Marraskuun pimeys on vuosittainen vastoinkäymisemme, pohjoisen pallonpuoliskon virhe, jota vastaan taistelemme kirkasvalolampuin ja ostamalla matkan johonkin ruuhkaiseen turistikohteeseen. Loppusyksyn etelänlomasta on tullut keskiluokkaisen ihmisen rutiini. Puoli Suomea parveilee lentokenttien turvatarkastuksissa hankaliin vuorokaudenaikoihin, ahtautuu meluisille rannoille ja syö hampurilaisia turistikuppiloissa, joiden ruokalista on väännetty Google-kääntäjällä suomeksi.
Pimeysruikutus alkaa jo syyskuussa, vaikka vielä ei edes ole pimeää. Valon vähäisyys on sitä paitsi tunnetusti
ohimenevää. Kynttilät loistavat. Kirjoja voi lukea kirkasvalolampun
häikäisevässä valossa. Lika ei näy. Kerron uutisen: Päivä alkaa taas pidentyä 21.
joulukuuta. Alkuun se tapahtuu ryömien, vain viisi minuuttia viikossa,
myöhemmin saman verran vuorokaudessa.
En ole mikään matkustamisen vastustaja, matkustaminen tuo uusia ajatuksia, oppii kaikenlaista, tutustuu ihmisiin ja onhan se monesti kivaa. Olen täällä blogissakin kirjoittanut matkoistani.
Laskin oman hiilijalanjälkeni. En ole viime vuosina lentänyt (työssä ollessani matkustin tosi paljon, tein myös lomamatkoja, joten olen kyllä oman osuuteni ilmaston lämpenemisen hyväksi tehnyt), syön vegaanisesti, en omista autoa, ostan elektroniikan käytettynä, mutta vaatteet hankin uutena. Odotin saavani kehuja. Ei. Minun pitäisi vähentää hiilijalanjälkeäni 30 prosenttia vuoteen 2030 mennessä. Pitäisikö minun muuttaa maakuoppaan, jättää peseytymättä ja syödä biojätteitä saadakseni edes pienen taputuksen olalleni.
Hesarissa on kirjoitettu lastenkirjojen tasosta. Pelkään Kuuran ja karkailevan isomummon päätyvän jollekin Hesarin "Varo näitä: Teimme listan vuoden paskimmista lastenkirjoista"-listalle.
6 kommenttia:
Pohjoisessa on ollut pimeä vuodenaika maailman luomisesta lähtien. Olemme kyenneet elämään siinä ennen sähköjä, ennen kirkasvalolamppuja, ennen suuria kaupunkivalaistuksia. En näe lappilaisten valitusta kaamoksestaan lehdissä tai missään, kaamos alkaa, kestää ja loppuu ajallaan.
Ymmärrän masentuneita ja heitä, joille ei päivän vähäinen valo riitä. Minä tarvitsen tämän synkän ajan, en ole ikinä valittanut, paitsi jos on satanut päivästä toiseen ja kuraa yltänyt polviin asti.
Nyt on melko kirkasta.
En tiedä omaa hiilijalanjälkeäni, en lennä minnekään, automme on hybridi, ostamme ruokamme oman kaupungin liikkeistä ja mieluiten lähituotettua.
Käytän loppuun vaatteeni, käytän loppuun kosmetiikkani, en käytä alkoholia, en tupakoi jne. Enempään en pysty enkä todellakaan pode minkäänlaista huonoa omaatuntoa mistään.
Kiitos kirjasta, Heidi! Parhaillaan iltaisin huvitun Aurista, Teklasta ja Nataliasta! Ai että!
No nuo kehut tuovat valoa!
En muista, että lapsuudessa pimeydestä olisi puhuttu yhtä paljon kuin nykyään. En ole ihminen, joka kärsisi kamalasti tästä pimeästä vuodenajasta, mutta osa ihan varmasti kärsii. Nyt kun en käy työssä, voin ottaa aamuisin rauhallisemmin ja mennä ulos valoisaan aikaan, sekin helpottaa.
Kuura ja karkaileva isomummo ei kuulu paskojen lastenkirjojen kastiin vaan parhaitten, olisi voinut olla vaikka Finlandia-ehdokkaana ennen joitain muita.
Minusta se Jukka Behmin Ihmepoika Leon saisi nyt tulla palkituksi, päättelen ihan vain katseltuani ehdokkaita kirjakaupassa. En vedä tässä kotiin päin (Behm asuu Kouvolassa), vaan ajattelen, että pojille suunnattua kirjallisuutta saisi hehkuttaa, koska ollaan huolestuneita poikien lukemisen vähäisyydestä, Behm kirjoittaa hyvin, ollut ennenkin ehdokkaana kirjallaan Pehmolelutyttö ja fantasioita on palkittu jo niin monena vuonna, että nyt voisi olla tällaisen tarinan vuoro.
Minäkin ole tehnyt joskus noita hiilijalanjälkitestejä. Kulutukseni on muutoin aika minimiä, mutta matkoja tulee tehdyksi kerran pari vuodessa lentäen. Olen matkustanut vasta aikuisena ja harvoin, muutaman kerran ennen eläkeikää, koska siihen ei ole ollut varaa. Kumma juttu on se, että vaikka olen laskenut jälkeni ilman matkaa, niin silti pitäisi petrata. Kerrostataloasuminen, yhteissauna kerran viikossa, siinä välillä osapesuja, suihku tosi harvoin, huonelämpötila matala, paljon bussilla matkustamista, vähemmän autolla. Mikään ei riitä!
Etelänmatkat ovat monelle myös terveysmatkoja. Suomen talvi on rankka sydänoireisille ja huonokeuhkoisille - on ollut. Hullua, että niin kaameaan ilmastoon on ylipäänsä asetuttu asumaan, mutta nythän meillä alkaa olla kohta ihanteellisin ilmasto, kun talvet lauhtuvat ja monessa paikassa maapallolla on ihmisen elimistölle liian kuumaa.
Suomesta on hankala lähteä mihinkään ilman lentoa tai laivamatkaa, olisi ihan eri juttu asua vaikka Tanskassa. Muistelin vain, ettei lapsena puhuttu niin paljon pimeästä. En muista, että aikuisetkaan olisivat sitä valittaneet. Pelkään, että valon puutteesta jankuttaminen tekee syksyistä vielä vaikeamman.
Minustakaan pimeä ei ole paha, vaan tunnelmallinen, varsinkin nyt kun on kaikenlaisia tunnelmavaloja ja kirkkaita valoja tarkkaan työhön. Kesälläkin saisi olla pimeät yöt.
Minä henkilökohtaisesti rakastan pimeyttä vaikka pidänkin itseäni valon lapsena, kesällä kun ole syntynyt, Pimeydessä ja hiljaisuudessa on jotain sellaista kauneutta mitä ihmiset jotka ovat tottuneet jatkuvaan informaatiotulvaan ja valmiiksi pureskeltuihin juttuihin eivät yksinkertaisesti eivät tajua. Pimeys ja hämäräryys tarjoaa matkan omaan itseensä jos sitä osaa kuunnella ja ennen kaikkea ottaa opiksi.
Lähetä kommentti