Tapasin vanhoja ystäviä Helsingissä. Itsestään ei huomaa vanhenemista vaan sitä pysyy aina vain nuorena, muiden olemuksesta kyllä. Muutos on niin hidas, että omaan peilikuvaansa tottuu tai sitten olen pudonnut joskus vahingossa nuoruudenlähteeseen.
Jonain aamuna havaitsee jonkun uuden epäedullisen muutoksen kasvoissaan tai vartalossaan, joka on kuitenkin oma ja siksi jotenkin rakas.
Ystävät olivat muuten melko samanlaisia kuin nelisenkymmentä vuotta sitten. Onko tuo samana säilyminen hyvä asia, eikös ihmisen kuuluisi kehittyä? Tavallaan kaikki ottavat ne tutut roolit. Samat asiat ärsyttävät (vähemmän kuin ennen) ja huvittavat (ne taas huvittavat enemmän).
Kävimme Lapinlahden sairaalan tiloissa katsomassa Seppo Fräntin taidekokoelmaa. Näyttelyn nimi Haava liittyy Jolon saaren tapahtumiin. Fräntin jalassa oli syvä haava, johon hän pelkäsi menehtyvänsä. Haavan voi ymmärtää monin tavoin ja haava jos mikä sopii vanhaan mielisairaalaympäristöön. Miehellä on totisesti paljon tauluja eikä hän ole keskittynyt parin taiteilijan töihin vaan taitelilijoita oli kymmeniä. Rosoiset seinät ja rakennuksen historia toivat oman säväyksensä taidekokemukseen.
Kävimme rakennuksen kodikkaassa kahvilassa ja sairasosastolla (kurkistimme huoneeseen, jossa Aleksis Kivi sairasti 1871-1872) katsomassa runoesitystä, joka liittyi jotenkin syömishäiriöihin. Esitys pohjasi Henry Michauxin novelliin Kuninkaani ja Viljo Kajavan, Pablo Nerudan sekä Sirkka Turkan runoihin. Esitystä katsoessani en tiennyt sen perustuvan novelliin vaan etsin tekstistä runoja enkä tajunnut milloin yksi runo loppui ja toinen alkoi. No ei se mitään, muutenkin oli vaikea ymmärtää kaikkea, ahdistuksen kyllä koki.
Suomen mielenterveysseura on ollut aikoinaan Suomen sielunterveysseura. Sielunterveyteni on parempi kuin nuorena. Vaikka muuten rapistuu niin sielunterveys kohentuu. Yhteenlaskettuna tilanne on vähintään yhtä hyvä tai parempi kuin silloin ennen.
Sain syntymäpäivälahjan vaikkei syntymäpäiväni ole ihan vielä. Lahja oli niin kallista ryppyvoidetta, että hinnan kuullessaan ostajan naama siliää. P sai rasvaa ostaessaan kylkiäislahjoja, jotka jakoi muille. Synttäreillä on oltava kaverilahjat, ettei kenellekään tule paha mieli.
Akateeminen kirjakauppa oli muuttunut. Yhtä ja samaa kirjaa oli tyrkyllä pitkä yksitoikkoinen rivi. Näytti marketilta vaikkei vieressä myyty astioita kuten Tampereella. Nide (kirjakauppa) antaa toivoa, ettei kirjakauppojen aika ehkä ole ohi.
3 kommenttia:
Juuri sama täällä:nuorempana olin sielultani haavanlehti, nyt kroppani on mennyt siihen suuntaan, mutta todellakin yhteenlaskettuna summa on sama. Ja mieluummin otan tämän tilanteen, vahva sielu + kroppa pettää ajoittain. Ja vanhenemisen muutoksia on jännä seurata, sama kuin murrosiässä, mutta toiseen suuntaan, hehkeästä kuivempaan.
Kirjoitin juuri haparoiden vasemmalla kädellä (oikea kipsissä) ylös, että muistan käydä seuraavalla Helsingin reissulla Lapinlahdessa ja Nide-kirjakaupassa. Myös Design-museon Eero Aarnion näyttely Kummitus-lakuineen pitää nähdä.
Jaa että kirjakaupassa hyllyn verran samaa kirjaa? Kohta varmaan joku andywarhol maalaa siitä snob-taideteoksen.
Tuo naisen sielun ja ruumiin hyvinvoinnin tasapainotila on jotenkin hienon filosofinen ajatus.
Lähetä kommentti