keskiviikko 21. toukokuuta 2014

Tamperelainen

Olen katsonut Areenalta kaksi osaa englantilaisesta komediasarjasta, jossa ruokatoimittaja tekee juttumatkan jonnekin Britannian pohjoiselle vuoristoiselle alueelle. Hänen tarkoituksensa on matkustaa tyttöystävänsä kanssa, joka kuitenkin yllättäen jättää miesparan. Ruokatoimittaja ei halua matkustaa yksin vaan pyytää mukaan kaverinsa, joka ei ole mitenkään ensimmäinen vaihtoehto vaan ainoa mahdollisuus välttyä yksinäisyydeltä. Sarjassa ei tapahdu mitään, miehet vaan ajavat autolla ja syövät ravintoloissa. Toinen miehistä imitoi illallispöydässä elokuvatähtiä. Ruokatoimittaja yrittää iskeä tarjoilijoita.  Epäilen kielitaidossani olevan suuria puutteita, sillä minun on vaikea ymmärtää sarjan huumoria. Jollain perverssilla tavalla kuitenkin nautin matkan seuraamisesta. Saatan aistia ruokatoimittajan hiljalleen kasvavan ärsyynnyksen imitoijaa kohtaan. Jos joku ihminen on aiemmin ärsyttänyt vähäisessä määrin niin yhteinen matka saa ärsyynnyksen kasvamaan sellaisiin mittoihin, että tekee mieli kuristaa matkakumppani hotellin verhoihin.

"Kaksikymmenvuotias juhlii alkoholilla, kolmekymmenvuotias huumeilla ja nelikymppinen ruoalla" toteaa toinen miehistä. Näin se saattaa olla. Nousuhumala ei enää ilahduta entisessä määrin ja aamulla on kunnollisen juhlimisen jälkeen niin kelju olo, että olisi sama hakata itseään kumivasaralla päähän, säästyisi sekin raha, eikä tulisi avauduttua kenellekään.

Vuorotteluvapaahaave etenee, lähetin vuorotteluvapaasopimuksen pomon pomolle. Intoani ei toistaiseksi hillitse edes vääjäämättä odottava tulojen romahdus (jos homma edistyy kuten toivon). Töissä käyttäydymme kuin mikään ei muuttuisi syksyllä.

Olen pitänyt itseäni juuri paikkakunnalle muuttaneena. Kuvitelma romahti kun selvittelin nykyisen työsuhteeni alkua: selvisi, että olen asunut täällä jo lokakuusta 2006.  Alan kohta olla niin tamperelainen kuin se ylipäätään on minulle mahdollista.

1 kommentti:

-a kirjoitti...

Mä en usko että tuon sarjan pointti on kielessä vaan siinä miesten matkassa. Reissu, jossa ei pitäisi olla kahta miestä vaan mies ja nainen ja siitä seuraavista kiusaantuneista tilanteista. Mäkään en vielä tiedä, että onko tuo lintu vai kala, mutta olen sitä kuitenkin seurannut. Parempaa myötähäpeää se tarjoaa kuin tosi-tv:t.