torstai 6. huhtikuuta 2023

Muotia

Käytän uimahallissa kaksiosaista uimapukua, sillä se on helpompi pukea märälle iholle kuin tavallinen kokouimapuku. 

Pakarat paljastavat uima-asut ovat muuten saapuneet uimahalleihinkin. Joku oli nähnyt jopa karvaiset pakarat.

Huomasin eilisen vesijumpan jälkeen, että olin vetänyt uima-asuni alaosan jalkaani nurinpäin. 

Jumpan apuvälineena käytettiin frisbeeltä näyttävää lautasta, jota pidettiin välillä jommassa kummassa kädessä ja välillä seistiin nurin käännetyllä lautasella.  Kaikkea ne jumppaohjaajat keksivät. Lopussa naputtelimme päänahkaamme, joka tuntui aika hassulta. Siinä vaiheessa en ollut vielä huomannut pukeutumisvirhettäni.

Katsoin  aamulla Muodin huipulle -ohjelman päätösjakson. Finaaliin osallistui kolme aloittelevaa muotisuunnittelijaa, joista kaksi oli opiskellut alaa, mutta yksi oli opetellut ompelemaan Youtube-videoiden avulla. Kilpailun voitti Lahden muotoiluinstituutista valmistunut Pali Albin. Voitto ei ollut mikään yllätys, hän oli ehdottomasti taitavin ja omaäänisin suunnittelija ja voisin kuvitella hänen suunnittelevan myös valmisvaatteita meille tavan tallaajille. 

Eräänä päivänä kahvilan ikkunapaikalla istuessani näin Lauri Järvisen (yksi semifinaaliin päässeistä osallistujista) kävelevän Hämeenkatua! Hän ei näyttänyt ollenkaan pettyneeltä.

Instaa seuratessani olen huomannut, että siellä pyörii joukko vaikuttajia, jotka kutsutaan joka paikkaan. Voin kuvitella miten se vaikuttaa ihmiseen, alkaa ajatella olevansa jotenkin tärkeämpi kuin muut ja ei siinä mitään, se on ihan ok. Minäkin ajattelin joskus olevani tärkeä, vaikka en ollut edes influenssori. Toivottavasti jotain jää jäljelle, kun niitä kutsuja ei enää satele. 


Ei kommentteja: