Vaikka en ole taikauskoinen, en koskaan kättele potilasta kynnyksen yli. Se ei jotenkin tunnu sopivalta. Peräännyn niin pitkälle, että toinen ehtii astua ovesta sisälle huoneeseen ja tarjoan vasta sen jälkeen käsidesin hajuisen kätöseni.
Vielä muutama vuosi sitten kävin syömässä ruokalassa. Toimipisteemme on kaukana sairaalan keskustasta. Sinne kävellessä menee vähintään viisi minuuttia vaikka loikkisi puolijuoksua ja näyttäisi todella tärkeältä ja tehokkaalta. Sanoin kollegoille ruokalaan tullessani "Lähdin kirkolle". Jonain päivänä kirkolle lähtö ei enää innostanut ja aloin harmitella matkaan kuluvaa aikaa. Siirryin alakerran lounasravintolaan kilpailemaan kastikkeesta ja perunoista opiskelijoiden kanssa. Seuraava vaihe kehittymisestäni lounasruokailijana oli styrox-lootaan kauhottu ja poliklinikan kahvihuoneessa nautittu lounas. Nyt olen edennyt lähikaupan valmiskeittoihin ja tänään sulauduin täysin joukkoon, sillä keittoannokseeni oli kiinnitetty oranssi lappu, jossa luki -30%. Suunnittelen jo siirtymistä seuraavalle tasolle: lounaan syömiseen työpöydän ääressä. Samaan aikaan voisi tehdä vaikka sähköisiä allekirjoituksia.
Alan inhota tätä nykyistä hallitusta ja päivä päivältä enemmän. Säästöt tympivät siksi, että niistä kärsivät eniten heikoimmat, sairaimmat ja köyhimmät ja siksi, että ne ovat järjettömiä ja sydämettömiä eivätkä oikeasti edes tuo säästöä. En viitsi tarkentaa asiaa, mutta näin on.
2 kommenttia:
Keitot soveltuvat hyvin lounasruuaksi työpaikalla, jossa ei ole hyväksi syödä itseään tainnoksiin. Noista alennetuista einesruuista käytettiin yhdellä työpaikalla nimitystä "rosenttiruoka".
Oon kanssas samaa mieltä. Kovasti arvostan sitä että teet työtäs "tavallisen kansan" parissa, etkä ole lähtenny mukaan siihen ryhmään joka tekee työtä vaan rahankiilto silmissä.
Laputetut ruuat on hyviä syyä ja halvempia!
Lähetä kommentti