lauantai 17. syyskuuta 2022

Lakko

Olen vältellyt pinnalla olevaa aihetta, vaikka se herättää minussa voimakkaita tunteita. Olen aina ollut sitä mieltä, että hoitajille pitäisi maksaa parempaa palkkaa, enkä ole muuttanut mieltäni. 

Olin erikoistumisaikoinani teho-osastotyössä neljän kuukauden ajan. Kyseessä oli yliopistosairaalan teho. Kaikissa potilaissa roikkui sellainen kymmenen letkua ja piuhaa ja kaikki olivat hengityskoneissa. Sepsispotilaita, suurten leikkausten jälkitiloja, elvytettyjä potilaita, monivamma- ja palovammapotilaita. Nuoria, keski-ikäisiä ja ehkä joku vanhakin. Sellaisia, jotka kuolisivat ilman tehohoitoa.

Työn stressaavimpia hetkiä olivat käynnit rtg-osastolla, silloin kun potilas piti viedä  TT-tutkimukseen, tavalliset rtg-kuvat otettiin teho-osastolla (rtg-laite tuotiin siis paikan päälle). Rtg-matkaan lähtö vei vähintään puoli tuntia: Potilas piti siirtää kuljetusrespiraattoriin, kuljetussänkyyn ja ne kymmenen tippapulloa ja lääkeinfuusiota oli pakko saada mukaan. Jos potilaan tila oli labiili (epävakaa), tuli matkalla taatusti hapetus- yms. ongelmia ja paluumatkalla teholle ihan oikeasti melkein juostiin. 

Jos joku teho-osasto suljettaisiin (onneksi ei suljeta), tämä tarkoittaisi potilassiirtoja kaupungista toiseen. Meidän siirtomme oli vain sadan metrin juoksu. Ambulanssiin tarvittaisiin hoitaja, joka osaisi hoitaa tehopotilaita ja taidot omaava lääkäri. Siitä huolimatta potilaita kuolisi.  

Miettikää vaikka vakavaa auto-onnettomuutta, jossa auto olisi täynnä nuoria, joista moni tarvitsisi tehohoitoa.

Minusta työtaistelut ovat myös terveydenhuollon henkilöstön oikeus ja onhan niitä ollut. Suojelutyötä on tehtävä, sillä onhan se jokaisen inhimillinen velvollisuus, eihän ketään loukkaantunuttakaan jätetä kadulle virumaan. Muunkinlaisella lakolla voidaan saada tuloksia. Hallituksen velvollisuus on suojella ihmishenkiä.

9 kommenttia:

Marjatta Mentula kirjoitti...

Olen samaa mieltä tästä.Lakkoilu teho-osastoilla on samaa kuin poliisit kieltäytyisivät menosta paikalle jossa murhaaja heiluu kirveen kanssa tai palomiehet eivät menisi pelastamaan ihmisiä tulipalosta.
Lakkoilla voi muulla tavalla.

Anonyymi kirjoitti...

Ongelman juurisyy on se, että sairaanhoitajien järjestöjen pomot uskovat omaan propagandaansa. Vertaavat Sari sairaanhoitajan palkkaa Pasi paperikoneenhoitajan palkkaan. Vielä peruspalkkaa ilman lisiä palkkaan kaikkine lisineen. Oikeampi vertailukohde olisi Petteri poliisi. Ja pitää verrata toteutuneita palkkoja.

Ratakiskon asenne ei ole oikein toimiva neuvotteluasenne. Nyt on vaarana rivijäsenelle, jäsenelle joka irtisanoutuu, joutua pysyvästi pois alalta, käy Marinin aikana samoin kuin lennonjohtajille aikoinaan Reaganin kaudella.

Hoitajia on nyt tarpeeksi, työ pitäisi organisoida kunnolla. Hoitajien hoitaa, sihteerien hoitaa paperityöt, siivojien siivota, erilaisten tukihenkiloiden hoitaa omansa, ruokahuolto, tarviketilaukset, atk-ongelmat yms. Tarvitaanko oikeasti sairaanhoitajan koulutus pyyhkeiden pesun tilamiseen tai kopiopaperin viikkotilauksen oikean määrän määrittämiseen.

Kissa pöydälle - onko läärillä koulutusta tai kykyä johtaa? Olisiko aika kokeilla jotain muuta tapaa organisoida sairaanhoitoa.

Minulla on kokemusta - paljon - potilaana olemisesta ja vuosikausia työstä sairaalassa, hyvä lääkäri ei välttämättä ole hyvä johtaja.

ICT-ukkeli

Anonyymi kirjoitti...

Olen eri mieltä kanssasi. Petteri (tai Petriina) poliisi ei ole yhtään sen oikeampi vertailukohde kuin Pasi paperikoneenhoitajakaan (vieläkö tällaista ammattinimikettä jollakulla edes Suomessa on?).

Minusta kaikenlaisista vertailusta olisi päinvastoin päästävä eroon, koska se ei johda yhtään minnekään. Eri ammatteja erilaisine koulutustaustoineen, vaatimustasoineen ja työnkuvineen on aivan turha verrata keskenään. Rehellisen vertailuun pystyy korkeintaan sellainen henkilö, joka on itse työskennellyt kaikilla vertailussa mukana olevilla aloilla.

Palkkataso (peruspalkka + erilaiset lisät) on pystyttävä määrittelemään jollain muulla kuin "toikin tienaa noin paljon, miksi minä sitten en" -tyyppisillä argumenteilla.

Anonyymi kirjoitti...

No mutta aika paljon sairaanhoitajat ovat itse verranneet palkkaansa insinöörien palkkoihin. Siitä varmaan tämä vasta-argumentti.

Minusta on outoa, jos kaikilla sairaanhoitajilla on tosiaan sama peruspalkka. Ehkä tämä johtaa lopulta useampaan palkkaluokkaan. Ulospäin sellaista keskustelua on vaikea käydä.

Anonyymi kirjoitti...

Ihan itse hoitajien edustajat vertasivat palkkoja paperimiesten palkkoihin. Paperikonetta ajava hemmo on koneenhoitaja titteliltään. Poliisilla on samanmittainen koulutus kuin hoitajalla, kumpikin julkista sektoria.

Kun hoitajat haluavat parempaa palkkaa, kun noilla on noin paljon parempi - niin kai palkkoja pitää verrata johonkin.

Oletkos muuten lukenut sairaalan sulkemisesta, että vaikka kuopion keskussairaalan sisätautiosasto suljetaan kannattamattomana? KYKS avaa uuden sisätautisairaalan Montevideoon.Muistatkos yhtään uutista jossa olisi mainittu UPM?

Onko oikea tapa määrittää palkka a - maksukyvyn mukaan? Vai b - vaatimusten mukaan? Vai c -vertaamalla muihin ammatteihin? Kenties - d huutoäänestys olisi sopiva konsti?

Kaikille ei voida maksaa mediaania 5% parempaa palkkaa, ei vaikka hynää ja halua olisi.

Hoitajille eri palkka suoritusten mukaan? Arvaa kelpaako tämmöinen ehdotus AY-matroonoille. Veikkaan asiakastyytyväisyyskyselynkin käyttöönotokokeilun jo tuottavan välittömän lakon uhkan.

ICT-ukkeli

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Olen ICT-ukkelin kanssa samaa mieltä siitä, että on järjetöntä, että sairaanhoitajat esim.varaavat potilaille aikoja. Myös lääkärit tekevät töitä, jotka sihteeri tekisi huomattavasti nopeammin ja tarkemmin. Ylenmääräinen, moninkertainen kirjaaminen on myös älytöntä. Siitä, että onko lääkäri hyvä johtaja: riippuu lääkäristä. Minusta on hyvä, että johtaja tuntee työolosuhteet. Enempää en uskalla enää kirjoitaa. Toivottavasti työtaistelu ratkeaa mahdollisimman pian.

Anonyymi kirjoitti...

Olen jo kauan sitten huomannut, että sairaanhoidon ohjelmistoja on kahta sorttia, a -semmoista jossa asia on hallussa mutta ohjelmointiteknisesti ohjelma on kuraa, b - semmoista, että ohjelma on teknisesti toimiva mutta asia ei todellakaan hallussa. Nyt on sitten kehitys kehittynyt, apotti on kuraa teknisesti eikä asiakaan ole hallussa.

Eikä ennen ollut kaikki paremmin, miksiköhän mm. Uranus tunnettiin nimellä Ur-anus aika yleisesti.

Johtamista ei opeteta lääkäreille, ei ainakaan tarpeeksi. Osa saa koulutusta RAUK ja RUK -linjalla muttei se oikein piisaa. Sitten on aloja, joiden taitaja ei sovellu johtajaksi. Muuan kirurgi kerran lounaalla kertoi minulle kaikkien kirurgien olevan sadisteja - ei kuulemma muuten voi leikata. Ja hyvien, nopeiden ja taitavien kirurgien olena myös narsisteja. Koulukaverini, nykyinen psykiatrian proffa kertoi kaikkien psykologian / psykiatrian opiskelijoiden itse olevan ammattiavun tarpeessa. Muissa lääkäreissä on koko joukko hyvin vahvatahtoisia alansa edelläkävijöitä, siis hankalia ihmisiä. Ja sitten on lapasia, mukavia, sympaattisia, kivoja lääkäreitä. Joiden osastolla taas mahdollisesti joku muu mellastaa valtoimenaan.

Minä olin lääkäri-hoitaja-asteikon ulkopuolinen ATK-hemmo ja tulin hyvin toimeen kaikkien kanssa, kas, voin aina käyttää "non possumus"-korttia, jos vaadittiin älyttömiä.

ICT-ukkeli

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Nykyään sitä johtamiskoulutusta on jo enemmän. Minäkin olen käynyt jonkun semmoisen koulutuksen, vaikka minulla ei ollut valtaa mihinkään. Niillä on valta, jotka vastaavat rahoista, alempien pomojen tehtävä on viedä ylempien (ikävät päätökset) käytäntöön. Nuo luonnehdinnat eri alojen lääkäreistä ovat kliseisiä, eivätkä pidä paikkaansa. Tunnen todella tervejärkisiä psykiatreja ja empaattisia kirurgeja.

Anonyymi kirjoitti...

En tunne asiaa kovin hyvin. Mutta ymmärtääkseni peruspalkka on sama, ja sitten on erilaisia lisiä päälle. Ilmeisesti näin myös esim tehohoitajilla?

Koronan alussa kerrottiin että menee 1-2 vuotta (tms) jotta jo työelämässä olevasta sairaanhoitajasta saadaan pätevä teho- tai anestesiahoitaja. Varmaan saavat jonkun lisän sitten?

Onhan se hankala yhtälö, jos yhtäällä sairaanhoitajan rooli on avustava, toisaalla asiantuntija. En tarkoita että vain tehohoitajat olisivat asiantuntijoita, mutta varmaan rooleja on oikeasti paljon erilaisia.

Samaan aikaa sairaalamaailma näyttäytyy ulospäin hyvin hierarkisena. Liitot tuskin lähtevät ajamaan eri palkkaluokkia tai niiden määrittelyä.

Ulospäin kokonaiskuva näyttää sekavalta. Kuka saa mitä ja miksi, mihin verrataan ja mistä me osataan toisen työn vaativus arvioida? Kaikki varmasti arvostavat hyvää terveydenhoitoa.