Tyyliharjoituksia

Suunnittelin blogia, johon kirjaisin päivittäin työmatkapyöräilyni jännittävää kulkua (blogissa Helsinki-Riihimäki kirjoitetaan junamatkoista näiden kaupunkien välillä). Huomasin, ettei työmatkallani tapahdu mitään julkaisemisen arvoista. Talvella on kylmä, kesällä on kylmä, välillä sataa ja sitten taas paistaa. Aamuisin aurinko häikäisee niin, että on pakko kuunnella liikennevalojen näkövammaisille tarkoitettua ääntelyä. Kun vain muistaisi tarkoittaako lyhyt hengästynyt ääni lupaa mennä vai käskyä pysähtyä. Erehdyksen huomaa viimeistään sitten kun auto ajaa päältä.

Kotimatkalla jalkakäytävä Ilmarisenkadun Siwan edessä  oli täynnä asiakkaiden autonkotteroita. Vilkaisin autoja vihaisesti, mutta en lyönyt sillä minulla ei ollut mitään kättä pidempää ja paljain käsin auton kimppuun käyminen on turhauttavaa.

Tämä taitaa riittää työmatkapyörälystä tällä erää.

Siskon poika opiskelee Tampereella musiikkia. Sain häneltä ilmaisen lipun Tampere Biennalen musiikin opiskelijoiden esitykseen Bussi 13, jossa hän soitti pianoa. Esitys perustui Raymond Queneaun kirjaan tyyliharjoituksia, jossa varioidaan yhtä ainoaa tarinaa aina uudelleen. Kirjailija sai innoituksensa Bachin teoksesta Die Kunst der Fuge (tiedot ohjelmalehtisestä). Esitys oli raikas ja humoristinen kirjallis-musiikillinen pieni taideteos. En odottanut mitään näin mainiota. En ole varma oliko esityksessä ainuttakaan maksanutta katsojaa. Oli sen verran väljää, etteivät kenenkään hiukset olleet edessä.

Ostin jälkeenpäin Hulluilta päiviltä ripsivärin, kolme romaania ja rintaliivit, koska ällistyin kovin siitä, ettei kassoille tarvinnut jonottaa. Sovituskopissa en katsonut peiliin, mutta näin vahingossa selkäni, joka näytti mielestäni lihoneen, joten välitin kaikki ne karkkikaukalot, joita oli ripoteltu varomattoman asiakkaan matkan varrelle.