Tänään katsoin Teatterimontussa hollantilaisten nuorten valmistaman näytelmän WOE. Ensin kolme nuorta käski meidän kuvitella, millaista on olla 6- tai 7-vuotias. Miten matalalta silloin maailmaa katsoimme, miten ruoho tuoksui nenään ja kuulimme vielä ihan korkeatkin äänet. Siinä vaiheessa vielä odotin, että jotain ravisuttavaa tapahtuu. Mutta näytelmässä vain vihjailtiin kaikenlaiseen epämiellyttävään: väkivaltaan, laiminlyöntiin ja hyväksikäyttöön.
Lopussa nuorten oli oikeastaan ilmoitettava, että nyt tämä loppui, muuten kukaan ei olisi tajunnut taputtaa ja lähteä kotiin laittamaan ruokaa.
Näytelmässä käytettiin nettiä, joka sekin vei jutun intensiteettiä alaspäin. Ihan kuin istut jonkun kanssa kahvilla ja se joku ottaa puhelimen esille ja menee facebookiin. Tässä käytiin mm. Google-earthissa.
Nuorille annan plussaa ja raikkaalle idealle. Teksti oli sitäpaitsi erittäin selkeä ja ymmärrrettävä.
Ymmärryspisteet *****
Muut *** ja plus tulee nuorille.
Kuva yllä Christopher Hewitt
Poljin Sara Hildenille ja söin Cafe Saran terassilla Currywurstia. Hyvää.
Museossa on edelleen esillä kuvanveistäjä Erwin Wurmin näyttely, jonka olin jo nähnyt. Tällä kertaa Juha Hurme veti kirjallisen näyttelykierroksen. Ensimmäisessä huoneessa hän puhui taiteesta yleensä: on parempi tuijottaa tyhjää seinää kuin katsoa paskaa. Taiteen pitää hakata ennakkoluulot sairaalakuntoon! Seuraavassa huoneessa hän puhui jotain valokuvaamispakkomielteestä (laitoin heti kännykän piiloon). Siinä huoneessa, jossa patsaat ovat vetäneet villapaidanhihat jalkoihinsa, hän siteerasi Kafkaa. Litistyneiden autojen vieressä Hurme luki Jari Sarasvuon kirjaa "Sisäinen sankari" (siteeraus oli silkkaa v-tuilua). Makkaroiden kohdalla hän heittäytyi laiskottelevan makkaran viereen ja luki Oblomovia, tuulettavan lenkin kohdalla Immosta. Maapallon nielaissut mies inspiroi puhumaan luonnosta ja ihmisten tuhosta (luonto löytää uuden tasapainon). Lopussa Juha Hurme lauloi laulun litistyneen sängyn vieressä. En ikävä kyllä tehnyt muistiinpanoja, joten en muista kirjailijan ja teatterimiehen loistavaa opastusta kokonaisuudessaan.
Käväisin Metso-kirjastolla, mutta en jaksanut kuunnella runoilijoita, sillä siellä lausuivat runojaan taas ne samat tyypit. Kaikella kunnioituksella.
Ostin lopuksi Laukontorilta letun naistenpankkitoiminnan hyväksi. Se maistui hyvältä omatunnolta ja mansikkahillolta.
Elän teatterikäyntien välissä mielenkiintoista vesivahinkoepisodia, josta kirjoitan kunhan teatterikesästä selviän.
1 kommentti:
Perheenjäsen kävi katsomassa " Synkkä Poro"-esityksen puolivahingossa, sai kutsun. Ei ymmärtänyt, ja oli pidätellyt aivastusta epätoivoisesti. Ihmettelin samaa, olin luullut, että pitkälle yöhön on jotakin.
Lähetä kommentti