Kirjailija Sinikka Nopola on kuollut. Se on niin väärin. Hänestä olisi tullut mahtava, hauska vanha nainen. Se on myähästä ny, kuten Nopolan Eila ja Rampe -tarinan yhden kirjan nimi kertoo.
Rento, fiksu ja huumorintajuinen Sinikka Nopola kävi vieraanamme Viidassa kymmenen vuotta sitten ja puhui meille wannabe-kirjailijoille urastaan. Siitä kuinka oli ensimmäisen kirjansa jälkeen niin taitelijaa. Hän kertoi matkasta, jonka aikana hänen lapsensa meinasi ottaa hotellin jääkaapista limsapullon (niin ei saa tehdä, sillä ne ovat niin kamalan kalliita, kirjailija joutui melkein paniikin valtaan). Ja siitä, miten säälittävän tarinan hän oli jostain yksinäisestä matkastaan kirjoittanut, vaikka oikeasti mukana oli silloinen komea poikaystävä. Kertoi hän paljon muutakin.
Beatles-tapahtumassa Tampere-talon suuressa salissa Sinikka Nopola ja hänen kumppaninsa Jake Nyman istuivat sattumalta vieressäni. Nopola totesi minulle, ettei ymmärrä musiikista mitään. Kun Nyman oli jossain radiojuonnossaan sanonut, että seuraavaa artistia ei tarvitse esitellä kenellekään (taisi olla Frank Sinatra vai oliko Elvis Presley), niin Nopola sanoi, ettei hänellä ollut aavistustakaan kenestä oli kyse.
Haluan vielä osoittaa ihailuni kirjailijalle, joka ei kirjallisuuspalkintoja kahminut ja oli silti syvällinen semmoisella vinolla tavalla, jota ei riittävästi kirjallisella kentällä arvosteta. Lukijat arvostivat ja rakastivat ja rakastavat edelleen.
3 kommenttia:
Minua on ihan yllättänyt se, miten surullinen olen Sinikka Nopolan kuoleman johdosta. Pidän niin paljon hänen huumoristaan ja persoonallisesta lämpimän ilkikurisesta tyylistään. Olen lueskellut Siskossyndrooma-kirjaa, jonka Sinikka sisarensa Tiinan kanssa kirjoitti yhteisinä lapsuudenmuistelminaan.
Sama juttu. Tykkäsin hänestä myös noissa lyhyissä kontakteissa, vaikka en häntä tuntenutkaan.
Kävi vierailulla myös meidän Kirjakaktus-kirjastossa Israelissa. Oli hauska tilaisuus.
Lähetä kommentti