Kukersiitti

Kävelin normilenkkini vastapäivään. Jospa se tuulettaisi aivojani. Muistan edelleen kun minulle on sanottu jotakin ilkeää joskus 80-luvulla tai minua on kehuttu pari vuotta sitten.  Niitä sitten vatvon ja tärkeät asiat unohdan.

Sain varmistusviestin kirjoittamiseen liittyvästä tapaamisesta. Olen lukenut lyhyen sähköpostiviestin monta kertaa. Analysoinut sen tunnelmaa, sanajärjestystä, sanavälejä, kirjaimia ja välimerkkejä. Löytänyt piilomerkityksiä ja salaliittoja.

Luen Antti Arnkilin esseekokoelmaa Seurauksia. En suosittele niille, jotka muutenkin vaipuvat helposti masennukseen. 

Maapallolla on rajallinen määrä energiaa ja kasvu vaatii jatkuvasti sitä lisää. Aina kun on keksitty uusia energianlähteitä, on jatkettu myös vanhojen käyttöä. 

Nyt mennään riskillä, sillä tätä lukee varmasti joku, joka tietää öljystä huomattavasti enemmän kuin minä. Vaikka öljyn tuottaminen vaatii enemmän energiaa kuin aiemmin, ei siitä ole voitu luopua. 

Muistan lapsena lukemastani Aku Ankasta kuinka Hannu Hanhi (?) löysi öljyä ja tuo musta kulta purkaantui terhakkaana suihkuna kohti taivasta, nyt sitä uutetaan jostain öljyliuskeesta.  Löysin öljyliusketta googlatessani sitä tarkoittavan hassun sanan kukersiitti.

Mistä sitten valmistetaan halpoja vaatteita, hammasharjoja, maaleja, pakasterasioita, muovikasseja, kun öljyä ei enää ole saatavissa järkevässä muodossa. Millä metsäkoneet kulkevat, kun öljyn jalostaminen alkaa viedä enemmän energiaa kuin siinä on. 

Oletteko muuten tienneet, että niin aineettoman tuntuinen asia kuin tekoäly vaatii valtavasti energiaa ja että suomalaisessa naisvankilassa vangit kouluttavat tekoälyä alle viiden euron päiväpalkalla? Samaa työtä tehdään kehitysmaissa. 

No niin. Olen kirjan sivulla 111. Tämä on varmaan sitä vähälevikkistä laatukirjallisuutta, josta aiemmin kirjoitin. Ystäväni oli lukenut blogiani ja kysyi, kuka sitten tukee vähälevikkistä roskakirjallisuutta.

Vappuapro

Olin lauantaina menossa perinteisille vapun etkoille, kun havaitsin iäkkään naisen, joka oli kaatunut pyörällä. Halusin auttaa häntä, mutta nainen kieltäytyi, niin minäkin olisin tehnyt. Nainen istui  jalat ylämäkeen sojottaen pahasti polkupyöräänsä sotkeutuneena. 

Lopulta  kiskoin hänet ylös melkein väkipakolla. Luut olivat ehjät, eikä muitakaan vaurioita näkynyt. Hänen itsetuntoonsa jäi mahdollisesti asfaltti-ihottumaa.

En aio tehdä vappuna mitään erityistä.  Moni odottaa hilpeää juhlintaa. 

Luin Anna Karhusen omakohtaisen tietokirjan Juomiskierre, jossa kirjailija kertoo omasta alkoholiongelmastaan ja raitistumisestaan. Kirja sisältää myös faktatietoa alkoholihaitoista. Vaikka olen koulutukseltani lääkäri, en ollut mieltänyt, miten monen syöpätaudin riskiä alkoholi lisää. Puhumattakaan myrkyn vaikutuksesta aivoihin ja maksaan sekä humaltumiseen liittyvää tapaturmariskiä. Onpahan tuota tullut juhlittua ihan riittävästi. Vieläkin hävettää. Toisaalta olihan se hauskaa. Tuskin olisin koskaan joutunut mihinkään romanttisiiin/eroottisiin kiemuroihin ilman alkoholia. Nyt arvostan pirtsakkaa aamua enemmän. 

Anna Karhusen kirjassa kirjoitetaan erityisesti naisten (ja oikein erityisesti äitien) alkoholin liikakäytöstä. Karhunen muistaakseni kirjoitti, että kahden miehen perustama AA-liike perustuu paljolti nöyrtymiseen ja oman heikkoutensa myöntämiseen. Tämä strategia ei kenties päde yhtä hyvin naisiin,  joita nöyryytetään muutenkin. Alkoholistista tulee mieleen rapakuntoon itsensä juonut mies, eikä lasten nukkumaanmenon jälkeen viiniä stressiinsä tissutteleva nainen. 

Kyseisiin vappuetkoihin osallistui kirjailija/muusikko, joka oli lopettanut alkoholin juomisen jo parikymppisenä ja nautti juhlissa simaa. Kysyin miksi ja nyt minua hävettää. Mitä se minulle kuuluu. Hän kyllä vastasi kysymykseen ystävällisesti. 

Tämän päivän Hesarissa oli juttu jyväskyläläisten opiskelijoiden vappuaprosta, jossa kierretään ravintoloita ja kerätään leimoja nautituista juomista. Merkinnän saa myös alkoholittomista lasillisista ja alkoholittomia shotteja on saatavilla!  Kyllä nykynuoret ovat fiksuja. 

Äsken muuten soi ovikello ja kaksi baskeripäistä naista kurkisti ovenraosta. He olisivat halunneet kertoa minulle ilmaisesta raamattukurssista. Kieltäydyin kohteliaasti. 

Kulttuuriteko

Osallistuin tapahtumaan, jossa käsiteltiin vähälevikkistä laatukirjallisuutta.  Pirkkalaiskirjailijailijoiden järjestämän tapahtuman runollinen nimi oli Kukkivat katveet. Tapahtuma toteutettiin Laikussa, jonka ainoat yleisövessat löytyvät kellarikerroksesta (toimin sivutoimisena vessakonsulttina).

Aiemmin valtio tuki vähälevikkisen laatukirjallisuuden kirjasto-ostoja pienehköllä summalla. Eipä tue enää. Vähälevikkinen laatukirjallisuus käsittää pääasiassa runo- ja novellikokoelmia, esseitä ja lastenkirjoja. 

En tehnyt kunnollisia muistiinpanoja tapahtumasta, mutta mieleeni jäi, että Norjassa ja Ruotsissa valtio tukee kirjakustantamoja. Monessa maassa kirjoista ei makseta arvonlisäveroa, Suomessa veroa korotettiin 10 prosentista 14 prosenttiin, en ole varma vähennettiinkö sitä nyt tässä viimeisessä veroalessa. 

Juha Itkonen puhui mm. lukuaikapalveluista (niistä puhutaan aina). Hän sanoi, että lukuaikapalvelut ovat erittäin kaupallinen ympäristö. Siellä myydään kirjallisuutta metritavarana. Minulle tuli mieleen metrilaku. Kirjailijan ei kannattaisi editoida tekstistään mitään, sillä palkkio äänikirjoista maksetaan ajan mukaan, siinä myydään siis oikeammin aikaa eikä metrilakua. 

Moni tuntuu toivovan, että Suomeen jäisi vain sitä kannattavaa kirjallisuutta, sitä jota ihmiset ostavat lahjaksi, mutta jota ei kukaan välttämättä edes lue. Ei tarvitsisi tukea kaiken maailman raapustelijoita. . "On järjetön ajatus, että kaupallisesti kannattavan kulttuurin voisi erottaa kannattamattomasta ja kuvitella, että edellinen jäisi jäljelle, jos vain jälkimmäisestä päästäisiin eroon", Juha Itkonen sanoi. 

Tommi Parkko omistaa yhden miehen Parkko-kustantamon, joka kustantaa käännösrunoutta. Hän sanoi, että suomalainen runous umpioituisi ilman suomennettua runoutta. Nyt mietin, että miten meille kävisi, jos näkisimme vain suomalaisia elokuvia. Parkko sanoi inhoavansa sanaa kulttuuriteko.  Tommi Parkko tulee ilmaiseksi puhumaan runoudesta vaikka kotiisi ja myy tietysti samalla runokirjoja Tupperware-kutsujen tapaan.

Keskusteltiin myös kirjallisuuskritiikistä, joka on kutistunut lähes olemattomiin. Hesariin saatu arvostelu on lottovoitto, se nostaa kirjastovaraukset tappiin, toisaalta se ei lisää kirjan myyntiä samassa määrin. 

Lopussa nuori Elsa Tölli esitti ansiokkaasti ja antaumuksella omaa runouttaan. Hän voitti omakustannekirjallaan Fun Primavera Tanssiva karhu-palkinnon 2021 (Yle lopetti palkinnon jakamisen 2023). Elsa Tölli kuuluu niihin nuoriin taiteilijoihin, joilla ei ole ongelmaa kutsua itseään taiteilijoiksi. Ehkä siksi, että hän on nuori ja lahjakas. Hän mainitsi jonkun hienon aforismin taiteesta. Ajattelin, että tuo minun pitää muistaa ja unohdin sen välittömästi. 

Muodonmuutoksia ry on käynnistänyt keräyksen vähälevikkisen laatukirjallisuuden kirjasto-ostoja varten, linkki:  https://www.muodonmuutoksia.fi/yhteystiedot/

Maailma menee taaksepäin

Olen menossa tilaisuuteen, jossa puhutaan vähälevikkisestä laatukirjallisuudesta otsikolla Mitä on vähälevikkinen kirjallisuus ja miksi sitä tarvitaan? Joku saattaa olla sitä mieltä, ettei sitä tarvita mihinkään.

Hallitus lopetti tuen, jolla vähälevikkistä laatukirjallisuutta ostettiin kirjastoihin. Rahalla hankittiin mm. esseekokoelmia, runokirjoja, lastenkirjoja, tietokirjoja ja romaanejakin. Tukisumma oli 860 000 euroa, joka jaettiin kirjastojen kesken. Suomessa on 280 pääkirjastoa, 437 sivukirjastoa, 11 laitoskirjastoa ja 128 kirjastoautoa. Jos tämä raha jaettaisiin pää- ja sivukirjastojen kesken, siitä tulisi noin 1200 euroa/ kirjasto, jolla saisi ostettua yli kolmekymmentä teosta (olen saattanut laskea jotain väärin, mutta kyllä joku sitten korjaa). Nyt ei sitten saa, koska sitä rahaa ei enää tule. 

Valtio muuten maksoi turkistarhaajille yli 50 miljoonaa euroa korvausta lintuinfluenssan takia lopetetuista eläimistä. Siitä saa vähän mittakaavaa. Huvittavaa, että ne ihmiset, jotka ovat sitä mieltä, että kirjailijoiden pitäisi tulla toimeen kirjojen myynnillä ilman tukea kuten apurahoja (voin vakuuttaa, että se johtaisi monen kohdalla nälkäkuolemaan), ovat valmiita tukemaan vaikkapa turkistarhausta.

Onhan tässä maailmassa suurempiakin murheita. Olen jossain vaiheessa siteerannut Anna-Stina Nykästä, jonka elämässä tapahtui muutama vuosi sitten tosi rankkoja asioita, hänen isänsä, siskonsa ja miehensä kuolivat lyhyellä aikavälillä. Kodin kuvalehden haastattelussa hän kertoi lohduttautuvansa sillä, että kuvittelee elämän televisiosarjaksi: "Tässä jaksossa tapahtuu tällaista, ja sitten tämä on nähty. Sitten tulee seuraava jakso, ja siinä voi tapahtua jotain ihan muuta". Käytän tätä tällä hetkellä koko maailman mittakaavassa.  

Maailma menee eteenpäin, vaikka nyt se tuntuu ottavan pitkiä askeleita taaksepäin. 

Mistä tämä transviha on yhtäkkiä ilmaantunut? Minun on vaikea ymmärtää, mitä pahaa transihmiset ovat tehneet. Ehkä seuraavassa jaksossa asiat ovat paremmin.

Pääsiäiskirja

Ostin joulun aikaan liian hienosta herkkukaupasta seitsemällä eurolla "tomaattiveitsen", joka on niin terävä, että viillän sillä toistuvasti haavan vasempaan etusormeeni. Muut veitseni ovatkin niin tylsiä, ettei niillä saisi millään haavaa aikaiseksi. Pitää ostaa lisää laastareita. 

Joku vieras päivitteli vuosia sitten, kun meiltä ei löytynyt laastareita. Hän oli kuvitellut, että lääkäreillä on aina laastareita ja hienosti organisoitu lääkekaappi.

Myyn villatakkiani eräällä nettikirpparilla. Pistin hinnan luultavammin liian alas. Vihaan tavaroiden myymistä ja usein kannan ne keräyslaatikkoon tai vien läheiselle Fidalle. Pelkään, ettei ostaja ole tyytyväinen tuotteeseen ja inhoaa minua. En osaa sääntöjä siitä, kenelle se villatakki lopulta kuuluu. 

Olen lukenut pääsiäisen aikaan Jonas Hassen Khemirin yli 700-sivuista romaania Siskokset. Sen minäkertoja on nimeltään Jonas Khemiri. Jonaksesta tulee tietysti kirjailija. Luin tänäkin aamuna romaania ennen kuin edes nousin sängystä. 

Kirjan liepeessä mainitaan, että Khemiri on muuttanut New Yorkiin. Ilmankos hänen kynästään tai läppäriltään on putkahtanut moinen painava mötikkä.  Amerikassa kaikki on suurta. Turhaan Donald Trump toistelee "Make America great again", sillä sitähän se on aina ollut ja on edelleen. Liian pönäkkä.

Siskoksia voinee kutsua lukuromaaniksi. Kirja sivuaa Suomea siten, että Jonaksen naapurissa asuvien siskosten isä on suomenruotsalainen ja heidän sukunimensä on Mikkola. Siskokset ovat tämän romaanin keskiössä, heidän elämänsä ja suhteensa toisiinsa ja äitiinsä. Ei siitä sen enempää. Mainio pääsiäiskirja, ei ole vaaraa, että loppuu kesken pyhien.

Liian innokas auttaja

On kivaa, kun lapset ja heidän puolisonsa tulevat syömään. Tai oli, kunnes eräs kaverini kertoi, että hänen tuttunsa ei haluaisi mennä anopin luo kylään, sillä anoppi tekee pahaa ruokaa. Sellainen ei ollut aiemmin tullut mieleeni. Kysyin lapsiltani, että teenkö pahaa ruokaa ja he vakuuttelivat, että sapuskani on hyvää. Voiko heidän sanaansa luottaa?

Tapanani on testata uusia reseptejä jälikasvuuni. Saan yleensä ruokaohjeet siskoltani, joka on ensin kokeillut ruokaa poikaansa. Jos hänen poikansa pitää ruoasta, hän välittää reseptin minulle. Ruokalajit ovat vegaanisia tai vähintäänkin kasvisruokaa. 

Etsin maanantaiksi parsarisotto-ohjetta kaupalliselta sivustolta. Samassa näytön oikeaan alanurkkaan ilmaantui kohtelias, ahkera botti, joka kysyi, voisiko hän auttaa minua reseptin etsinnässä. Kammoan noita yli-innokkaita auttajia. 

Kävin ystävän kanssa etnisessä lihakaupassa ja katsoin inhoten suuria lihaklönttejä. Kaupassa haisi kuolemalle. Liikkeen pakastimesta olisi löytynyt falafeleja, joista olen saanut tarpeekseni. 

Kävelin Hatanpään arboretumiin. Puistoon oli noussut erilaisia varhaiskevään kukkia. 

Matkalla kuuntelin Ylen Areenasta, kun Marko Gustafsson haastatteli Roman Schatzia. En pidä Gustafssonin haastattelutyylistä, sillä hän mielistelee haastateltaviaan, mutta Roman Schatz oli mainion itseironinen.  

On muuten hupaisaa, että aina kun halutaan haastatella Suomessa asuvaa saksalaista, haastatellaan juuri Schatzia, joka on asunut maassa melkein neljäkymmentä vuotta ja puhuu täydellistä suomen kieltä ja kokee itsensä suomalaiseksi. 

Gustafssonin  ohjelman mainoslause kuuluu Rehellistä puhetta kipupisteistä, tunteista ja onnesta. Se saa minut hieman huonovointiseksi.