maanantai 22. tammikuuta 2024

Kuopiossa


Kävin Kuopiossa suunnittelemassa interrail-reissua. Ostimme laivaliput Helsinki-Travemünde välille ja varasimme hotelliyön Lyypekistä. Määränpäämme on Ligurian alue Italiassa. Teimme varauksen Airbnb -majoituksesta Genovassa. Katsoin kotiin palattuani google mapsista miltä asumuksen seutu näyttää ja aloin epäillä, että selviääkö sieltä hengissä ja löytääkö asuntoa enää kaupassa käynnin jälkeen. Voi olla, että majoitummekin La Speziaan. Matkaseurani aikoo viipyä matkalla kaksi viikkoa, minä kolme. Toistaiseksi tuntuu aika sekavalta. 

Perehdyin Kuopiossa taidemaalari Juho Rissaseen, josta Antti Heikkinen on kirjoittanut näytelmän, joka esitettiin Kuopion kaupunginteatterin suurella näyttämöllä. 

Juho Rissanen syntyi Kuopiossa 1873 köyhiin oloihin. Juhon isä kuoli taidemaalarin ollessa kymmenvuotias. Isä paleltui humalassa järven jäälle markkinoilta palatessaan. Juho Rissasesta  tuli perheen elättäjä. Kulkutaudit riehuivat ja lapsia kuoli. Rissasilla ei ollut edes vakituista asuntoa vaan he asuivat loisina eri taloissa. 

Rissanen pääsi koristemaalarin oppipojaksi, kiinnostui ja kunnostautui maalaamisessa. Albert Edelfelt auttoi häntä myöhemmin taidemaalariksi kouluttautumisessa. Nyt vähän oikaisen: Taiteilija osallistui Pariisin maailmannäyttelyyn 1900 ja hän pokkasi sieltä pronssisen mitalin. Hän asui Ranskassa, Saksassa, Italiassa, Ranskassa, Tanskassa ja muutti lopulta Yhdysvaltoihin ja kuoli sitten Miamissa. Rissanen osasi monia kieliä ainakin jonkin verran ja lausui niitä savolaisittain.

Antti Heikkisen kirjoittamassa näytelmässä Maalari -Juho Rissanen, taiteilija saapuu Nilsiään maalaamaan alttaritaulua ja herättämään pahennusta. Näytelmässä käsitellään luomisen tuskaa, mutta myös taiteilijan naissuhteita.  Malleja alttaritauluun on Nilsiästä vaikea saada, kun ei voi olla varma, onko mallina keikaileminen kristitylle sopivaa puuhaa. 

Juho Rissanen ja muutkin näytelmän henkilöt puhuvat savon murretta, joka sujuu heiltä hyvin, ollaanhan Kuopiossa. Ilkka Pentti sopi hyvin Juho Rissasen rooliin ja Taava Hakala oli tehnyt näytelmästä sutjakkaasti etenevän.  

Kuopion taidemuseossa oli esillä Juho Rissasen taidetta (mm. Hauta-Heikin mummo, jota on sanottu savolaisten Mona Lisaksi kts. yllä), korttelimuseossa kerrottiin hänen elämästään ja päälle vielä näytelmä!  Tämä ei nyt liity Juho Rissaseen mitenkään, mutta Kuopiossa on hieno uimahalli. 

5 kommenttia:

Leena Laurila kirjoitti...

Genova on hieno kaupunki. Blogissani on matkakertomus sieltä vuodelta 2018 jos kiinnostaa. Muutama retkikin tehtiin lähiseuduille, mm Cinque Terreen. Oltiin vain viikko, joten Genovassa itsessäänkin riitti katsottavaa, tietenkin 3 viikoksikin. Upea merimuseo mm.

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Onko siellä turvallista liikkua? Asuitteko vanhassa kaupungissa, joka tuntuu olevan täynnä graffitteja ja aika sotkuisen näköinen?

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Ja kyllä kiinnostaa!

Heidi Mäkinen kirjoitti...

En siis aio olla koko kolmea viikkoa Italiassa. Olen ehkä ne "yksinäiset" viikot Saksassa. Saa nähdä...

Leena Laurila kirjoitti...

Emme asuneet vanhassa kaupungissa, vaan n 10-15 min kävelymatkan päässä siltä keskusaukiolta Piaza de Ferrarilta, josta on lyhyt matka vanhaan kaupunkiin. Ei minusta näyttänyt mitenkään erityisen turvattomalta, iltaisin käytiin ravintoloissa syömässä eri puolilla kaupunkia, kävellen. Isossa kaupungissa tietenkin on monenlaista. Tällä sivulla minun matkamuistojani: http://donnamobilenkirjat.blogspot.com/2018/09/saluti-da-genova.html