Vappuapro

Olin lauantaina menossa perinteisille vapun etkoille, kun havaitsin iäkkään naisen, joka oli kaatunut pyörällä. Halusin auttaa häntä, mutta nainen kieltäytyi, niin minäkin olisin tehnyt. Nainen istui  jalat ylämäkeen sojottaen pahasti polkupyöräänsä sotkeutuneena. 

Lopulta  kiskoin hänet ylös melkein väkipakolla. Luut olivat ehjät, eikä muitakaan vaurioita näkynyt. Hänen itsetuntoonsa jäi mahdollisesti asfaltti-ihottumaa.

En aio tehdä vappuna mitään erityistä.  Moni odottaa hilpeää juhlintaa. 

Luin Anna Karhusen omakohtaisen tietokirjan Juomiskierre, jossa kirjailija kertoo omasta alkoholiongelmastaan ja raitistumisestaan. Kirja sisältää myös faktatietoa alkoholihaitoista. Vaikka olen koulutukseltani lääkäri, en ollut mieltänyt, miten monen syöpätaudin riskiä alkoholi lisää. Puhumattakaan myrkyn vaikutuksesta aivoihin ja maksaan sekä humaltumiseen liittyvää tapaturmariskiä. Onpahan tuota tullut juhlittua ihan riittävästi. Vieläkin hävettää. Toisaalta olihan se hauskaa. Tuskin olisin koskaan joutunut mihinkään romanttisiiin/eroottisiin kiemuroihin ilman alkoholia. Nyt arvostan pirtsakkaa aamua enemmän. 

Anna Karhusen kirjassa kirjoitetaan erityisesti naisten (ja oikein erityisesti äitien) alkoholin liikakäytöstä. Karhunen muistaakseni kirjoitti, että kahden miehen perustama AA-liike perustuu paljolti nöyrtymiseen ja oman heikkoutensa myöntämiseen. Tämä strategia ei kenties päde yhtä hyvin naisiin,  joita nöyryytetään muutenkin. Alkoholistista tulee mieleen rapakuntoon itsensä juonut mies, eikä lasten nukkumaanmenon jälkeen viiniä stressiinsä tissutteleva nainen. 

Kyseisiin vappuetkoihin osallistui kirjailija/muusikko, joka oli lopettanut alkoholin juomisen jo parikymppisenä ja nautti juhlissa simaa. Kysyin miksi ja nyt minua hävettää. Mitä se minulle kuuluu. Hän kyllä vastasi kysymykseen ystävällisesti. 

Tämän päivän Hesarissa oli juttu jyväskyläläisten opiskelijoiden vappuaprosta, jossa kierretään ravintoloita ja kerätään leimoja nautituista juomista. Merkinnän saa myös alkoholittomista lasillisista ja alkoholittomia shotteja on saatavilla!  Kyllä nykynuoret ovat fiksuja. 

Äsken muuten soi ovikello ja kaksi baskeripäistä naista kurkisti ovenraosta. He olisivat halunneet kertoa minulle ilmaisesta raamattukurssista. Kieltäydyin kohteliaasti. 

Kulttuuriteko

Osallistuin tapahtumaan, jossa käsiteltiin vähälevikkistä laatukirjallisuutta.  Pirkkalaiskirjailijailijoiden järjestämän tapahtuman runollinen nimi oli Kukkivat katveet. Tapahtuma toteutettiin Laikussa, jonka ainoat yleisövessat löytyvät kellarikerroksesta (toimin sivutoimisena vessakonsulttina).

Aiemmin valtio tuki vähälevikkisen laatukirjallisuuden kirjasto-ostoja pienehköllä summalla. Eipä tue enää. Vähälevikkinen laatukirjallisuus käsittää pääasiassa runo- ja novellikokoelmia, esseitä ja lastenkirjoja. 

En tehnyt kunnollisia muistiinpanoja tapahtumasta, mutta mieleeni jäi, että Norjassa ja Ruotsissa valtio tukee kirjakustantamoja. Monessa maassa kirjoista ei makseta arvonlisäveroa, Suomessa veroa korotettiin 10 prosentista 14 prosenttiin, en ole varma vähennettiinkö sitä nyt tässä viimeisessä veroalessa. 

Juha Itkonen puhui mm. lukuaikapalveluista (niistä puhutaan aina). Hän sanoi, että lukuaikapalvelut ovat erittäin kaupallinen ympäristö. Siellä myydään kirjallisuutta metritavarana. Minulle tuli mieleen metrilaku. Kirjailijan ei kannattaisi editoida tekstistään mitään, sillä palkkio äänikirjoista maksetaan ajan mukaan, siinä myydään siis oikeammin aikaa eikä metrilakua. 

Moni tuntuu toivovan, että Suomeen jäisi vain sitä kannattavaa kirjallisuutta, sitä jota ihmiset ostavat lahjaksi, mutta jota ei kukaan välttämättä edes lue. Ei tarvitsisi tukea kaiken maailman raapustelijoita. . "On järjetön ajatus, että kaupallisesti kannattavan kulttuurin voisi erottaa kannattamattomasta ja kuvitella, että edellinen jäisi jäljelle, jos vain jälkimmäisestä päästäisiin eroon", Juha Itkonen sanoi. 

Tommi Parkko omistaa yhden miehen Parkko-kustantamon, joka kustantaa käännösrunoutta. Hän sanoi, että suomalainen runous umpioituisi ilman suomennettua runoutta. Nyt mietin, että miten meille kävisi, jos näkisimme vain suomalaisia elokuvia. Parkko sanoi inhoavansa sanaa kulttuuriteko.  Tommi Parkko tulee ilmaiseksi puhumaan runoudesta vaikka kotiisi ja myy tietysti samalla runokirjoja Tupperware-kutsujen tapaan.

Keskusteltiin myös kirjallisuuskritiikistä, joka on kutistunut lähes olemattomiin. Hesariin saatu arvostelu on lottovoitto, se nostaa kirjastovaraukset tappiin, toisaalta se ei lisää kirjan myyntiä samassa määrin. 

Lopussa nuori Elsa Tölli esitti ansiokkaasti ja antaumuksella omaa runouttaan. Hän voitti omakustannekirjallaan Fun Primavera Tanssiva karhu-palkinnon 2021 (Yle lopetti palkinnon jakamisen 2023). Elsa Tölli kuuluu niihin nuoriin taiteilijoihin, joilla ei ole ongelmaa kutsua itseään taiteilijoiksi. Ehkä siksi, että hän on nuori ja lahjakas. Hän mainitsi jonkun hienon aforismin taiteesta. Ajattelin, että tuo minun pitää muistaa ja unohdin sen välittömästi. 

Muodonmuutoksia ry on käynnistänyt keräyksen vähälevikkisen laatukirjallisuuden kirjasto-ostoja varten, linkki:  https://www.muodonmuutoksia.fi/yhteystiedot/

Maailma menee taaksepäin

Olen menossa tilaisuuteen, jossa puhutaan vähälevikkisestä laatukirjallisuudesta otsikolla Mitä on vähälevikkinen kirjallisuus ja miksi sitä tarvitaan? Joku saattaa olla sitä mieltä, ettei sitä tarvita mihinkään.

Hallitus lopetti tuen, jolla vähälevikkistä laatukirjallisuutta ostettiin kirjastoihin. Rahalla hankittiin mm. esseekokoelmia, runokirjoja, lastenkirjoja, tietokirjoja ja romaanejakin. Tukisumma oli 860 000 euroa, joka jaettiin kirjastojen kesken. Suomessa on 280 pääkirjastoa, 437 sivukirjastoa, 11 laitoskirjastoa ja 128 kirjastoautoa. Jos tämä raha jaettaisiin pää- ja sivukirjastojen kesken, siitä tulisi noin 1200 euroa/ kirjasto, jolla saisi ostettua yli kolmekymmentä teosta (olen saattanut laskea jotain väärin, mutta kyllä joku sitten korjaa). Nyt ei sitten saa, koska sitä rahaa ei enää tule. 

Valtio muuten maksoi turkistarhaajille yli 50 miljoonaa euroa korvausta lintuinfluenssan takia lopetetuista eläimistä. Siitä saa vähän mittakaavaa. Huvittavaa, että ne ihmiset, jotka ovat sitä mieltä, että kirjailijoiden pitäisi tulla toimeen kirjojen myynnillä ilman tukea kuten apurahoja (voin vakuuttaa, että se johtaisi monen kohdalla nälkäkuolemaan), ovat valmiita tukemaan vaikkapa turkistarhausta.

Onhan tässä maailmassa suurempiakin murheita. Olen jossain vaiheessa siteerannut Anna-Stina Nykästä, jonka elämässä tapahtui muutama vuosi sitten tosi rankkoja asioita, hänen isänsä, siskonsa ja miehensä kuolivat lyhyellä aikavälillä. Kodin kuvalehden haastattelussa hän kertoi lohduttautuvansa sillä, että kuvittelee elämän televisiosarjaksi: "Tässä jaksossa tapahtuu tällaista, ja sitten tämä on nähty. Sitten tulee seuraava jakso, ja siinä voi tapahtua jotain ihan muuta". Käytän tätä tällä hetkellä koko maailman mittakaavassa.  

Maailma menee eteenpäin, vaikka nyt se tuntuu ottavan pitkiä askeleita taaksepäin. 

Mistä tämä transviha on yhtäkkiä ilmaantunut? Minun on vaikea ymmärtää, mitä pahaa transihmiset ovat tehneet. Ehkä seuraavassa jaksossa asiat ovat paremmin.

Pääsiäiskirja

Ostin joulun aikaan liian hienosta herkkukaupasta seitsemällä eurolla "tomaattiveitsen", joka on niin terävä, että viillän sillä toistuvasti haavan vasempaan etusormeeni. Muut veitseni ovatkin niin tylsiä, ettei niillä saisi millään haavaa aikaiseksi. Pitää ostaa lisää laastareita. 

Joku vieras päivitteli vuosia sitten, kun meiltä ei löytynyt laastareita. Hän oli kuvitellut, että lääkäreillä on aina laastareita ja hienosti organisoitu lääkekaappi.

Myyn villatakkiani eräällä nettikirpparilla. Pistin hinnan luultavammin liian alas. Vihaan tavaroiden myymistä ja usein kannan ne keräyslaatikkoon tai vien läheiselle Fidalle. Pelkään, ettei ostaja ole tyytyväinen tuotteeseen ja inhoaa minua. En osaa sääntöjä siitä, kenelle se villatakki lopulta kuuluu. 

Olen lukenut pääsiäisen aikaan Jonas Hassen Khemirin yli 700-sivuista romaania Siskokset. Sen minäkertoja on nimeltään Jonas Khemiri. Jonaksesta tulee tietysti kirjailija. Luin tänäkin aamuna romaania ennen kuin edes nousin sängystä. 

Kirjan liepeessä mainitaan, että Khemiri on muuttanut New Yorkiin. Ilmankos hänen kynästään tai läppäriltään on putkahtanut moinen painava mötikkä.  Amerikassa kaikki on suurta. Turhaan Donald Trump toistelee "Make America great again", sillä sitähän se on aina ollut ja on edelleen. Liian pönäkkä.

Siskoksia voinee kutsua lukuromaaniksi. Kirja sivuaa Suomea siten, että Jonaksen naapurissa asuvien siskosten isä on suomenruotsalainen ja heidän sukunimensä on Mikkola. Siskokset ovat tämän romaanin keskiössä, heidän elämänsä ja suhteensa toisiinsa ja äitiinsä. Ei siitä sen enempää. Mainio pääsiäiskirja, ei ole vaaraa, että loppuu kesken pyhien.

Liian innokas auttaja

On kivaa, kun lapset ja heidän puolisonsa tulevat syömään. Tai oli, kunnes eräs kaverini kertoi, että hänen tuttunsa ei haluaisi mennä anopin luo kylään, sillä anoppi tekee pahaa ruokaa. Sellainen ei ollut aiemmin tullut mieleeni. Kysyin lapsiltani, että teenkö pahaa ruokaa ja he vakuuttelivat, että sapuskani on hyvää. Voiko heidän sanaansa luottaa?

Tapanani on testata uusia reseptejä jälikasvuuni. Saan yleensä ruokaohjeet siskoltani, joka on ensin kokeillut ruokaa poikaansa. Jos hänen poikansa pitää ruoasta, hän välittää reseptin minulle. Ruokalajit ovat vegaanisia tai vähintäänkin kasvisruokaa. 

Etsin maanantaiksi parsarisotto-ohjetta kaupalliselta sivustolta. Samassa näytön oikeaan alanurkkaan ilmaantui kohtelias, ahkera botti, joka kysyi, voisiko hän auttaa minua reseptin etsinnässä. Kammoan noita yli-innokkaita auttajia. 

Kävin ystävän kanssa etnisessä lihakaupassa ja katsoin inhoten suuria lihaklönttejä. Kaupassa haisi kuolemalle. Liikkeen pakastimesta olisi löytynyt falafeleja, joista olen saanut tarpeekseni. 

Kävelin Hatanpään arboretumiin. Puistoon oli noussut erilaisia varhaiskevään kukkia. 

Matkalla kuuntelin Ylen Areenasta, kun Marko Gustafsson haastatteli Roman Schatzia. En pidä Gustafssonin haastattelutyylistä, sillä hän mielistelee haastateltaviaan, mutta Roman Schatz oli mainion itseironinen.  

On muuten hupaisaa, että aina kun halutaan haastatella Suomessa asuvaa saksalaista, haastatellaan juuri Schatzia, joka on asunut maassa melkein neljäkymmentä vuotta ja puhuu täydellistä suomen kieltä ja kokee itsensä suomalaiseksi. 

Gustafssonin  ohjelman mainoslause kuuluu Rehellistä puhetta kipupisteistä, tunteista ja onnesta. Se saa minut hieman huonovointiseksi.

Virallisen jäätelövuodenajan alkaminen

Jatkan sekavalla linjallani. Tuskin tulee yllätyksenä.

Unohdin lankakerän isäni luo ja siskoni lupasi lähettää sen minulle. Koska pikkupaketti olisi ollut kallis (hintaan vaikuttaa paljon paketin paksuus) siskoni päätyi purkamaan lankakerää. Tällä tavoin lanka saatiin tungettua kirjekuoreen ja litistettyä kirjemittoihin.  

Vaaleissa jätettiin epätavallisen paljon väärin täytettyjä äänestyslippuja. Minusta tuntuu, ettei meitä äänestäjiä valistettu riittävästi. 

Jälkeläiseni kertoi, että hän oli kirjoittanut vahingossa kuntavaaliehdokkaan numeron aluevaalilippuun ja aluevaaliehdokkaan numeron kuntavaalilippuun. Hän toimi oikein ja kävi pyytämässä uudet äänestyslaput ja alkuperäiset revittiin. Moni saman virheen tehnyt veteli viivoja erheellisten numeroiden peitoksi, joka johtaa äänestyslipun hylkäämiseen. Äänestämisen vaiva meni hukkaan. 

Kun kävin äänestämässä, osa jonottajista halusi antaa äänensä vain kuntavaaleissa, jota pidän laiskuutena. 

Jotkut piirsivät lippuihin Aku Ankkoja ja kirkkoveneitä.  Perinteitä pitää vaalia.

Työväenopiston jumppa loppui. Emme saaneet todistuksia, eikä järjestetty juhlia. Kausi on todella lyhyt.  Kotona voi jatkaa, mutta kuka sitä viitsii tehdä. Onneksi kaupungin järjestämät ryhmäliikunnat jatkuvat toukokuun puoliväliin saakka.  

Annoin jumpasta palautteen, jota nykyään vaaditaan kaikesta. Jos juokset lähikauppaan ostamaan banaanin, lähetetään sinulle viesti, jossa kysytään, minkälainen kokemus banaanin ostaminen oli. Jäikö traumoja? Voimmeko kenties kehittää banaanin ostotapahtumaa? Viesti saapuu ennen kuin ehdit edes astua ulos kaupasta saati syödä hedelmän.

Ensimmäinen lumisade onnistuu joka vuosi yllättämään meidät. Siitä käynnistyy vajaan puolen vuoden marraskuu. Kevätkin tuli taas yllättäen. Yksi Laukontorin kahviloista on jo avattu, samoin toinen torin jäätelökioskeista. Julistan virallisen jäätelövuodenajan alkaneeksi. 

"Ikä on vain numeroita"

Vaalit ovat ohi. Nyt saa taas kävellä Hämeenkatua ilman, että ehdokkaat häiritsevät. Palataan normitilaan, jossa feissarit pysäyttelevät ja päihtyneet henkilöt kokoontuvat huutelemaan sekavia.

Tampereen pormestari kokoomuksen Kalervo Kummola vaihtuu nuorempaan, kun demareiden Ilmari Nurmisesta tulee hänen työnsä jatkaja. Kummola syytti häviöstään Aamulehden harrastamaa ikärasismia. Nurminen jaaritteli haastattelussa sekavia vaalikliseitä. 

Minusta pääasia on, että persut hävisivät. Persujen mukaan syynä olivat hallituksen leikkaukset, mutta eivät muut hallituspuolueet kärsineet niistä yhtä paljon kuin perussuomalaiset. Ehkä rasismi ja erilaiset aseen kanssa heilumiset eivät sitten olleetkaan vaalivaltti.  

Donald Trumpin lääkäri todistaa presidentin terveydentilan olevan erinomainen. Kun miestä katsoo, ja kun on kuullut hänen pikaruokapitoisesta ruokavaliostaan, on pakko epäillä. Ikääkin on jo 78 vuotta. Potilaiden sairauskertomuksista saa usein lukea, että tämä on "perusterve" vaikka sittemmin tekstistä käy ilmi, että hänellä on verenpaine- ja kolesterolilääkitys ja on tehty puolen tusinaa leikkausta. On sellainen sanonta, että terve ihminen on sellainen, jota ei ole riittävästi tutkittu. En siis tarkoita, ettei päättäjillä saisi olla sairauksia, mutta terveydentilan kaunistelu ärsyttää. Meillä on tällä hetkellä presidentti, joka saattaa ihan oikeastikin olla terve. 

Onneksi minun ei tarvitse antaa vuosittaista todistusta terveydentilastani. Minua ärsyttää monesti toistettu mantra, jonka mukaan ikä on vain numeroita. Se on hölynpölyä. 

Vastustan vallanhimoisia, itseään yli-ihmisinä pitäviä vanhoja miehiä sekä ikärasismia.

Pieniä kärsimyksiä

Kirjaston kahvilassa ei voi välttyä kuulemasta mistä viereisessä pöydässä puhutaan. Halusi tai ei. Minä ainakin haluan. 

Kaksi nuorta naista keskusteli ystävyyssuhteista. He käyttivät ystävistään salanimiä. Toinen valitti kuinka L ja Punapää avautuivat hänelle ongelmistaan, eikä hän jaksaisi kuunnella heidän murheitaan puhelimessa. "Käske heidän mennä terapiaan" toinen neuvoi "He käyvät jo terapiassa" toinen vastasi. 

Äänestin vaaleissa ennakkoon. Hämeenkadulla kaikki yrittävät edelleen tarjota minulle vaalimainoksia, joka oli siis aika turhaa. Kieltäydyn kohteliaasti. Voitaisiinko äänestyspaikalla myydä pinssejä, joissa lukisi "Olen jo äänestänyt". 

Oli vaikea valita sopivaa ehdokasta. En voinut äänestää hallituspuolueiden ehdokkaita, koska hallitus haluaa lahjoittaa rahaa yksityiseen terveydenhuoltoon. Lääkäriliittokaan ei pidä sitä järkevänä.  Nykyisenä kirjailijana (kaipa voin kutsua itseäni kirjailijaksi, sillä olen Kirjailijaliiton jäsen) vierastan  päättäjien kulttuurikielteistä meininkiä. No tässä ei äänestetä hallituksesta, mutta kuitenkin. 

Moni on suosittanut Johan Wolfgang von Goethen Nuoren Wertherin kärsimysten lukemista, sillä kirjoitin blogiin Petri Tammisen romaanista Sinua sinua. Molemmissa kirjoissa nuori mies rakastuu. Metso-kirjaston varastossa on ollut yksi kappale kyseistä teosta, mutta se on tällä hetkellä lainassa. 

Johan Wolfgan von Goethen nimikin viittaa johonkin itselleni liian ylevään. Epäilen, etten vaihda Petri Tammista Goetheen.

 

Sinua sinua

Voisi ajatella, että rakkaudesta on kirjoitettu jo kaikki. Mikään ei ole jäänyt kirjaamatta. Silti rakkaustarinoita julkaistaan koko ajan. 

Petri Tamminen on kirjoittanut kirjan nuoruuden rakkaudestaan. Teos on kuvitettu kirjailijan ottamilla mustavalkoisilla kuvilla Prahasta.  Romaanin nimi on Sinua sinua. Varmaan jokainen ikäiseni suomalainen täydentää automaattisesti kirjan nimen lisäämällä sen perään sanan rakastan, ja päässä alkaa soida Pepe Wilbergin tulkinta Kaj Chydeniuksen säveltämästä ja Aulikki Oksasen sanoittamasta laulusta (minulle tulee mieleen juuri Willbergin tulkinta, vaikka sain viestin, että säveltäjä laulaa sen elokuvassa Asfalttilampaat ja on sen myös levyttänyt). Kirjassa Petri yrittää kääntää laulun sanoja prahalaiselle nuorelle naiselle siinä onnistumatta. Laulu soi päässäni edelleen.

Sinua sinua on romaani nuoruuden rakkaudesta, mutta myös tulevan puolison rakkaudesta. Rakkaudesta ja elämästä yleensä. Tärvelin terveyttäni lukemalla kirjan yhteen pötköön sohvalla maaten. En noussut edes välillä syömään tai käymään vessassa.  

Kirjailijaystävä mainitsi romaanin olevan elämänmakuinen. Ja sitä se on.

"Avioliittoa juhlitaan avioliiton solmimisen hetkellä. Seuraavat viisikymmentä vuotta ihmetellään, kuinka he jaksavat toisiaan.

Aviopari ihmettelee sitä itsekin.

Kunnes jompikumpi kuolee, jolloin rakkaus taas muistetaan. Ja se yksin jäänyt saa tilaa ja aikaa ja luvan rakastaa. 

Mutta nyt yksin. 

Vaikka yksinäisyys ei olekaan mikään rangaistus. Vaan se minkä kanssa tänne synnytään ja minkä mittaiseksi täällä on määrä kasvaa. 

Senkin ajatuksen olin kuullut Liisalta." 

Petri Tamminen kirjoittaa nyt rakkaudesta, eikä niinkään häpeästä, joka on hänen erikoisalaansa. Vaikka kyllä se häpeäkin siellä pilkahtaa. Epäilen, ettei kirjailija halua olla humoristinen, mutta löydän tekstistä myös huumoria. Vaikka i-sanaa ei saa käyttää, käytän kuitenkin: Ihana romaani.

Tammisen romaanin lukeminen nosti mieleen muistoja omasta avioliitosta, jonka traagiset käänteet ovat muuttuneet huvittaviksi. Ex-mieheni rakastui toisessa kaupungissa erikoistuessaan kollegaansa.  Nainen antoi silloiselle miehelleni lahjoja

Nyt tuli mieleen, että todennäköisesti miehenikin osti naiselle jotakin. 

Kun ex-mieheni ja tuon naisen rakkaus sitten loppui, meille jäi pari arvokasta Marimekon froteepyyhettä, jotka laitoin roskiin. Silloinen mieheni sai myös laadukkaan näköisiä veitsiä ja haarukoita. Kiinnitin teltan narut niillä veitsillä maahan.  Kun työnsin veistä pehmeään multaan, pistin sillä ex-miestäni ja tuota naista, jonka nimen olen unohtanut. Se tuntui mukavalta. 

Osallistuin kerran Petri Tammisen kirjoituskurssille. Ihailemiaan kirjailijoita ei kannata tavata. Ei hänessä mitään vikaa ollut. Sitä paitsi Petri Tamminen oli hyvä opettaja, mutta jollain tavoin hän ei vastannut sitä kuvaa, jonka olin hänestä muodostanut. 

Näin Petri Tammisen Otavan pihajuhlissa ja hetken suunnittelin meneväni juttelemaan hänelle, mutta en kuitenkaan uskaltanut. Onneksi saan lukea hänen kirjojaan.

Sekajätettä

Minulla on taipumus laitostua lyhyessä ajassa.  Kun palasin urheiluopistolta, olin ymmälläni. Pitäisi laittaa ruokaa. Opin pitämään opistolla tarjotusta muonasta sen jälkeen kun löysin ruokalan nurkasta maustekastikkeet ja suolapurkit. 

Aivoni horrostivat viiden päivän ajan, ei tarvinnut ajatella. Ajatteleminen on raskasta puuhaa. Kirjoittaminen on ajattelemista. Herättelen aivojani.

Löysin kaurahiutalepakkauksesta repäistyn pahvinpalan, johon oli kirjoitettu kauppalista särisevällä kaunokirjoituksella. Alimmalla rivillä luki Baprika 1. Kiva kuvitella millainen ihminen oli kirjoittanut listan. Eräs tuttavani kerää kauppalistoja.  Ne ovat katoavaa kansanperinnettä, minäkin kirjoitan listan puhelimeeni.

Hesarissa haastateltiin kirjailija Petri Tammista, jonka uusinta romaania Sinua, sinua en ole vielä lukenut. Aion ostaa sen itselleni. Romaanin kritiikissä mainittiin asia, jonka moni varmasti tunnnistaa:  Jos joku sanoo sinulle "Minä rakastan sinua", alat epäillä, onko hän tosissaan, mutta jos joku sanoo "Minä en rakasta sinua", uskot sen heti. 

Suomalaiset kuulemma lajittelevat jätteet niin huolellisesti, että poltettavaa sekajätettä on tuotava ulkomailta. Ei motivoi lajitteluun. Tämä päivitys oli ihan sen kunniaksi sekajätettä. Ikävä kyllä tätä ei voi muuttaa lämmitysenergiaksi.

Urheiluopisto

Olen Pajulahden urheiluopistolla. Netti ei toimi, mutta puhelimen kautta sain yhteyden ulkopuoliseen maailmaan. 

Meillä on tapana tavata pari kertaa vuodessa neljän naisen porukalla ja nyt siis urheilullisissa merkeissä. Emme ole muuttuneet vuosien mittaan kovin merkittävästi. Meillä kaikilla on omat kotkotuksemme. Kaksi meistä lähti  kotiin jo tänään ja kaksi jäi. Minä jäin. Täällä on  mukavaa, ei tarvitse ajatella.

Nuorehko mies veti tänään vesijumpan. Olisi tehnyt mieli kysyä, mitä hän oli ottanut tai mihin pataan lapsena pudonnut. Hän hyppi kuin jonkun animaatioelokuvan ahkera hyönteinen. Taustalla soi musiikki, joka puuroutui hallissa epäselväksi mölinäksi. 

Vesijumppavälineeksi sai valita pienemmän tai isomman pyörylän,  jossa oli reiät peukalolle ja muillekin sormille, jotkut kutsuvat kyseiseisiä välineitä hymynaamoiksi. Olisi ehkä kannattanut valita se pienempi. 

Seuraavaksi olisi ollut mahdollisuus kokeilla jousiammuntaa ja Dartsia, jotka ovat minulle ehdoton ei. Tikat leviävät heittokädestäni täysin arvaamattomiin ilmansuuntiin.  Kävin sen sijaan metsäkävelyllä.

Ruoka on terveellistä ja suolatonta. Ainoa poikkeus on päivittäin tarjolla oleva meetvurstisalaatti. En ole sitä vielä maistanut, enkä maistakaan.