tiistai 20. huhtikuuta 2021

Elämä on koettelemus

Luin somalitaustaisen Ujini Ahmedin haastattelua Imagesta ja kun pääsin kohtaan, jossa kerrottiin hänen seinälleen ripustettuun tauluun kirjoitetusta arabiankielisestä aforismista, lopetin lukemisen ja hakeuduin blogin ääreen. 

Aforismi kuului: Elämä on koettelemus. Hyvässä ja pahassa. Suomen kielessä ei hyviä kokemuksia nimitettäisi koettelemuksiksi, joten luultavammin aforismi pitäisi kääntää jollain muulla tavalla. Minua puhuttelee aforismin alku Elämä on koettelemus. Vaivalloinen kokemus. Voisiko aforismi kuulua vaikka: Elämä on kokemus. Hyvässä ja pahassa. Puhutaanhan elämänkokemuksesta, jonka sanotaan viisastavan. Ei pidä paikkaansa.

Viime päivinä päässäni on vilistänyt paljon tunteita, joista en pidä. Jo lapsena visioin ympärilleni samanlaisen pleksilasin, kuin ruokakauppojen kassojen suojaksi on korona-aikana pystytetty. Pelkäsin, että tunteeni karkaavat ja vahingoittavat jotakuta. Ennustin pleksit ennen kuin niitä edes oli! Tunteita on huomattavasti vaikeampi hallita kuin viruksia. 

Pitäisi varmaan hankkia hapanjuuri (Venla Rossi kirjoittaa hapanjuurileivonnasta samaisessa Imagessa). Hapanjuuren ruokkimisesta on moni löytänyt tarkoituksen elämälleen. 

Voisin mielelläni ottaa Image-lehden tilauksen ilmaiseksi. Kiitos. Eivätkös blogistit saa erilaisia etuja?  Ripsivärejä, romaaneja, suihkushampoita, t-paitoja ja meikkipusseja.

Kammoan koronatartuntaa, koska se johtaa yksin asuvalla täydelliseen eristykseen. Täysin epäloogisesti pelkään koronaa nyt enemmän kuin silloin kun ketään ei oltu vielä rokotettu. Olen täysin varma, että virus tavoittaa minut ennen rokotetta.

3 kommenttia:

Marjatta Mentula kirjoitti...

Me käytiin viikonlopulla lopulta pienellä kotimaan matkalla, halattiin Turussa kuusi tyyppiä useampaan kertaan ja Huittisissa kaksi. Kotiin palattua seuraavana aamuna minulle tuli yskimisen tarve ja olin aivan kauhuissani. No, ne yskäisyt johtuivat varmaan vain pitkästä autossa istumisesta, siitepölyistä tms, mutta tätä se on tänä aikana.

Etköhän sinäkin saa sen rokotuksen pikapuoliin. Kyllä se rauhoittaa jonkin verran. Tilanne näyttää taas hyvältä muutoinkin, jospa saadaan ainakin kesäksi taas parempi tilanne.

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Onnea halauksista! Eiköhän kesällä olo vähän helpota. Olen jo sopinut kesälle pari pientä kotimaan reissua ja sovin varmaan vielä lisää. Kunhan saan rokotuksen menen vanhempiani tapaamaan. He ovat ensimmäisen piikkinsä saaneet, mutta en viitsi mennä nyt junaan ennen kuin minut on rokotettu.

Leena Laurila kirjoitti...

Elämä on koettelemus etc on minusta vähän monisyisempi kuin tuo elämä on kokemus. Koettelemuksen hyvässä voi ajatella viittaavan siihen semmoiseen sitkeyden ja sietokyvyn kasvuun mitä voi parhaassa tapauksessa nähdä - kun siis koettelemuksesta on selvinnyt. Ei valoa ilman varjoa jne, mitä näitä nyt onkaan, vanhoja viisauksia.