Kuulin englanninkielisen vastineen jenkkakahvoille: love handles. Rakkauskahvat kuulostavat suorastaan tavoiteltavilta, kukapa ei niitä vyötärölleen haluaisi. Plus-koon valokuvamallit ovat muuten kokoa 40-42, joka lienee meidän kuolevaisten tavallisin vaatekoko. Jos muotilehden kanteen painetaan normaalipainoisen naisen kuva, lehti ei mene kaupaksi.
Käytän 40-kokoa olevia vaatteita, enkä halua laihtua. Olen tällä hetkellä täysin tyytyväinen painooni. En kyllä haluaisi lihoakaan. Haluaisin kehoni toimivan vaivattomasti.
Lapsuudenkodissani on aina puhuttu painosta. Mikä ruoka lihottaa ja mikä on terveellistä. Kakkua syödessä pitää mainita, miten lihottavaa se on. Juhla-aterian jälkeen kuuluu voivotella syödyn ruoan määrää. Eikös näin tehdä kaikkialla? Isäni tavoitteli aikoinaan Lasse Virenin painoa, jota piti ihanteellisena juoksupainona.
Lapsena kuulin, että paahtoleipä aiheuttaa syöpää ja olin hetken ajan syömättä sitä, vaikka pidin paahdetusta leivästä. Leivänpaahdin on siinäkin mielessä saatanasta, että se saattaa houkutella syömään leipää enemmän kuin oli tarpeen.
Ensimmäinen kotiimme ostettu leivänpaahdin ei toiminut automaattisesti, vaan se piti sammuttaa kun leivät olivat sopivasti paahtuneet. Kun sitten erään kerran paahdoin leipää, paahtimesta nousivat liekit. Onneksi tiesin, että tuli pitää tukahduttaa, joten painoin palopesäkkeen päälle sohvatyynyn. Tyynyn kankaaseen paloi musta läikkä.
Olen tykännyt lenkkeillä niin, että lenkin päätepisteessä voi juoda pullakahvit, siitä olen joutunut nyt luopumaan. Toivottavasti vain väliaikaisesti.
4 kommenttia:
Toivottavasti. Kyllä elämän pienet mukavuudet ja ylellisyydet ovat tärkeitä.
'Love handles' on kiva termi, silloin joskus kun tämä termi on otettu käyttöön onkin varmaan vielä arvostettu rehevämpää muotoa ihmisessä. Mutta mitä ihmettä tarkoittaa 'jenkkakahvat'? Jenkka = tanssi, onko sillä joku muukin merkitys? No, jenkan pyörähtelyssä otetaan kiinni vyötäröltä. Tulee semmoinen ruma mielikuva, että partneri puristaa sitä uloketta vauhdissa kipeästi. Sana on muutoinkin ruman kuuloinen.
Minustakin se on ruma sana. Lääkärien kannalta ylipaino on hankala asia, toisaalta se lisää monien sairauksien riskiä ja toisaalta painosta puhuminen aiheuttaa häpeää, eikä välttämättä johda elintapojen korjaamiseen.
"Love handles" on ilmeisesti 1960-70 -lukujen opiskelijaslangia, ajalta jolloin (nuoret) ihmiset olivat vielä USA:ssakin enimmäkseen hoikkia (minkä voi havaita esim. vanhoista Woodstock-dokkareista). Ilmaus on toki leikillinen, mutta ei välttämättä alun alkaenkaan kovin ihaileva, pikemminkin eufemistinen. Alkuperä jäänee etymologisen hämärän peittoon, mutta ainakin joidenkin lähteiden mukaan se liittyisi - ei niinkään rakkauteen, vaan rakasteluun: pulskan partnerin lanteista on ollut hyvä pitää kiinni, varsinkin tietyissä asennoissa.
Näinhän suomeksikin on sanottu: "on mistä ottaa (kiinni)". Ennen jenkkakahvoja puhuttiin vyötärölle ilmaantuneesta vararenkaasta.
(Amerikan)englannissa on myös käsite "muffin top", joka tarkoittaa housujen (tai miksei myös hameen) vyötärön yläpuolelle jäävää tursotusta. Vaikutelma on kuin muffinssivuoasta vähän joka suuntaan kohoavalla leivonnaisella. Taannoin, kun napapaita-muoti oli kuumimmillaan, näiltä muffinssinäkymiltä ei voinut välttyä Suomeakaan katukuvassa.
Sekä "love handles" että "muffin top" ovat ehdottomasti nounou: jotain, mistä on kaikin keinoin päästävä eroon. Natiivin englannin puhujan korviin nimitykset kuulostanevat yhtä ikäviltä kuin jenkkakahvat meikäläisen mielestä.
Ei ylimääräinen rasva vyötäröllä ole nykyään oikein missään toivottua ja varmasti sitä kuvaava sana on englannin kielessäkin negatiivisesti latautunut, suomalaisen korvaan love handles kuulostaa kivalta. Olen ruvennut viime aikoina katsomaan valokuvamalleja tarkemmin ja he ovat sairaalloisen laihoja. Toisaalta vanhoissa koulukuvissa luokkakaverit olivat hämmästyttävän hoikkia.
Lähetä kommentti