Tyttäreni ottaa kuvia asioista, jotka tekevät hänet onnelliseksi. Tämä missio herkistää hänet onnen etsintään virheiden hakemisen sijaan. Onnenkuvia on jo suuri määrä ja niitä voi katsoa silloin kun syytä onneen ei millään keksi. Tyttärellä ei ole enää töitä ja kohta ei ole asuntoakaan.
Voi ottaa kuulemma tavakseen miettiä iltaisin kolme asiaa, josta juuri tänään on kiitollinen. Se muokkaa ajatuksia positiiviseen suuntaan. Testasin eilen. Aika työlästä oli keksiä kovin ajankohtaisia kiitollisuuden aiheita. Nykyään saa tietysti olla tyytyväinen kun ei herää uuteen aamuun halvaantuneena.Tällaiset kiitollisuusjutut ovat hankalia meille ironisille raukoille. Kun toiset julistava facebookissa elämän ihanuutta, perjantaita, ystäviä ja lemmikkieläimiä niin minun on vaikea suhtautua. Tyttären onnenkuvat saavat kuitenkin minut liikuttumaan.
Mihin ovat muuten hävinneet "Onni on koiranpentu", "Onni on savusauna" ja "Onni on maitokiisseli" postikortit ja lahjakirjat? Mitä hittoa se onni oikein on? Miksi sitä onkaan niin kamalan vaikea määritellä? Mistä johtuu, että niitä aikoja, joita joskus piti tylsinä, ajattelee nyt onnellisina ja seesteisinä?
Aivan vilpitöntä kokonaisvaltaista onnea olen kokenut välittömästi lasteni syntymän jälkeen. Epäilen osuutensa olevan synnytyksessä erittyvillä endorfiineilla, kivun loppumisella, hengissä selviämisellä (kun se on tuntunut hetkeä aiemmin mahdottomalta), haaveilla, jotka on tuohon pieneen käärön niskaan kasannut ja vauvan tuimalla katseella. Tuossa vaiheessa ei vielä ole luopunut yöunistaan ja on vielä muutakin kuin maitoa tuottava tissi.
Yritän nyt siis kirjoittaa ilman ironiaa: olen kiitollinen lapsistani. Olen iloinen kivoista juhlista, joihin sain tänään kutsun (juhlia on kahdet, toiset elo- ja toiset syyskuussa). Onni on juhlat, joihin on saanut kutsun.
14 kommenttia:
Tuollaiset kiitollisuusjutut toimivat varmaan siksi, että ne auttavat viemään huomiota hyvien asioiden suuntaan.
Tunnen lääkärin, jonka masennusdiagnosoituja potilaita on parantunut kiitollisuuspäiväkirjaa kirjoittamalla. Oikeasti.
Onni on saunapuhtaana himmailu ja ylikimeän iloriemastusäänen omistavat pienet tyttäret. Vaikka korvassa joskus tai usein soi.
Onni on kun ei satu, paljoa. :)
Oikeesti, onni on elämä. :D
Itse suhteutan asioita...Kolumbian katulapsilla elämä on täysin epäoikeudenmukaista, minulla ei. Epäkohtiin pitää puuttua, jotta kaikilla olisi hyvä olla...ei vain minulla. Myötätunto sekä viisaus ovat tärkeitä ominaisuuksia ihmisyydessä.
MurMur
Onni on pieni poika nimeltään Onni. Heh heh. Kyllä se ihmiselle hyvää tekisi, miettiä 3 hyvää asiaa joka päivä.
Toisaalta, jos aina pitää miettiä katulapsia tai muita, ei oikein ehdi koskaan itse surra ja valittaa. Saa aina kärsiä huonosta omatunnosta. Aivan hirveä sanonta on "kaatuuhan niitä laivojakin", jolla joskus lohdutetaan. Joku muu please.
No, ajattelin vain, että suhteellisuudentaju ja mielenmaltti ovat aikuisella ihmisellä hyvä olla. Läheiset ovat tukena, mutta jokin roti siinä "valittamisessakin" pitää olla. Asioiden tulkitsemisessa ja onnenkokemisessakin on yksilöllisiä eroja.
MurMur
Hyvä MurMur, ajattelen samoin. Lasten syöpäosastolla suhteellisuustaju kyllä asettuu kohdalleen. Aina jonkun maailmankuva on kaventunut oman navan ympärille, jolloin ne kärpäset muuttuvat härkäsiksi. Halaus ja rutistus.
T: Olli
Aika pitkälle pitää paikkansa se, että näkee sitä mitä katsoo. Asenteella on väliä, ja siihen voi itse vaikuttaa. Kokeiltu on.
Åboriginal
P.S. Kannattaa tsekata YLE Areenasta dokumentti Tinkimättömät tyylitaiturit.
Pitää ollakin suhteellisuudentajua. Itse olen paljon esim.yhden aistin menettäneenä, joutunut tämän asian eteen, on mennyt paljon, mutta toisilta on mennyt vielä enemmän. Olen huomannut, että tämän asian kanssa saa tehdä töitä, ettei liikaa keskity siihen, että jollain on vielä huonommin. Siis toimin nimenomaan näin, mietin katulapsia ym., ja olen kärsinyt oman surun surematta jättämisestä tai sen nopeasta mitätöimisestä. Koska jollain on todellakin aina huonommin...
Samaa mieltä kuitenkin, pitää suhteellistaa.
Onkohan onni jotain sukua terveydelle? Kun siinä WHO:n määritelmässä ainakin joskus oli, että terveys on fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin tila eikä ainoastaan sairauden puute. Mikä ero onnella sitten on tähän WHO:n määrittelemään terveyteen? Vai onko WHO vahingossa määritellytkin onnen, kun kerran hyvinvoinnista puhuvat? Onko onni se harva hetki kun jalat kuvaannollisesti irtoavat maasta ja tunnemme paitsi onnistuneemme myös tulevamme hyväksytyiksi?
Kiitos Åboriginal.
Katsoin YLE Areenasta dokumentin Tinkimättömät tyylitaiturit.
Enempää ei voisi saada, se kosketti viisaudellaan.
MurMur
Hauska seurata, keskustelu toimii ilman minuakin.
Jonkinlainen tasapaino olisi löydettävä.Aina löytyy maailmasta joku, jolla menee huonommin kuin itsellä, mutta kai silti on oikeus surra.
Åboriginal, kiitos hyvästä dokumenttivinkistä!
Juu, dokumentti on ihan huikea. En itse katsele televisiota, mutta ystäväni vinkkasi tuosta. Kiitos hänelle.
Å
Lähetä kommentti