Kuuntelin lenkkeillessäni Vexi Salmen muisto-ohjelmaa. Kun mieheltä kysyttiin, miten hän voi olla niin tuottelias, Salmi vastasi, että kun tekee huonoa, niin ehtii tehdä paljon.
Pitäsi oppia tekemään huonoa. Moni saattaa olla sitä mieltä, että osaan sen jo ihan luonnostaan ja on siinä oikeassa, mutta jos pyrkii heti täydelliseen lopputulokseen, ei pysty tekemään mitään.
Ohjelmassa soitettiin Salmen sanoittamia iskelmiä. Nuoruudessani iskelmämusiikkia ei voinut kuunnella jos halusi olla tyylikäs ja päästä oikeisiin piireihin. Nyt itkin kuullessani Kirkan laulavan "Surun pyyhit silmistäni". Pyyhin kyyneleet silmistäni ruttuisella paperinenäliinalla.
Katsoin kahden ystäväni kanssa Tampereen teatterin striimatun näytöksen Saatana saapuu Moskovaan. Näytelmän toteutus oli kerrassaan mainio, näyttävä, humoristinen ja ammattimaisesti kuvattu. Seurasin esitystä sohvalta, jolle heittäydyin pitkäkseni. Nukahdin jälkimmäisen näytöksen aikana ihan lyhyesti, jota en olisi teatterissa tehnyt.
Näytelmä esitettiin siis suorana ja ainakin yksi vuorosanojen unohtaminen näkyi selvästi (se oli oikeastaan hienoa, sillä samalla saattoi kokea esityksen ainutkertaisuuden), en tiedä olisiko sitä live-esityksessä edes noteerannut. Ihmettelen oikeasti, miten vanhemmat näyttelijät voivat muistaa kaiken. Itse luultavammin eksyisin näyttämölle.
1 kommentti:
Minustakin Surun pyyhit silmistäni on erinomainen biisi. Äänestin sitä, kun sai äänestää netissä parasta Vexi Salmen biisiä.
Lähetä kommentti