Kaksi näkökulmaa

Heidi

Kissa on yöeläin. Asia ei  muuksi muutu vaikka kissaeläin  tuodaan alkuperäiseltä elinpaikaltaan Tampereelle.  Nukun tavallisesti makuuhuoneen suljetun oven takana. Puoli viiden maissa Kerttu alkaa raapia ovea: viisi tarmokasta raapaisua, pieni tauko ja äänekäs naukaisu. Sama toistuu niin kauan, että hermoni pettävät ja avaan oven, jolloin Kerttu hyppää tyynylleni ja alkaa nuolla hiuksiani. Samalla se kehrää äänekkäästi. Lopulta se asetuu niin, että sen tuuhea häntä kulkee kasvojeni poikki. Kun lopulta nousen ylös tuo luontokappale siirtyy nojatuoliin jatkamaan uniaan.

Kokeilin viime yönä toista strategiaa ja jätin oven auki. Vaikka minulla on kolme huonetta, kaksi sänkyä, sohva ja kolme nojatuolia, se katsoi tyynyni parhaaksi nukkumispaikaksi. Tuntui kuin olisi nukkunut moottoroidun karvahatun vieressä. Kun nousin ylös, se ryökäle siirtyi nojatuoliin koisimaan.

Kerttu

Emäntä laittaa yleensä nukkumaan meneessään makuuhuoneen oven kiinni. Aamuyöstä minulle tulee hätä. Hengittääkö se? Niin moni on kotiinsa menehtynyt. Ei auta kuin raapia ovea, sillä en ylety ovenkahvaan. Olen jo valmis pirauttamaan hätänumeroon, kun se viimein tulee avaamaan oven. Siirryn mahdollisimman lähelle emäntää, jolloin minun on helpompi tarkkailla hengitystä. Kun emäntä nousee, siirryn huomaavaisesti nojatuoliin, että hän saa pedattua sängyn. Hän tekee sen aika huolimattomasti: päiväpeitto jää aina ryppyyn.

Viime yönä emäntä ei sulkenutkaan ovea. Päätin ilahduttaa häntä asettumalla nukkumaan mahdollisimman lähelle. Välillä hyppäsin hänen päänsä yli ja muutin makuupaikkaani. Makuualusta lämpenee liikaa jos ei sitä välillä vaihda. Emäntä vaikutti kovin tyytyväiseltä eikä oikein malttanut nukkuakaan.