perjantai 2. elokuuta 2019

Lomamatkalla Savossa

Hölkytämme kohti Pieksämäkeä ja jätän Kuopion taakseni. Konduktööri tarkasti liput savon murteella. Odottelen innolla myyntikärryä saadakseni kahvia, sillä eväänäni on kolme Hanna Partasen riisipiirakkaa.

Kyläilin Kuopiossa ensin ystäväpariskunnan luona, joka on hiljattain muuttanut omakotitalosta kerrostaloon. Muutto sujui kuulemma muuten hyvin, mutta jääkaappimagneetit hukkuivat.


Kuuntelimme keskiviikkona Alahovin viinitilalla Beatles (tai nyt pitänee kirjoittaa Piitles) cover bändiä nimeltään Cellophane flowers. Loppuillasta yleisö melkein villiintyi, joku jopa kysyi saisiko heittää vaatteensa ja heittäytyä nurmelle makaamaan, mutta ei ilmeisesti kuitenkaan toteuttanut uhkaustaan. Oli h-vetin kylmä.

Torstaina kävimme lounaalla loistavassa ravintolassa (Urban) ja näin toista poikaani ja hänen vaimoaan, jotka ovat juuri muuttaneet Kuopioon.

Seuraavasta kyläpaikasta kipusimme Puijolle ja ajoimme hissillä Puijon torniin. Uskalsin hädin tuskin kurkistaa avoimelta näköalatasolta repaleisia järviä ja metsiä.

Koska museokorttia on hyvä käyttää, kävimme tänään Kuopion taidemuseossa näyttelyissä "Liikkuvat muodot" ja "Taiteilijan katse". Useimmat teokset kuuluivat museon omaan kokoelmaan.

Juna pysähtyi, eikä ikkunasta näy kuin mäntymetsää.

2 kommenttia:

Ana kirjoitti...

Tuosta tuli taas mieleen Ilari Johanssonin versio savolaisesta konnarista :-D (ja savolaisista) https://www.youtube.com/watch?v=Ds5QxtzKCtU

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Juuri noin. Kiitos!