Tein pienen matkan Hesaan R:n kanssa. Lähdimme kahdeksan junalla ja palasimme viideltä. Aika loppui pahasti kesken. Matkustimme kymmenen euron alennuslipuilla.
Perille päästyämme istuimme fiinissä kahvilassa. Leikin hienoa rouvaa. Otin kuitenkin pipon päästä. Kun olin lapsi, oikein hienot rouvat eivät riisuneet lierihattujaan, ainakaan silloin kun kampaus ei ollut kohdallaan.
Atenemumissa oli taas paljon porukkaa. Ihmiset matelivat jonossa Henri Cartier-Bressonin valokuvien editse.
Tämä on täysin amatöörimäinen mielipide, mutta valokuvaaja on ollut parhaimmillaan ihmisiä kuvatessaan. Olen kuullut, ettei mies rajannut kuviaan jälkikäteen, siitä huolimatta ne ovat hienosti rajattuja. Kohteena ovat usein tavalliset ihmiset suurten historiallisten tapahtumien keskellä.
Kävimme syömässä ankkapizzaa, jota oli kehuttu Hesarin Nyt-liitteessä. Tarjoilija ei osannut suomea, joten meininki oli letkeän kansainvälinen.
Haahuilimme kahdessa kirjakaupassa, yhdessä divarissa ja vaatekaupassa. Ostin rukkaset, kaksi kirjaa ja villatakin. Omistan ennestään liikaa villatakkeja (ja kirjoja), mutta en juuri tällaista harmaata leveää ja pitkää mallia.
Paluumatkalla kaksikerroksinen IC-juna oli vaihtunut Pendoliinoon. Vaihto aiheutti hämmennystä, sillä meidän lipuillamme olisi pitänyt nousta junan katolle. Kuulutusten mukaan ravintolavaunun henkilökunta oli jäänyt jumiin johonkin toiseen junaan, joten kitkerän kahvin ja lager-oluen tarjoilu ei pelannut.
Tällaisissa sekavissa ääriolosuhteissa suomalaiset matkustajat poikkeuksellisesti puhuvat toisilleen.
Junassa kuulutettiin moneen otteeseen, mihin saa tehdä valituksen. En lopultakaan keksi mitään valitettavaa, sillä juna toi meidät Tampereelle kuten oli määrä. Jos olisin päätynyt vaikka Vaasaan, niin olisin saattanut reklamoida asiasta.
3 kommenttia:
Tuo ravintolavaunusekaannus ei taida olla ihan harvinaista. Menin jouluksi siskontyttöni kanssa Tampereelta Turkuun ja lähtiessä kuulutettiin, että vaunu aukeaa vasta Toijalan jälkeen, jolloin sinne saapuu toinen työntekijä jatkamaan ensimmäisen töitä, joka teki alkuvalmistelut.
Heti Toijalan jälkeen menimme vaunuun odottelemaan, siellä oli jo muitakin. Hetken päästä konnari tuli pahoittelemaan, että työvuoroon tulossa ollut oli ajanut toisella junalla vastaan ja ohi. (?) Sanoin konnarille, että laita nyt se kahvi edes tippumaan, kun kahvihammasta niin kolottaa! Hän sanoi että laittaisi ilman muuta, mutta hänellä ei ollut avaimia.
Loistava löytö blogimaailmassa tämä, hassujen mutkien kautta kun googletin jotain enkä enää edes muista mitä, kun jäin tätä lukemaan.
Se on kivaa kun junassa on varautunut syömään ja 7 tunnin kaksi vaihtoa sisältävän junamatkan juna on korvattu sinisellä junalla ilman ravintolavaunua. Viimeinen juna on se sininen ilman ravintolavaunua aina ollutkin, samoin kuin ensimmäinen. Onneksi ensimmäinen vaihto oli niin pitkä, että sain aseman ärrältä kahvit ja suklaapatukan. Ostin auton.
Ai että vieläkin Cartier-Bresson näyttelyssä ihmisjono mataa kuvien editse. Olin siellä marraskuussa ja silloin sama juttu. Ei pystynyt edes jäämään ihailemaan yhtä kuvaa tarpeeksi pitkän aikaa.
Jotenkin en usko että C-B ei olisi rajannut kuviaan. Ei tunnu uskottavalta. Lieneekö vain urbaani legenda? Nimittäin eräs toinen Magnum fotos huippukuvaaja sanoi että hän olisi halunnut nähdä C-Bn pinnakkaisvedokset, mutta ei päässyt koskaan näkemään, koska siten olisi voinut oppia paljon. Hän siis ajatteli että kuvia oli rajattu.
Lähetä kommentti