Loma

Jäin lomalle. Moni palaa maanantaina töihin. Olen jollain tavoin ulkopuolinen. Tein eilen osan tämän päivän töistä, joten pääsin lähtemään kotiin ennen kahta. Laadin sähköpostiin viestin poissaolostani ja ohjelmoin dectiin loma-asetukset. Yleensä viimeinen työpäivä on kaikkein raskain. Heinäkuussa on helpompaa: kukaan ei lähetä sähköpostia tai ei melkein kukaan. Eräs potilas pyysi lisää sairaslomaa sähköpostiviestillä, vaikka työnantaja on kieltänyt hoitoon liittyvän sähköpostikommunikoinnin tietosuojasyistä. Sähköpostilla on mahdotonta lähettää edes omaa henkilötunnustaan.  Tänään kannatti pyytää ihan mitä vaan, sillä suostuin kaikkeen.

Ostin Tammelantorilta vihanneksia ja mansikoita. Söin järkyttävän kuumassa kuppilassa tarjousvegehampurilaisen, luin samalla sisustuslehteä ja hikoilin. Valitsin sisustuslehdestä kauniita esineitä. En voi  tietenkään valita huonekaluja, jotka eivät mahdu asuntooni. Saatan vaihtaa sohvaa, jos löydän sivulta 25 kauniimman kuin sivulta 3. Sämpylä oli rapea ja pihvi maistui tismalleen lihalta ja näyttikin siltä. Kotiin tultuani söin litran mansikoita ja nukuin tunnin verran. Heräsin lievään tyhjiöön.

Katsoin eilen ohjelman kuvataiteilija Marc Quinnista, joka valmisti patsaan omasta jäädytetystä verestään. Sitä tarvittiin muistaakseni 30 litraa. Mies luovutti veren taiteen hyväksi useassa erässä. Olen aiemmin nähnyt kuvia patsaista, joiden malleina Quinn on käyttänyt ihmisiä, jotka ovat jollain tavoin vammaisia. Monelta puuttuu raajoja. Marmoriin ikuistetut torsot ovat kauniita. Kirjoittaisinko verisen muotokuvan itsestäni. Tuskin. En edes osaisi.