Kun lääkäri sairastuu, hän yleensä ilmoittaa päivittäin: olen tänään poissa töistä. Aamu alkaa potilaiden perumisella. Päivän ensimmäinen potilas jostain sadan kilometrin päästä on siinä vaiheessa jo lähtenyt köröttelemään kohti poliklinikkaa, joten jonkunhan se potilas on katsottava.
Olen tavannut lääkärin, joka pisti päivystäessään olkavarteensa verenpainetta laskevaa lääkettä. Verenpaineet huitelivat siinä vaiheessa kriittisellä tasolla. Nyt tämä lääkäri on kuollut.
Katsoin melko hiljattain dokumentin nuoresta lahjakkaasta ja varhain menehtyneestä laulajasta, Amy Winehousesta. Areenasta on nähtävissä dokumenttielokuva Janis Joplinista, joka hänkin kuoli 27-vuotiaana. Molemmat naiset olivat erittäin menestyneitä, mutta se ei tuonut onnea. Janis lähti yksin kotiinsa kun bändin jätkät menivät vaimojensa luo. Hän löytyi sänkynsä vierestä hengettömänä otettuaan yliannoksen heroiinia.
Teemaan sopien katsoin perään dokumentin brittiläisestä saattohoitokeskuksesta "Pitkän elämän lauluja", joka oli inhimillisyydessään koskettava. Nämä ihmiset eivät olisi halunneet kuolla (tuskin sitä halusi lopulta Janis Joplinkaan). He yrittivät nauttia ajasta, joka heillä oli jäljellä. Dokumentissa lauletaan paljon: hoitajat laulavat, potilaat laulavat ja kaikki laulavat yhdessä. Virsiä ei kuulla. Lauletaan rakkaudesta.
Päiväkeskuksessa käy hauska vanha nainen, joka hankkii pojaltaan salaa tavaraa ostoskanavilta. Nainen näyttää vilpittömän onnelliselta avatessaan laatikkoa, johon on pakattu rihkamakorvakoruja. Pystyn samaistumaan naisen onnen tunteeseen.
Aurinko paistaa vaativasti. Se sanoo: mene suihkuun, pue päällesi, laita ripsiväriä ja lähde kaupungille. Aurinkoa on pakko totella.
5 kommenttia:
Toivottavasti en joudu sellaiselle saattohoito-osastolle, jossa lauletaan rakkauslauluja. Luultavasti en joudu vaan minut laitetaan muihin tehtäviin jo ennemmin. Janis Joplin kertoi, ettei häntä kukaan pyytänyt koulun lopputanssiaisiin, joten häneltä ne jäivät näkemäti. Oletan, että rakkauslauluja laulava poppoo on aikanaan saanut kutsun tanssiaisiin. Joka Janisin lauluissa kuulee rakkautta, on varmaan kutsuttu tanssiaisiin myös. Minä olen aina kuullut niissä hyljätyn kärsimystä.
"Auringon ripsiväri". Siinä olisi ihan kiva aihe runolle.
Tarkoitin, että he olivat kuollessaan suosionsa huipulla. Janis Joplin oli koulukiusattu.
Korvasin suosion menestyksellä. Joplinin suosittu levy Pearl julkaistiin ilmeisesti vasta kuoleman jälkeen.
Hyvin kirjoitettua tekstiä, jota on kiva lukea. Asiaa ja asian vierestä sopivassa suhteessa.
Katsoin brittidokkarin, todella koskettava. Itku tuli monessa kohdassa.
Valtavan lempeä ihminen oli se hoitaja (Mandy?), joka oli tuonut musiikin saattohoitokotiin. Loppupuolen duetto Nicolen kanssa oli valtavan kaunis.
Ms-tautimiehellä (niin symppis) oli onneksi vaimo, vaikka ystävät olivat jättäneet. Ostostv-mummo lauloi kauniin laulun keittiössään.
Julien muistolaatikko valmiiksi kirjoitettuine syntymäpäiväkortteineen tyttärelle riipaisi. Hän sai vielä kokea rakkauden, oi!
Jotenkin kahden tumman naisen, Nicolen ja Julien, kohtalot koskettivat eniten. Kumpikaan ei ollut vielä edes neljääkymmentä. Nicole sitten pääsikin ikuisiksi ajoiksi tuskistaan.
Lähetä kommentti