CV

Facebookissa kiertää haaste, jossa kehoitetaan kuvaamaan omaa arkea viiden päivän ajan. Muotia ovat älypuhelimien kuvaohjelmat, joilla voi sommitella kuvakollaaseja. Aamulla hädin tuskin ehdin töihin, sillä nappasin parit selfiet itsestäni jo eteisessä. Työmatkallani kuvasin Patosillan maisemia. Töissä otin valokuvan ruiskuista, neuloista ja muista pelottavista tarvikkeista. Ikuistin myös Timecon-laitteen ja töiden jälkeen otin kuvia Metso-kirjaston hyllyistä. Kunhan yhdistän kuvani niin minulla on jo keskiviikon arkikuvasatsi lähetysvalmiina. Huomenna voinkin valmistella seuraavan päivän kuvakudosta.

Luin töiden jälkeen apuraha-anomuksia. Minulla ei ole tehtävään vaadittavaa näkemystä, mutta onneksi päätökset tehdään porukalla. Vaikea sanoa onko joku laboratoriossa tehty hiirityö tärkeämpi kuin leikkauksessa otettua kudosta tutkiva homma vai onko tärkein lopulta kliininen tutkimus. Koen jotkut anomukset hieman huvittavina (pieni kevennys onkin tarpeen, sillä mitenkään erityisen runollista teksti ei ole). Miksi joku ilmoittaa apurahaan liittämässän CV:ssä omistavansa ajokortin ja toinen kertoo olevansa ahkera. Eräs mainitsee kouluaikaisen työelämääntutustumisjaksonkin, se ei taida rahoituksen jaossa paljonkaan painaa, mutta kuvaa ehkä eniten hakijan vähäistä ikää.

Wislawa Szymborska kirjoittaa runossaan Curriculum vitae "Kerro mieluummin vaikka kenkiesi numero kuin se, minne niissä kuljet".  Jospa joku kertoisikin kengännumeronsa niin se olisi paljon  hauskempaa kuin "valmistui kurssinsa parhaana". Jos hakija mainitsisi mitä pelkää, mille nauraa ja ketä rakastaa niin siitä hakijasta pitäisin heti. Ajokortista viis.