Loma loppuu

Näin viime yönä unta, jossa ajoin sadan metrin matkan linja-autolla, joka on tietysti järjetöntä. Tulkitsin unen niin, ettei minun enää tänään kannata mennä mustikkaan. Muut menivät. Minusta ei olisi koskaan tullut marjanpoimijaa, ellen olisi vahingossa joutunut poimijoiden jengiin. Äitini ostaa mustikat torilta.

P pukeutuu mustikkareissulle aina samaan kulahtaneeseen ruutupaitaan, kumisaappaisiin, vanhoihin urheiluhousuihin ja kietoo hiusten suojaksi pehmeäksi kuluneen punavalkoisen huivin. Muu vaatetus ei tule kyseeseen. Toisessa kädessä roikkuu poimuri ja toisessa heiluu valkoinen muovisanko. P kyykistyy ensimmäisen mustikkamättään eteen, kampaa varpuja poimurilla tasaisen rytmikkäästi. P:n jäljiltä ei mättäälle jää yhtään mustikkaa, eikä marja-astiassa ole kasoittain roskia kuten minulla. P ei luovuta ennen kuin ämpäri ja poimuri ovat täynnä ja silmät haravoivat tienvarsia vielä silloinkin, kun astiakapaseiteetti on käytetty loppuun. P istuu marjasankoineen terassin reunalle, kaataa mustikat laakeaan punaiseen ritilään ja noukkii joukosta lehdet, havunneulaset ja muut epäpuhtaudet. Samalla juodaan tölkilliset olutta ja keskustellaan ihmissuhteista.

Olimme vanhempieni mökillä viettämässä perinteistä naisten viikonloppua, keräsimme mustikoita, saunoimme, uimme alasti ja laitoimme hyvää ruokaa. Muistelimme monesko kerta tämä oli, emmekä olleet varmoja. Laskelmia saattoi tehdä erilaisten elämänkatastrofien perusteella. Minä vuonna kukakin erosi kenestäkin.

Näimme paljon eläimiä: sudenkorentoja, sisiliskoja, sammakoita, lepakoita, uivan käärmeen, ukrainalaisen pakettiauton ja kauriin takapuolen. 

Kerttu saalisti mökissä kärpäsiä. Kun oli lähdön aika, se piiloutui vuodevaatelaatikkoon.

Kynnenaluset näyttävät siltä kuin olisin kaivanut parin viikon ajan kuoppaa paljain käsin. Ja huomenna olisi palattava töihin.