Ei voi mitään

Kävin aamulla uimahallissa, jossa vesijumppasin video-ohjauksessa. Kuulostaa siltä, kuin joku olisi ohjannut minua kaukosäätimellä, mutta ei sentään. Ruutu on kiinnitetty vesijuoksuradan maaliin ja minusta vaikuttaa siltä, että me harvat jumppaajat ärsytämme muutamia juoksijoita, joiden elintilasta olemme anastaneet pienen kaistaleen. Kokeilkaapa reipasta vai oliko se tehokasta vai vetävää keskivartalojumppaa, vaikuttaa nimittäin hyödylliseltä. 

Palasin kotiin Amurin Helmi -kahvilan kautta. Elämässäni on meneillään vaihe, jossa tekee mieli syödä laskiaispullia, Runebergin torttuja ja irtokarkkeja jatkuvasti. Se on tämmöistä nyt. Ei voi mitään.

Luin irlantilaisen Maggie O'Farrellin romaanin Käsi jota kerran pitelin. Romaanissa esiintyy suomalaistaustainen henkilö, jonka nimi on Elina Vilkuna. Elina on syntynyt Nauvossa. Hänen pukeutumistaan mainitaan kummalliseksi ja hän on taidemaalari.

Näin unta, jossa kiersin sisätautiosaston potilaita. Siellä työskenteli nuoria lääkäreitä, jotka olivat teettäneet kuumeilevalle potilaalle kaikki kalliit tutkimukset ja ihan turhaan. Potilas sanoi, että hänen haju- ja makuaistinsa ovat kadonneet. Hihkaisin polleana ja itsevarmana "Teillä on myyräkuume!" Jokainen Seiskaa, Aamulehteä tai Karjalaista lukenut, netissä riidellyt tai naapurin miehen kanssa keskustellut tietää, että haju- ja makuaistin katoaminen liittyy koronavirusinfektioon eikä myyräkuumeeseen.

Toivoisin, että Pekka Haavistosta tulisi presidentti. Eihän tämä siltä näytä, mutta voisiko tapahtua ihme. Auttaisiko rukoileminen tai taikojen tekeminen. Ehkä tarvitaan molempia ja tietysti hurjan paljon ääniä.

Aloita päiväsi hymyllä

Luin somesta W.S. Fieldsin heiton "Aloita päiväsi hymyllä, sitten sekin on tehty".  Hänellä on muitakin sarkastisia "aforismeja" kuten: 

If at first you don't succeed, try again. Then quit./A rich man is nothing but a poor man with money. / I am free of all prejudices. I hate everyone equally./ A woman drove me to drink and I didn't even have the decency to thank her.

Fields ei ollut kovin onnellinen ihminen, vaikka menestyikin loistavasti koomikkona Hollywoodissa. Fieldsistä tuli alkoholisti ja hän kuoli vuotavaan vatsahaavaan 66-vuotiaana.  Kuka häntä enää muistaa. Käytin näiden asioiden selvittelyyn puolisen tuntia aamustani. 

Hesarista löytyy arvio Harry Salmenniemen uusimmasta romaanista Sydänhämärä. Romaani kertoo kirjailijan lapsen sairastamisesta ja perhe-elämästä. Romaani odottaa lukemistaan kirjapinossa, jonka olen kasannut jakkaralle. Kirjapino tulee luultavammin rojahtamaan lattialle lähipäivinä. 

Hesarissa kirjoitetaan "Sairaalassa kertoja kokee olevansa sellaisten ihmisten armoilla, joiden ei tarvitse oikeuttaa työtään mitenkään, kun taas kirjojen kirjoittaminen on naurettavaa, eikä sillä naurettavuudella ole mitään merkitystä". 

Vaeltelen kirjakaupassa mukien, heijastimien, lankojen ja laukkujen keskellä. Etsin kirjoittamaani lastenkirjaa sitä löytämättä. Plaraan kirjaston vaihtohyllyä. Näitäkään kirjoja ihmiset eivät enää halua kotiinsa. Ehkä Salmenniemen romaanikin löytyy jossain vaiheessa vaihtohyllystä.  

Lääkärin työtä ei tarvinnut perustella itselleen, vaikka liittyihän siihenkin paljon turhauttavaa tietokoneen näpyttelyä. 

Nyt sitten sitä menestysromaania kirjoittamaan!

Taidetreffit

Parillakin kirjoituskurssilla on suositeltu menemään taidetreffeille itsensä kanssa. Ohareita ei tarvitse pelätä. 

On kiva käydä elokuvissa yksin, samaten jonkun toisen kanssa. Jälkimmäisessä on se hyvä puoli, että filmistä voi keskustella heti elokuvan jälkeen. Yksin ollessa aistii toiset katsojat, mutta jos elokuva on hyvä, kaikki ympäriltä haihtuu. 

Inhoan sipsien rousketta, kännykän vilkuilua, karkkipussien kahinaa ja juomisesta aiheutuvia ääniä. Olen tämmöinen elokuvafundamentalisti. Mulkoilen jäätävästi niitä, jotka eivät tiedä miten elokuvateatterissa kuuluu käyttäytyä. 

Näin viikonloppuna kaksi naisohjaajan elokuvaa. Eteläkorealaisen Celine Songin elokuvan Past Lives ja Tiina Lymin Myrskyluodon Maijan. Songin kerronta on hidasta, tyylikästä ja katsoja saattaa vain arvailla mitä elokuvan henkilöt tuntevat. Tiina Lymi maalaa voimakkaammilla väreillä  ja elokuvassa tapahtuu paljon, myös raskaita asioita. Ruotsalainen Amanda Jansson on kerrassaan erinomainen Maija. Jannen ja Maijan suhde on kuvattu lämpimästi ja elokuvan seksi on iloista. Ehkä Oolannin sodan englantilaiset viipyvät elokuvassa pikkuisen liian pitkään. 

Ystävä, joka istui vieressäni, nyyhki elokuvan puolivälistä eteenpäin. Minua itketti vasta kun vanha Myrskyluodon Maijan tunnari alkoi pauhata kaiuttimista. Tuntui häiritsevältä, että moisissa olosuhteissa elävillä ihmisillä oli liian siistit, silitetyt, puhtaat vaatteet. Lehmä tuotti maitoa jatkuvasti, vaikka ei ollut välillä edes tiineenä. Mutta mitäpä tämmöinen kaupunkilainen lehmistä tietää. Maitoa saa lähikaupasta. En edes käytä maitotuotteita.

Olen tyytyväinen, ettei Halla-Aho päässyt toiselle kierrokselle. Laitoin tänä aamuna kaksikymmentä euroa Haaviston kampanjaan. Olen suuri mesenaatti.

Ihmeparanemisia

Kävin kaksi ja puoli vuotta sitten silmälääkärissä. Mies sanoi, että silmänpohjieni valtimoissa näkyy ateroskleroosia ja silloin sitä on muissakin suonissa. "Jos et olisi lääkäri, lähettäisin sinut lääkäriin". Häh? Silmälääkäri suositti kontrollia itselleen kahden vuoden kuluttua.

Menin terveyskeskuslääkärille. Hoidettiin riskitekijöitä ja nyt ovat verenpaineet ja kolesterolit melkein miinuksella.

Sain kutsun samalle silmälääkärille, viivyttelin, venytin ajan tilaamista ja varasinkin vastaanoton toiselle saadakseni second opinioinin, sillä olihan minulla muitakin vaivoja kuin paskat verisuonet. Tämä nainen tutki silmänpohjani huomattavasti tarkemmin ja sanoi, ettei suonissani ole kerrassaan  mitään vikaa. Paranin siis yleisestä valtimotaudista muutamassa minuutissa. Kerroin tästä Facessa ja päädyimme siihen ettei third opinionia kannata enää etsiä. 

Vuosia sitten vähän epävarman oloinen gynekologi epäili minulla munasarjasyöpää ja lähetti sairaalaan. Minut otettiin jostain syystä osastolle, jossa toinen lääkäri tutki ja totesi, ettei poikkeavaa löydy. Olin jo tehnyt kuolemaa ja suunnitellut hautajaisia. Palasin terveenä kotiin. 

Postiluukku kolahti ja luukusta putosi Suomen kuvalehti, jonka tilasin jostain tarjouksesta. Rakastan postiluukun kolahdusta. Se liittyy jotenkin lapsuuteen ja Aku Ankan viikottaiseen ilmestymiseen tai mummon lähettämään kirjeeseen, josta usein löytyi sininen viiden markan seteli. 

Kuopiossa

Kävin Kuopiossa suunnittelemassa interrail-reissua. Ostimme laivaliput Helsinki-Travemünde välille ja varasimme hotelliyön Lyypekistä. Määränpäämme on Ligurian alue Italiassa. Teimme varauksen Airbnb -majoituksesta Genovassa. Katsoin kotiin palattuani google mapsista miltä asumuksen seutu näyttää ja aloin epäillä, että selviääkö sieltä hengissä ja löytääkö asuntoa enää kaupassa käynnin jälkeen. Voi olla, että majoitummekin La Speziaan. Matkaseurani aikoo viipyä matkalla kaksi viikkoa, minä kolme. Toistaiseksi tuntuu aika sekavalta. 

Perehdyin Kuopiossa taidemaalari Juho Rissaseen, josta Antti Heikkinen on kirjoittanut näytelmän, joka esitettiin Kuopion kaupunginteatterin suurella näyttämöllä. 

Juho Rissanen syntyi Kuopiossa 1873 köyhiin oloihin. Juhon isä kuoli taidemaalarin ollessa kymmenvuotias. Isä paleltui humalassa järven jäälle markkinoilta palatessaan. Juho Rissasesta  tuli perheen elättäjä. Kulkutaudit riehuivat ja lapsia kuoli. Rissasilla ei ollut edes vakituista asuntoa vaan he asuivat loisina eri taloissa. 

Rissanen pääsi koristemaalarin oppipojaksi, kiinnostui ja kunnostautui maalaamisessa. Albert Edelfelt auttoi häntä myöhemmin taidemaalariksi kouluttautumisessa. Nyt vähän oikaisen: Taiteilija osallistui Pariisin maailmannäyttelyyn 1900 ja hän pokkasi sieltä pronssisen mitalin. Hän asui Ranskassa, Saksassa, Italiassa, Ranskassa, Tanskassa ja muutti lopulta Yhdysvaltoihin ja kuoli sitten Miamissa. Rissanen osasi monia kieliä ainakin jonkin verran ja lausui niitä savolaisittain.

Antti Heikkisen kirjoittamassa näytelmässä Maalari -Juho Rissanen, taiteilija saapuu Nilsiään maalaamaan alttaritaulua ja herättämään pahennusta. Näytelmässä käsitellään luomisen tuskaa, mutta myös taiteilijan naissuhteita.  Malleja alttaritauluun on Nilsiästä vaikea saada, kun ei voi olla varma, onko mallina keikaileminen kristitylle sopivaa puuhaa. 

Juho Rissanen ja muutkin näytelmän henkilöt puhuvat savon murretta, joka sujuu heiltä hyvin, ollaanhan Kuopiossa. Ilkka Pentti sopi hyvin Juho Rissasen rooliin ja Taava Hakala oli tehnyt näytelmästä sutjakkaasti etenevän.  

Kuopion taidemuseossa oli esillä Juho Rissasen taidetta (mm. Hauta-Heikin mummo, jota on sanottu savolaisten Mona Lisaksi kts. yllä), korttelimuseossa kerrottiin hänen elämästään ja päälle vielä näytelmä!  Tämä ei nyt liity Juho Rissaseen mitenkään, mutta Kuopiossa on hieno uimahalli. 

Kerttu 16.10.2008-17.1.2024

Kerttu (Hobbit-Dolls Showtime) syntyi vuonna 2008, syntymäpaikasta ei löydy merkintöjä, mahdollisesti hän näki päivänvalon Nurmijärvellä. Hän ei tullut toimeen perheen muiden kotieläinten kanssa ja toivoi uutta kotia. Kerttu oli enemmän yksilöpelaaja kuin joukkueen jäsen. Telinevoimistelija eikä pesäpalloilija. Hän halusi kaikkien jakamattoman huomion.

Tapasin Kertun ensimmäisen kerran 18. huhtikuuta 2010, jolloin hän muutti kotiini, josta tuli silloin hänenkin kotinsa. Minua tarvittiin hankkimaan ruokaa, siivoamaan ja muutenkin palvelemaan häntä eri tavoin. Jos Kerttua patisti viemään roskat, hän röyhisti rintaansa ja muistutti olevansa kuitenkin Hobbit-Dolls Showtime ja rotukissa, eikä mikään navettakissa. 

Alkuun Kerttu piileskeli sängyn alla, mutta jo pian hän ryhtyi valtaamaan pehmeämpiä nukkuma- ja näköalapaikkoja. Taistelimme sohvasta tai lähinnä sen pohjoisnurkasta.

Kertulle ei siunaantunut lapsia ja hän säilyttikin nuoruuden mittansa koko elämänsä ajan. Ehkä hänellä oli jotain rakkausjuttuja, mutta niistä hän vaikeni hienotunteisesti. Kerttu kertoi ylpeänä mahtuvansa edelleen samoihin vaatteisiin kuin nuoruusvuosinaan.  Hän ei ymmärtänyt, että paino oli asia, josta ei ollut sopivaa keskustella.

Kerttu piti ulkoilmaa myrkyllisenä ja vältteli sitä viimeiseen asti. Hän uskoi sen olevan terveydelle vaarallista ja vanhentavan ennenaikaisesti. Mökkioloissa hänen mieliharrastuksensa oli kärpästen pyydystäminen. Sisätiloissa tietysti. Kun kotiinlähdön aika tuli hän piiloutui vuodevaatelaatikkoon.  

Kun kotiin tuli vieraita, Kerttu oli aina heitä vastassa paitsi nyt ihan viime aikoina. Kerttu piti kaikenlaisesta kosmetiikasta. Häntä ei voinut päästää kylpyhuoneeseen, sillä hän nuoli kaikki kosmetiikkapakkaukset ja pesuainepurtilot. Jos rasvasi itsensä, oli pukeuduttava kiireesti. 

Nuoruusvuosinaan Kerttu pelkäsi imuria, myöhemmin hän nautti turkkinsa imuroinnista. Takapuolen peseminen oli Kertulle kauhistus. Kertun naukuminen kuulosti joidenkin mielestä lampaan määkimiseltä.

Hobbit-Dolls Showtime alias Kerttu teki pitkän ja kunniakkaan uran sohvan raapimisessa.  Itse asiassa hän ehti uransa aikana tuhota kahden sohvan verhoilut.

Kertun loppu oli kaunis ja rauhallinen, sillä hän sai eutanasian. 

Kerttu oli Kerttu. Kerttu oli myös Kyllikki romaanissani Ei saa mennä ulos saunaiholla. Jotenkin olen varma, että Kerttu kolisteli viime yönä olohuoneessa ja tassuttelee kohta tuosta läppärin ylitse ja näppäimistöön tarttuu pari vaaleaan pehmeää kissan karvaa.