lauantai 26. huhtikuuta 2014

Hyvä itsetunto

Kadehdin ihmisiä, joilla on varmat mielipiteet. Ihmisiä, jotka uskovat itseensä ja lahjoihinsa. Nuo ihmiset eivät koskaan väsy ja he nukkuvat yönsä varmasti ja huolettomasti kuin festareilta kotiin palannut kolme vuorokautta valvonut nuoriso. Kaikki haluavat olla heidän kavereitaan tai eivät uskalla olla olematta.

Kuten huomaatte itsetuntoni on jossain savolaisen mutakuopan pohjassa. En taaskaan pärjännyt siinä kirjoituskilpailussa. On minulla monta kohtalotoveria. En vaan löydä heitä mistään saadakseni vertaistukea.

Olisin eilen halunnut lohduttaa itseäni jäätelötötteröllä (ei ole montakaan vastoinkäymistä, johon jäätelötötterö ei auttaisi). Kioskit oli jo raahattu perinteisille paikoilleen, mutta niiden luukut pysyivät suljettuina. Ei auttanut luukun raapiminen. Kukaan ei avannut ja ojentanut tuota lohduttavaa herkkua minulle. On varmaan joku kaupungin järjestyssääntö, jonka mukaan jäätelökioskin saa avata vasta toukokuussa. 

Aion lopettaa itseni säälimisen ja lähteä jumppaan.Ohjaajalla on ripsienpidennykset ja hän on pirteämpi kuin minä neljän viikon kesäloman jälkeen. Yritän olla katsomatta kelloa, mutta vilkuilen sitä kuitenkin koko ajan. Kun minusta tuntuu, että olemme kyykkineet tanko harteilla ikuisuuden niin minuuttiviisari on siirtynyt vaivaiset viisi minuuttia. Lupaan itselleni palkaksi pullakahvit.

Aion tyhjennellä vaatekaappejani. Haluan puhtaan ja selkeän elämän ja aloitan  kaapeistani. Homma on tehtävä nopeasti ja suuremmin ajattelematta. Aion olla säälimätön. Muuten päätyy siihen, että repii vaatteet ulos komeroista ja kohta tunkee ne sinne takaisin. Entisestä on kovin vaikea luopua.

9 kommenttia:

Hoo Moilanen kirjoitti...

Hehkutin koko viime kesän Minetti-jäätelöä; jos olen tehnyt sen jo, niin menköön kertauksesta.

Kävin harva se päivä Minetti-kioskilla ja Laukontorilla oli melkein aina pitkä jono Valion kioskille. Melkein menin valistamaan ihmisiä, että sillan toiselta puolen saa noin tsiljoona kertaa maukkaampaa jäätelöä edulliseen hintaan.

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä täällä Malmillakin jäätelöstä tykätään, mut ihan erityisesti Heidi näistä sinun jutuistasi. Anna palaa vaan!

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Minetti-kioskilla minäkin mieluiten käyn, mutta sinne vasta pitkä jono onkin.

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Ja kiva, että Malmillakin blogiani luetaan. Tai anonyymi lukee, eivät välttämättä muut.

bert kirjoitti...

Kyllä ne oli auki jo pääsiäisenä. Varmaan kyllä tässä vaiheessa vain viikonloppuisin.

Hoo Moilanen kirjoitti...

Alkukesällä ei vielä jonoa ollut, mutta sitten sana alkoi kiiriä.

Mieluummin sitä kuitenkin jonottaa ehtaa italialaista jädeä kuin keskinkertaista bulkkikamaa! ;)

Unknown kirjoitti...

Mä ostan aina kaupasta paketillisen lempijätskiä. Sieltä sitä on kätevää tarpeen vaatiessa hakea ja nauttia.

Pukuja lukuun ottamatta viskon vuosittain ei käytetyt vaatteet kiertoon. Tekee muutes hyvää!

Mä voin lohduttaa siinä kilpailujutussa: Mä en ees kehta osallistua.

Anonyymi kirjoitti...

En muuten minäkään pärjännyt siinä kisassa, joten ei siihen maailma kaadu?

:-)

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Ei kaadu, hieman horjuu.