Laulaja Sia Fueller on ohjannut elokuvan, joka kuvaa autismin kirjoon kuuluvaa naista. Tällaista henkilöä on nyt monen mielestä kuvattu väärin. Kritiikkiä on herättänyt myös se, ettei rooliin ole valittu autismin kirjoon kuuluvaa näyttelijää. Vääryyttä on puitu ensin Twitterissä, sitten lehtien sivuilla ja nyt se on levinnyt tähän blogiinkin.
Ymmärrän kyllä kritiikin siitä, että kuvaus on vääränlaista (onko kukaan edes vielä nähnyt koko elokuvaa?), mutta minusta on kummallista, että näytelläkseen jotakin pitäisi itse kuulua kyseiseen ryhmään. Mihin sitten teatterikouluja tarvitaan? Eikö tämä ole näyttelijöiden ammattitaidon vähättelemistä? Pitäisikö heidän nyt loukkaantua? Miten Seela Sella saattoi näytellä Hitleriä, vaikka ei ole tietääkseni tappanut yhtään juutalaista, on itsekin juutalainen ja sukupuolikin on väärä?
Olen melko vakuuttunut siitä, että minuakin näyttelisi joku muu paremmin kuin minä itse. Ehdotan Hannu-Pekka Björkmania, Antti Holmakin kävisi ja miksei Martti Suosalo jos kaksi ensin mainittua eivät suostu rooliin.
Samaa keskustelua käydään kirjallisuudessa. Kate Elizabeth Russel kirjoitti romaanin Vanessa, jossa hän kuvaa opettajansa hyväksikäyttämää tyttöä. Kirjailijalle sanottiin, ettei hän voi kirjoittaa aiheesta, jota ei ole kokenut. Myöhemmin Russel joutui paljastamaan, että on itsekin uhri.
Toisaalta jos romaani on totta, saavat lehdet näyttäviä henkilöhaastatteluja. On pelottavaa, jos ihminen pakotetaan avautumaan, kuten Russelin tapauksessa kävi.
Tänä autofiktion aikana alkaa unohtua, että taide on kuitenkin mielikuvitusta ja empatiaa, eikä kaiken tarvitse olla totta ja itse koettua.
3 kommenttia:
JUST NIIN. Loukkaantuminen on päivän sana. Kovasti myös loukkaannutaan niidenkin puolesta, jotka eivät olisi hoksanneet loukkaantua.
Totta. Ei kirjailjankaan tarvitse ensin murhata, että osaisi kirjoittaa tapauksesta oikein.
Kivaa päivää sinulle!
Puhut asiaa! Tykkään tyylistäsi.
Lähetä kommentti