohjalle, vaikka kallistin sitä. Roskalaatikon kaiveleminen ei ole mielipuuhaani. Hanskani jäi makaamaan naapurien roskapussien viereen. Palasin sisälle hakemaan rukkasia ja samalla kuvasin sen jäljellä olevan hanskan. Julkaisin parittoman hanskan kuvan Instassa ja mietin, että olenko menettänyt järkeni ja suhteellisuudentajuni. 

Eilen kirjoitin siitä, että minulla on tapanani loiskia keitot, tomaattisoseet ja mustikat rinnuksilleni, enkä ole koskaan saanut yhtä monta tykkäystä ja kommenttia. Ehkä nämä ovat tarpeeksi pieniä ja samaistuttavia juttuja keskellä tätä kaoottista maailmaa. 

Yksi hassu puoli Instassa on: suunnilleen viidesosa seuraajistani on ns. numeromiehiä. Komeita miehiä, joiden nimi on John tai Steve, perässä killuu numero 379 tai muuta vastaavaa. Miehillä roikkuu kaulassaan stetoskooppi. Tunnen monta ihan oikeaa mieslääkäriä, eikä kenenkään profiilikuvassa näy stetaria. Alkuun estin nämä numeromiehet, enää en viitsi, elleivät ryhdy kovin aktiivisiksi.

Tarot 4

Anteeksi ja kiitos. Julkaisen tekstejä, joita en kutsuisi runoiksi (en todellakaan osaa kirjoittaa runoja) vaan pätkiksi. Ilmavaivoiksi. 

Monesti käsketään mitata verenpaine aamuin illoin viikon ajan ennen vastaanottoa, nyt pyydettiin kirjoittamaan satunnaisesti pakasta vedetystä Tarot-kortista. En ole juurikaan perehtynyt korttien tulkintaan, joten nämä perustuvat ihan vain kortin visuaaliseen ilmiasuun ja mitä se minussa herättää. En edes erityisemmin pidä korteistani, jotka ovat liian imelät. Se saattaa heijastua teksteihin. 

On kuulemma olemassa feministiset Tarot-kortit. Minkälaiset olisivat sovinistiset kortit? Ehkäpä kaikki muut ovat sitä.

Jännä, että minun on helpompi julkaista soopa kasvottomille lukijoille, kuin lukea sitä toisille kirjoittajille. 

Nyt voin enää lohduttaa, että kyllä tämä menee ohi. Tuo sumu ikkunan takana menee ohitse, rakkaus loppuu, lumi sulaa ja Lidlistä saa taas kohta gazpachoa.

Ma 13.2   2 of Swords

Arkkitehdit ja muotisuunnittelijat pukeutuvat mustaan. Ei tarvitse valita väriä, aikaa säästyy, mutta mihin. 

Otanko tänään kahvia vai teetä, rakastunko vai aloitanko pilateksen? Viekö suora tie helvettiin vai rautatieasemalle? Aloitan polun, joka ei johda mihinkään. Kuljen ilman navigaattoria.

Ti 14.2      5. The Hierophant

Ole oma äitisi, isäsi, ystäväsi ja vihamiehesi. Oma gurusi. Istu tyynylle ja paina jalkapohjat vastakkain. Naura, vaikka lonkkiin sattuu. Kärsimys ei kuuluu meidän strategiaamme. Vedä itseäsi narusta, väännä käyntiin. Nouse portaita, saat ensimmäisen kuukauden ilmaiseksi. Seuraavasta maksat kaksinkertaisen hinnan. Kaupan päälle käsilaukku, helminauha ja lonkka-artroosi.

Ke 15.2    Queen of Cups

Sormeni harottavat kohti taivasta. Minulle on kasvanut pitkät hiukset. Kiitos siitä. Saan tehdä mitä vaan ja minä hölmö istun vyötäröäni myöten kala-altaassa. Niin minun tuuriani. En pohdi olenko elänyt oikeanlaisen elämän tai etsi täydellistä lausetta. Ajattelen vain, että mekkoni kastuu. 

Edessäni on kuppi. Pääni yläpuolella leijuu feikkikruunu. Onko kuppi puoliksi tyhjä vai puoliksi täysi? Kaulassani roikkuu koru. Olen tehnyt sen itse.

Ystävät

 

Martin McDonaghin hankalaniminen elokuva The Banshees of Inisherin on saanut rutkasti ylistystä. Elokuva kertoo 20-luvun Pohjois-Irlannista, kuvitteellisesta saaresta, josta voi nähdä kuinka mantereella räjähtelee. 

Padraic (Colin Farrell) ja Colm (Brendan Leeson) ovat olleet vuosia ystäviä ja istuneet oluella saaren ainoassa pubissa. Colm sanoo ystävyyden irti, eikä suostu enää edes puhumaan kaverinsa kanssa, sillä tämä on niin tylsä. Colm haluaa keskittyä musiikkiin, säveltää ja soittaa viuluaan, eikä haaskata aikaa Padraiciin, joka ei tunne edes Mozartia. Hän esittää uhkauksen: "Jos puhut minulle, niin katkaisen sormeni". Tämä johtaa ihan suhteettomaan vihanpitoon. 

Hesarin arvostelussa sanotaan, että elokuva on mustista mustin komedia. En oikeastaan edes nähnyt tätä komediana, no ehkä ihan paikoitellen. Vihanpidon ylettömyyden voi nähdä komediallisena elementtinä. 

Jos olet haaveillut asuvasi idyllisellä saarella, niin elokuva on hyvä lääke moiseen vaivaan. 

The Banshees of Inisherin on jotenkin häiritsevä, joka lie hyvän elokuvan merkki. Näyttelijät ovat kerrassaan mahtavia. 

Minua elokuva ahdisti. Se ei tarjonnut onnellista Hollywood-loppua. Jännä miten sen on tottunut saamaan. Melkein kuin katsojaa olisi petetty.

Mietin ystävyyttä, niitä ystäviä, jotka olen vuosien mittaan menettänyt välimatkan tai jonkun muun asian takia. Kerran olen menettänyt hyvän ystävän, enkä saanut koskaan kunnollista selitystä. Tapasin hänet vuosia myöhemmin Tampereen rautatieasemalla, eikä hän vastannut tervehdykseeni. Monet ystävyyssuhteet ovat säilyneet lapsuudesta ja uusia ystäviä on tullut. On kevyempää ja raskaampaa ystävyyttä. Molempia tarvitaan.

Tästäpä saankin oivan mahdollisuuden Tarot- kirjoitusharjoitukseni julkaisuun. Ei ehkä kannattaisi: 

Kolme ei ole parillinen luku. Kolme ystävää, neljä tuolia, nopeat syövät hiljaiset. Odotettavissa voimakasta tuulta ja kalliita kahvikupillisia. Otan erikoiskahvin kauramaidolla. Yritän säästää. Kengässäni on hiekotussoraa. Etsin syyllistä itsestäni. Sadussa luvataan kolme toivomusta, minä sain enemmän. Toteutumista ei taattu. Iholleni on tatuoitu kolme ympyrää.

Tarot 3

 La 1.2   7. The Chariot 

 

Mikä vaunu menee Suonenjoelle, entä Roomaan? Kuka tätä ohjaa? Minäkö? Ylimääräiset ulos, nyt lähdetään! Vaunua vetää kaksi hevosta, valkoinen ja musta. Eri suuntiin molemmat. Ei se päämäärä vaan vaikea matka. Laitan sitten postikortin, jos ehdin ja jaksan. 

 

P.S. Älkää säikähtäkö, tämä jatkuu korkeintaan kaksi viikkoa.

Tarot 2

Älkää naurako Tarot-kortti tekstilleni. Hävettää.

Pe 10.2 4 of Swords

Makaan pesässä, poikaset ovat lentäneet kuka opiskelemaan, kuka toimistotöihin. Ajamaan ratikalla ilman matkakorttia. Minulla ei ole siipiä. Nukun kyljelläni, sykkyrällä, paljaat jalat vasten pesän seinämää. Tänään en lähde mihinkään tai korkeintaan ostamaan jotain keltaista: polviin ulottuvat heijastinliivit. Kirjoitan helmaan mustalla tussilla palautusosoitteen,  Pyynikinharju, kolmas mänty vasemmalta. Sydämeni roikkuu punaisessa langassa. 

Tarot

Yritän kirjoittaa kahden viikon ajan Tarot-pakasta vetämistäni korteista. En välttämättä aina blogiin kuitenkaan. Sain tehtävän kirjoituskurssilta.

Tarot-korttipakkoja on erilaisia ja monet niistä kauniita. Perinteisesti pakassa on 78 korttia. Nyt ei ole tarkoitus ennustaa, vaan harrastaa itsetutkiskelua, luoda henkilöhahmoja ja tarinoita sekä tutustua kortteihin.

Päivän Tarot- kortti: 

Punamekkoinen nainen istuu järven rannalla tai ehkä ranta on kaukana.  Vai onko rantaa ollenkaan, ota tuosta selvää, onko se kuitenkin unen ranta. En välttämättä lähtisi sinne asti kävelemään. Kortin rantaan ei ole luottamista. 

Se mitä ensin luulin metsäksi onkin ruohikkoa. Punamekkoinen on taittanut polvensa ja istuu jalkojensa päällä. Minulle tuo istuma-asento on hankala ainakin pitkän päälle, mutta ehkä nainen on istunut vain hetken. Naisen hiukset on sidottu poninhännälle. 

Punapukuinen on peittänyt kasvonsa käsillään ja näyttää siltä, että hän suree jotain. Mutta mitä? Korttiin on piirretty sängynpäädyn ääriviivat. Naisen vieressä on tyyny, jolle hän on mahdollisesti aiemmin päänsä painanut. Todennäköisesti hän ei ole nukkunut kovin hyvin (en minäkään, mutta se ei liene uutinen, maanjäristys on uutinen, sota on uutinen, koirien haukkumisesta saatu sakkotuomio on uutinen, huonounisuuteni ei ole sitä). 

Naisen ympärillä lentelee pahaenteisen mustia lintuja ja yksi valkoinen puoliksi läpinäkyvä lintunen. Lintujen tunnistaminen ei minulta onnistu, eikä sitä nyt vaadita. Vaalea lintu lienee toivon vertauskuva, mustien suhteen on ylivoimatilanne, mutta siitäkin on mahdollista nousta, ainakin jääkiekossa. 

Monisteen mukaan kortin kuvaamia elementtejä ovat ilma, ajatukset, logiikka, järki ja analyyttisuus. Korttiin on piirretty numero yhdeksän, joka monisteen mukaan tarkoittaa sadonkorjuuta ja yksin olemista. Vuodenaikaan nähden voitaneen sadonkorjuu pyyhkiä yli (ellei kyse ole vertauskuvallisesta sadosta). 

Voisiko kuva tarkoittaa, että unessa käsittelee päivän tapahtumia. Onko valkoinen läpikuultava lintu seuraava päivä? Vai maaliskuu? Olenko täysin hakoteillä (ei kuulemma voi olla, sillä kaikki tulkinnat ovat sallittuja). 

Kuljetan aina välillä kortin kirkaan valon alle ja huomaan jotain uutta. Kun valkoinen lintu räpyttää siipiään, se jättää ilmaan valoisat jäljet, mustat linnut vetävät hiilellä piirretyt viivat. 

Nyt opiskelin lisää, miekat voivat tarkoittaa omien rajojen vetämisen matkaa. Heiluttelen ehkä miekkoja nyt vähän liikaakin.

Turandot (sisältää juonipaljastuksia)

Liitin jotenkin Puccinin Turandotin miessukupuoleen, mutta kyseessä onkin Turandot -niminen prinsessa. Turandot kuulostaa jotenkin hyvin maskuliiniselta. Kävin katsomassa Turandotin ensimmäistä kertaa. 

Kuolemansairas Puccini ei saanut oopperaa loppuun, vaan sen viimeisteli toinen italialainen säveltäjä Franco Alfano. 

Ooppera tapahtuu käsittääkseni Kiinassa. Prinsessan esiäiti on aikoinaan raiskattu ja tapettu ja prinsessa hautoo kostoa kaikkia miehiä kohtaan. Joku (?) on päättänyt, että aatelismiehet voivat pyrkiä prinsessan puolisoksi vastaamalla oikein kolmeen kysymykseen, jos vastaa väärin, niin menee henki. Älytöntä. 

Turandotin alku oli aika käsittämätön, sillä tekstit puuttuivat. Onneksi ongelma saatiin ratkaistua. 

No sitten komia prinssi Calaf yrittää päästä prinsessan puolisoksi, vaikka ruumiita on tullut jo riittämiin ja ihmiset ymmärrettävästi häntä toppuuttelevat. 

Kysytään kolme melko himmeää kysymystä, joihin mies osaa vastata. Jonkun valan mukaan prinsessan pitäisi nyt ottaa prinssi puolisoksi, mutta tämä ei halua pakottaa naista siihen, vaan sanoo, että prinsessan pitäisi aamuun mennessä selvittää prinssin nimi, jolloin hänen ei tarvitsisikaan antautua miehelle. Prinsessa sanoo, ettei kukaan saa nukkua yöllä vaan nimeä on selviteltävä. Kukaan ei nuku, eli Nessun dorma taitaa olla niitä oopperataiteen suosituimpia aarioita. 

Siinä välissä prinsessa päättää kidututtaa orjatar Liuta saadakseen nimen selville. Liu rakastaa Calafia ja tökkää itseensä tikarin. Sitten tässä on vielä Calafin kuolleeksi luultu isä, joka löytyy. 

Ylättäen prinssi ja prinsessa sitten rakastavat toisiaan ja suutelevat, ruumiit unohdetaan ja ylimaallisen kaunis musiikki soi.

Pistin vähän mutkia suoraksi, sillä ovathan vielä ministerit Pin, Pang ja Pong. 

Kansallisoopperan Turandotin lavastuksena toimivat portaat, joissa ihmiset enimmäkseen seisoskelivat. 

Nyt löytynee joku asiantuntija (yleensä löytyy), joka korjaa virheet.

Tämän(kään) oopperan juoni ei ollut kaksinen, teos oli väkivaltainen ja epäjohdonmukainen.  Musiikki oli kuitenkin kaunista, orkesteri hyvä ja laulajat osasivat laulaa. 

Kuva Kansallisooppera Ilkka Saastamoinen

Kännykän epilepsia

Puhelimeni on oireillut jo pitkään. Sen näytöllä tieto on ajoittain heilunut ja vilissyt kuin laite kärsisi epileptisistä kohtauksista tai itse saatana olisi ottanut siitä vallan. Kun vilautin vipinää N:lle hän nauroi ääneen. 

Lopulta kännykkä jumiutui niin, etten saanut sitä auki. Olen ostanut iPhonen käytettynä ja vuoden takuuaika on tietysti jo umpeutunut.

Lähdin luurini kanssa kohti tunnettua korjaamoa, mutta matkalla huomasin pienen liikkeen, joka korjaa ja huoltaa tietokoneita ja puhelimia. Astuin liikehuoneistoon, joka pursui tietokoneen keskusyksiköitä, näyttöjä ja piuhoja. Ystävällinen mies, joka puhui hyvää suomea mutta vieraalla aksentilla, vilkaisi kännykkääni ja sanoi saavansa sen auki, hommaan menisi kaksikymmentä minuuttia. Korostan jo tässä vaiheessa, että miehellä oli ihan yhtä kalvakka talvi-iho kuin minulla ja vaaleat hiukset.

Sanoin meneväni kahville, mutta mies ehdotti, että hän voisi hakea minulle viereisestä liikkeestä espresson. Haukuimme yhdessä Juhla mokkaa. Mies toi kahvin ja istuin odottamaan. Kahvin päällä kellui kaunis crema. Olin tyytyväinen ja toiveikas.

Mies sai avattua kirotun puhelimen, mutta näytöllä vilisti mitä sattui. Korjaaja sanoi, että vika on näytössä, ja että hän voisi vaihtaa näytön, mutta ehtisi tehdä sen vasta seuraavana päivänä.

Sain varapuhelimen, johon laitettiin sim-korttini. Huomasin, miten vaikea oli elää vaikka minulla oli puhelin, sillä tämä yksilö oli tyhjä, eikä siihen ollut talletettu puhelinnumeroitani. En voinut soittaa kenellekään. Olin huolissani puhelimestani kuin äiti sairaasta lapsestaan. 

Heräsin aamuyöstä ja aloin murehtia epätodennäköistä (ja mahdotontakin) skenaariota, jossa korjaaja vie jollain ihmekonstilla rahat mobiilipankistani. En muistanut ihan varmasti mitä tietoja olin hänelle antanut (en ainakaan pankin pin-koodia). Yöllä visioin itseni hakemaan puhelinta ja liiketila onkin tyhjä ja ovi lukossa. Korjaaja juo Balilla mojitoja. 

Lupasin lahjoittaa hyväntekeväisyyteen jos kaikki menisi hyvin. Teettekö samanlaisia lupauksia?

Puhelin tuli kuntoon ja kaikki oli tallessa. Sen avaaminen vaati monta vaihetta. Resetoinnin lisäksi iPhoneen vaihdettiin uusi näyttö. Korjaaminen maksoi 160 euroa (moni sanoo, että eihän uusikaan puhelin maksa paljon enempää, mutta haluan välttää uuden ostamista, eikä ainakaan samaa puhelinta olisi tällä hinnalla saanut). Mietin johtuiko yöllinen epävarmuuteni persoonallisuuden piirteideni lisäksi siitä, että mies oli ulkomaalaistaustainen. Hävettää. Hän oli hommassaan nopea ja hyvä. Sanoin, että käytän vastakin hänen palveluksiaan.

Lahjoitin Unisefille 50 euroa.

Poliisin kuivat silmät

Elokuvista voi jäädä mieleen epäolennaisia yksityiskohtia. Korealaisen Park Chan-wookin ohjaaman elokuvan Decision to leave  poliisi tiputtaa kostutustippoja silmiinsä. Tai ehkä se onkin oleellista. 

Elokuvassa ei tarvitse puhua englantia, että se menestyisi. Decision to leave elokuvassa kommunikoida koreaksi ja kiinaksi. Korealaiset repliikit on kirjoitettu valkoisella ja kiinalaiset keltaisella värillä. 

Elokuvaa on verrattu Hitchcockin Vertigoon. Onhan tässäkin rikoselokuvassa korkeita paikkoja (pilarimainen kallio) ja salaperäinen nainen, joka kertoo korkean paikan kammostaan. 

Mielenkiintoinen elokuva, vähän olisi voinut tosin tiivistää. 

Sairastin kahden päivän flunssan ensimmäistä kertaa pariin vuoteen. Vaikeinta flunssassa oli pysyä poissa urheiluharrastuksista. Muutenkin oli pinnariolo. Piti oikein muistutella itseään, että sinähän olet eläkkeellä. 

Lääkärilehteen tulee juttu Helsingin lääkäripäivillä järjestetystä Proosaklubista. Juttu on jo nähtävissä netissä. Ensimmäinen ajatukseni oli, että näytämpä rupsahtaneelta. Miksi omia kuviaan ei voi katsoa lempeästi, enhän toistenkaan kuvista vikoja etsi. 

Lehteen oli laitettu jotain siitä, mitä sanoin eutanasiasta. Eilen kävelyllä (kävin siis kuitenkin kävelemässä, vaikka kuntosalilta maltoin pysyä poissa) jalostin eutanasia-ajatusta, joka ei ole ihan omani: Kun lemmikkieläin kärsii parantumattomattomasta sairaudesta, eutanasia on suoritettava, muuten syyllistyy eläinsuojelurikokseen. Jos ihmiselle suodaan eutanasia samassa tilanteessa, niin se on rikos. 

Kuolema koskee meitä jokaista ja ansaitsemme arvokkaan kuoleman (ei suinkaan aina eutanasiaa). Translaki koskee pientä ihmisjoukkoa. Ymmärtääkseni laista äänestetään tänään. Toivon hartaasti, että laki menee läpi.