perjantai 28. helmikuuta 2020

Menkää itseenne

Koronavirus on virkistänyt suomalaisia. Jostain Helsingin seudun Prismasta on hamstrattu kaikki vessapaperit. Hitaimmat saattavat jäädä ilman ja ne joilla paperia on, lukittautuvat  koteihinsa yhdessä vessapaperirullakonttiensa kanssa.

Ajatukseni pyörivät romaanini vastaanoton ympärillä. Googlaan kirjaa sanoilla "Ei saa elvyttää Karisto", "Ei saa elvyttää arvostelu" ja tietysti googlaan omaa nimeäni ja saan tulokseksi "Ratsutalli Heidi Mäkinen" tai "Suomen uusi Master of Wine". Helmet -kirjastoissa romaanini on luokiteltu jännityskirjallisuudeksi ja se huolettaa minua. Aiheutan ikävän pettymyksen dekkarijuonta odottaville.

R laittoi WhtsApp -viestin ja kirjoitti, että minut on laitettava vieroitukseen, sillä kärsin erittäin vaikeasta googlaus-riippuvuudesta.

Menen ensi kuussa puhumaan romaanistani senioreille. Eivät he minua ensisijaisesti halunneet, mutta Anneli Kanto ei päässyt ja kysyi minua (oli ehkä kysynyt sitä ennen jo jotakuta toistakin). Palkkiota ei ole tiedossa.

Päivi Haanpään ja Terhi Rannelan kirjasta "Miksi en kirjoittaisi?" löytyy Rainer Maria Rilken ohje nuorelle runoilijalle, joka sopinee myös vähän vanhemmalle prosaistille: "Te kysytte ovatko runonne hyviä. Te kysytte sitä minulta. Lähettelette runoja lehtiin. Vertaatte niitä toisiin runoihin, ja hermostutte jos toimitukset hylkäävät tarjouksenne. Nyt (kun kerran sallitte minun Teitä opastavan) pyydän Teitä luopumaan kaikesta tuollaisesta. Sehän on katseen suuntaamista ulospäin, ja sitä nimenomaan Teidän tulisi nyt välttää. On vain yksi menettelytapa. Menkää itseenne." 


5 kommenttia:

Marjatta Mentula kirjoitti...

Meillä kirjasi on sijoitettu romaaneihin. Näyttäisi olevan lainassa kaikista muista Kymenlaakson alueen kirjastoista paitsi Iitistä ja Jaalasta.

On ihan ymmärrettävää, että käyt kurkkimassa, olisko jossain jotain kirjastasi. Se varmaan hellittää, kun aloitat seuraavan kirjoitusprojektisi.

Minulle iskee googlausriippuvuus jo siitäkin, jos olen kirjoittanut blogiin jostain, mikä herättää kommentointi-intoa ja eriäviä mielipiteitä lukijoissa.
En varmaan olisi pärjännyt ammatissa, jossa ollaan paljon esillä, esim. poliitikkona.

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Olen jo aloittanut seuraavan, mutta kun se on vielä niin epävarmassa vaiheessa niin tuo netti vetää puoleensa. Olen riippuvainen myös blogikommenteista ja seuraan paljonko blogia luetaan.

Anonyymi kirjoitti...

No tuo viimeinen kommenttisi kirvoittaa nyt sitten tämän kommentin. Joskus ujostelen tähän blogiin kommentoimista kun olet joskus niin kuuli vastakommenteissasi että olen ajatellut että ehkä joskus kommentit ärsyttävät (eikähän tuo huomautuksesi sitä pois suljekaan).

Koronavirus virkistää ihmisiä joka puolella maailmaa. Minun työpaikallani (siis kirjaimellisesti toisella pallonpuoliskolla) ilmestyi käsidesipyttyjä seiniin joka puolelle. Oma huolestuneisuusasteeni on pyöreä nolla, niin että en ole hamstrannut esim vessapaperia.

Kustantamoalasta puheen ollen, onko sulla tietoa mitä tapahtuu kirjoille joita kukaan ei osta? En tietenkään viittaa omiisi, mutta viime aikoina olen miettinyt mitä kustantamot niille lopulta tekevät? Paperinkeräykseen? Polttouuniin? Hui, alkoi ihan tehdä pahaa.

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Eivät kommentit ärsytä, kiva kun kommentoit. Myymättömiä kirjoja tarjotaan kirjoittajan ostettavaksi edulliseen hintaan. Loput makuloidaan eli tuhotaan ja kaipa ne menevät sen jälkeen paperinkeräykseen, en tiedä.

Anonyymi kirjoitti...

Harmi ettei uutta kirjaasi saa e-kirjana, ainakaan Elisa Kirjasta. Edellinen kirjasi siellä näyttää olevan. En ole vuosikausiin enää lukenut paperikirjoja, kun on niin paljon kätevämpää ostaa ne padille ja lukea sieltä.
Ehkä se uusi kirjakin ilmestyy sinne myöhemmin.