Perjantai

Söin aamupuuron Tampereen kauppahallissa. Puuro oli maukasta ja täyttävää. Viereisissä pöydissä istuivat pukumiehet, joiden hiukset olivat moitteettoman siistit ja housunlahkeiden alta paljastuivat täydelliset sukat ja kengät. Kengissä ei näkynyt kuraroiskeita kuten minun talvisaappaissani. Miehet olivat todennäköisesti laskeutuneet kahvilaan suoraan parkkihallista. Kerättyään kahvista voimaa he lähtivät kauppaamaan jotakin.

Tapasin Hämeenkadulla Viitakurssilaiseni. Mies teki Viidan aikaan töitä tehtaassa liukuhihnalla, nyt hän opiskelee kirjallisuutta yliopistossa. Hän ei ole käynyt lukiota vaan kahden vuoden ammattikoulun ja suorittanut opintoja avoimessa yliopistossa. On hienoa, että on monta tietä yliopistoon. Kyynikkosukulaiseni totesi, ettei noilla yliopisto-opinnoilla töitä saa. Olin aikoinaan kateellinen miehelle, sillä hän oli kirjallisesti kovin tuottelias. Kun me muut saimme tiristettyä pari sivua tekstiä, hän leväytti pöytään viidenkymmenen liuskan verran proosaa.

Epämääräinen tutkimusvapaani alkaa olla ohi. Olen vastaillut sähköposteihin, tehnyt koulutusohjelmaa, lähetellyt sähköpostia, huseerannut kaikkea pientä tutkimukseen liittyvää, käynyt gynekologilla (tutkimusvapaalla pitää käydä tutkimuksissa), tavannut pari ihmistä, tulostanut pinon artikkeleita ja lukenut Håkan Nesserin dekkarin. En ole täydellisen tyytyväinen aikaansaannoksiini.

Teitä varmaan kiinnostaa tämä kovin: talon etupuolellekin ovat nousseet rakennustelineet. Kerttu hyppii ikkunalaudoille ja raapii tarmokkaasti ikkunalasia, ikäänkuin haluaisi osallistua kattoremonttiin. M ehdotti Kertun päähän valkeaa työnjohtajan kypärää ja ylle huomioliivejä.