maanantai 31. elokuuta 2015

Onko Jari Tervo seissyt leipäjonossa?

Sain vakuutusyhtiöltä väliaikaisasunnon vesivahingon aiheuttaman haitan korjauksen ajaksi. Lattian kuivatuksesta koituu sen verran älämölöä, ettei täällä voi asua. Yksiö, johon Kertun kanssa muutamme sijaitsee niin lähellä, että saattaisimme oikeastaan muuttaa vaikka kävellen (tytär muutti viimeksi metrolla). Asunto on minimalistisesti kalustettu, kaikki on joko harmaata tai valkoista. Harmaa päiväpeitto ja tumman harmaa sohva, joiden taustana toimivat valkoiset tyhjät seinät. Voisin melkein lyödä vetoa, että kalusteet, tekstiilit ja astiat ovat Ikeasta. Asunnosta löytyy kaikki mitä voi kuvitella tarvitsevansa, vain lakanat, pyyhkeet ja raapimapuu on oltava omasta takaa.

Asiat ovat sujuneet omituisen vaivattomasti. Oikein odotan, milloin tapahtuu joku ikävä käänne. Ikävän käänteen odottaminen vahvistaa ihmistä kun lopulta huomataan, että asunto onkin kokonaan jonkun myrkyllisen sädesienen vallassa.

Ei mitään hätää: en kellu kumiveneessä Välimerellä vaan keittiön lattialle on valunut hieman vettä ja sekin on imeytynyt keittiön moniin lattiakerroksiin. Siihen ei voi edes Kerttu hukkua.

Luin Jari Tervon kolumnin pakolaisasiasta ja ihailin miehen jäsentynyttä ajattelua ja kovia perusteluja. Kaikki oli hyvin kunnes luin kolumnin loppuun liitettyjä kommentteja.

1. Mitä Jari Tervo on itse tehnyt pakolaisten hyväksi?
2. Onko Jari Tervo seissyt leipäjonossa?
3. Antaisi Tervo oman asuntonsa pakolaisten käyttöön.
4. Paljonko maahanmuuttovirasto maksaa näille tyhjäpääjulkkiksille tästä pakolaisrummutuksesta?
5. Hyvätuloisen kirjailijan on helppo ottaa maahanmuuttajat vastaan syli auki.

Ja niin edelleen.

5 kommenttia:

Merja kirjoitti...

Olen paljon pohtinut tätä itsesaastutusta, jonka voi tehdä netin kommenttipalstoja lukemalla. Lopetin sen, suojellakseni itseäni ja mielenterveyttäni. Punavihreän - tai minkä muun tahansa värisen - kuplan uhallakin. Luulen, että olen tehnyt maahanmuuttokantani jo riittävän selväksi, en jaksa enää kovasti vaahdota fb:ssakaan. Tuntuu, että kaikki on jo sanottu, monesti. Maailma on synkeä katsoipa minne tahansa. Nyt pitäisi löytää tapa, jolla ihmiset voisivat ottaa tulevaisuutensa ja onnensa omiin käsiinsä. Hallitus ei auta.

ketjukolaaja kirjoitti...

http://huseinmuhammed.puheenvuoro.uusisuomi.fi/84961-jari-tervo-kirjoittaa-hatarin-tiedoin

Laitoin tuohon tuommoisen linkin, jonka löysin eilen kun lukaisin niitä Tervon blogin kommentteja. Tänään en sitä linkkiä löytänyt. Kai se siellä kuitenkin on edelleen...?

Mutta totta on, että nykyään tiet johtavat vesivahingostakin itäiselle Välimerelle.

Marjatta Mentula kirjoitti...

Tervo on humaani ihminen. Samanlainen , mitä on suurin osa ihmisistä, vaikka kaikki halutaan nyt leimata ja lokeroida ilkeästi.

Olen tänään iloinen siitä, että kotikaupungissani Kouvolassa kaupunginhallitus päätti yksimielisesti ottaa vastaan 150 - 200 pakolaista. Ei tarvitse hävetä. Salossa on rähisty vastaan, samoin ainakin Keuruulla.


Merja kirjoitti...

Tänään Hesarin NYT-liite ja MTV:n nettisivut ilmoitti sulkevansa määräajaksi kommentointimahdollisuuden törkyviestien vuoksi. Ymmärrän hyvin. Kukaan ei halua tarjota foorumia törylle eivätkä toimittajat jaksa lukea niitä. Ainakin siitä pitäisi saada likaisen työn lisä.

Marjatta Mentula kirjoitti...

Kävin lukemassa Tervon kolumnin "Seitsemänsataatuhatta rasistia" ja siihen tulleet sadat kommentit. Alkaa tuntua siltä, että luku on alimitoitettu. Mitä ihmettä rauhallisille, maltillisille, mukaville suomalaisille on oikein tapahtunut?

Tänne on ihan pakko saada ystävällisempää väkeä ja pian, esim. perushoitajiksi. Kuka vanhus ottaa hoitajakseen ilkeän suomalaisen, jos voi saada huomaavaisen aasialaisen!