lauantai 1. heinäkuuta 2023

Komiikka ja runous

En ole viime päivinä päivittänyt blogiani. Tuntuu kuin olisi laiminlyönyt työtehtäviäni ja koen nyt syyllisyyttä laiskuudestani. Pyydän anteeksi.

Aiemmin tapanani oli lukea aamulla Hesari ja katsoa illalla puoli yhdeksän uutiset. Nyt kannan uutisia taskussani. Niitä kommentoidaan somessa, ja ilma on vihasta sakeaa. Käsi hapuilee puhelinta koko ajan. Voi tietysti miettiä, että kuka käskee seurata kaikkea jatkuvasti. 

M:n kassi ja puhelin olivat pudonneet järveen ja puhelin oli kuivumassa riisin seassa. Kännykän piti olla suljettuna melkein vuorokauden. Puhelin tuli hänelle jatkuvasti mieleen, vaikka hän ei ole edes somessa. 

Huomasin, että tarkastan jopa pankkitilini saldon mobiilipankista päivittäin kuin pelkäisin rahojen muuten häviävän tililtäni. Tai odottaisin sinne suurta summaa. 

Kävin P:n kanssa kahvilla Tammelantorilla (minulla oli ilmainen kahvi+pulla -lippunen, jonka sain yhdeltä mieheltä Nääshallin kuntosalilla, kun valitin, ettei kahvilassa käy pankkikortti). Siinä istuessamme alettiin tuoleja ja pöytiä koota kasaan ja sanoimmekin, että nostetaanko meidätkin kohta syrjään. Ei nostettu. Lähtiessämme kahvilanpitäjä antoi minulle muovikassin, jossa oli neljä viineriä ja neljä munkkia. Se saattoi olla kesän paras päivä. 

Olen lueskellut kymmenen vuoden takaista kirjaa "Miten kirjani ovat syntyneet 5" ja kiinnitin huomiota Sinikka Nopolan tekstiin: "Sanojen järjestys luo komiikkaa. Komiikan kirjoittaminen muistuttaa runouden tekemistä: se on hienomekaniikkaa, jossa sentinkin siirto, sanan vaihtaminen toiseen, voi tuhota koko rakennelman." Tämä on niin totta!

Olen iloinen Junnilan erosta, mutta ei se ongelmia kokonaan ratkaise. En povaa hallitukselle kovin pitkää ikää. Tämän halusitte varmasti tietää. Politiikasta puheen ollen, Mika Aaltola on nyt tullut siihen tulokseen, että haluaa pyrkiä presidentiksi, vaikka sehän on ollut koko ajan selvää.

4 kommenttia:

Leena Laurila kirjoitti...

Puhelimen vilkuilu on vihoviimeistä. Pitää oikein erikseen päättää ettei sitä tekisi. Paperilehden lukeminen on vaan niin paljon rennompaa ja monin tavoin innostavampaa kuin digilehden. Jotenkin helpompi valita ja keskittyä lukemiseen.

Anonyymi kirjoitti...

Minusta uudelle hallitukselle pitäisi antaa työrauha. Suomen parhaaksi he kaikki siellä toimivat.
Kännykästä ei ole kiva lukea uutisia, mutta on se halvempaa kuin printtilehden tilaaminen. Toisaalta sytykkeitäkin olisi hyvä saada.

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Minusta tämmöinen maahanmuuton vastustaminen ei ole parasta Suomelle, ei myöskään ilmastotoimenpiteiden siirtäminen, eivätkä äärioikeiston kanssa flirttailevat ministerit. Ei kai mikään hallitus ole saanut työrauhaa. Ei edellinenkään. Se siitä politiikasta. Luen Hesarin näköisversiota netistä, vaikka olisihan se paperilehti kiva. Toisaalta ei tule jätepaperia.

Anonyymi kirjoitti...

Niin. Tosin Suomessa on toiminut sellaisiakin ministereitä, jotka ovat syyllistyneet väärään valaan, pahoinpitelyihin, taloussotkuihin sekä rattijuoppouteen. Ja äärivasemmistonkin kanssa on flirttailtu! Taisipa olla jopa niin, että ennen destalinisointia - mahdollisesti sen jälkeenkin - oli peräti SKP:n puolueohjelmaan kirjattu puolueen tavoitteeksi vallankumouksen avulla toteutettava proletariaatin diktuuri. Ministereiksi pääsyä moiset puheet ja kirjoitukset eivät kyllä estäneet.

Aika aikaa kutakin.