tiistai 13. toukokuuta 2014

Liian vähän painetta

Tajusin taas tänään, että blogini osoite on levinnyt klinikassa varsin laajalle. Eräs erikoistuva lääkäri ihaili rohkeuttani. Päätin siirtyä yltiöturvallisiin aiheisiin, kunnes taas unohdan, että joku puolituttu työkaveri saattaa lukea tätä.

Vietämme pyöräilyviikkoa, joten meille polkijoille tarjottiin aamulla kahvia, juustosämpylää ja banaania Laikun lavalla. Hytisin kylmästä, kun siemailin kupposen reilun kaupan kahvia kypärä päässäni lavan reunalla istuen. Vaikka lavan katto olisi romahtanut niskaani olisin säästynyt aivovammalta.

Tapahtumaan osallistui pyöräkorjaaja, jonka puoleen saattoi kääntyä ajoneuvon pikkuvioissa. Kysyin voisiko hän pumpata pyöräni kumit, sillä vihaan pumppaamista. Vaikka pumppaan otsasuonet pullistellen, eivät renkaat täyty, vaan venttilistä kuuluu raivostuttavaa suhinaa. Mies väitti, että pyöräni kumit ovat liian löysät, paine oli kaksi jotain kun sen pitäisi olla neljä jotain. Olipa kevyt polkea asiantuntijan pumppaamilla renkailla. Pyöräkorjaaja totesi pyörääni tutkiessaan, että ketjuni ovat liian löysät. Vein jo tänään polkupyöräni huoltoon. Saan sen takaisin maananataina tai olisin saanut aiemminkin, mutta en ehdi hakea. Pyöräkorjaamossa puuhasteli kolme oikein sievää nuorta miestä.

Minulla on uusi tukka. Tai tukka on vanha, mutta hiukset on leikattu uudella tavalla. Keskustelimme tällä kertaa vain vähäisessä määrin kampaajan avioerosta, joten hänen erokriisinsä alkaa ilmeisimmin olla ohi. Selviytymisen merkkinä pidän myös sitä, ettei nainen enää polta päänahkaani hiuksia pestessään.

Pitäisi pakata laukkuun hepeniä, sillä lähden muutamaksi päiväksi istumaan alani kokoukseen. Joudun puhumaan illallisella, eikä ainakaan vielä tule mitään sanomisen arvoista mieleen. Luotan siihen, että keksin jotain tunnelmaa kohottavaa illalliselle valmistautuessani.

Kaksi Viita-akatemiaa kanssani samalla vuosikurssilla käynyttä kirjoittajaa pärjäsi hienosti Pirkanmaan kirjoituskilpailuissa. Jostain kumman syystä en ollut kateellinen vaan vilpittömän iloinen. Minusta he olivat ansainneet menestyksensä. Olin jopa hyvin liikuttunut heidän sijoittumisestaan. He ovat tehneet paljon töitä kirjoittaakseen paremmin. Hitsi miten hienoa!

2 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Kyllä mä pelästyin viime kesän sukutapaamisessa kun kuulin kuin moni sukulainen mun sepustuksia lukee. Pitää vaa olla välittämättä. Hienoa että tollanen fillaritapahtuma oli järkätty, oikeen loistava idea!

Anonyymi kirjoitti...

Kukaksi havahtuminen vaatii sydäntä ja sielua, on katsottava auringon taakse. Mutta kolibri on kaunis myös; olevaista se ei tavoita.
MurMur