Oli hyvin lähellä, että olisin saattanut lähteä Viitapiirin (Viita akatemian käyneiden vertaistukiryhmä) tapaamiseen kulttuuriravintola Kiveen. En kuitenkaan mennyt vaan ohitin etsikkoaikani makaamalla sohvan ja torkkupeton välissä. Huomenna lähden mahdollisesti Zumbaan.
Olen laiskuri ja ennen kaikkea pelkuri. Kammoan laskettelua, sillä siinä saattaa vauhti kiihtyä kovinkin hurjaksi, eikä suksia saa välttämättä pysäytettyä ennen kuin tömähtää rinneravintolan seinään. En ikinä uskaltaisi huristella moottoripyörällä. Olen ollut pari kertaa moisen kulkuneuvon kyydissä, enkä silloin pelännyt, mutta itse en uskaltaisi ohjata. Olen ajanut kerran moottorikelkkaa ja vieläkin puistattaa mitä kaikkea olisi voinut sattua. Eräissä juhlissa kirurgi ajoi kollega kyydissään kelkalla suoraan mäntyyn. Polveen tuli pipi. Lentokoneessa en uskalla matkustaa selvin päin. Pian en uskalla edes ylittää katua ilman rauhoittavia kemikaaleja.
Harrastukseni ovat turvallisia: luen ja kirjoitan. Paksu teos saattaa livetä käsistä ja murskata nenän jos tiiliskivimäistä kirjaa lukee pitkällään sängyssä. Muuten lukeminen on varsin vaaraton tapa viettää vapaa-aikaansa. Ainakin se on turvallisempaa kuin riippuliito.
Kirjoittaessa menee itsetunto puhumattakaan siitä että tulee häpäistyä itsensä ja yleensä vielä ilmaiseksi. Toki lukeminen ja kirjoittaminen saattaa olla pois liikunnasta, jolloin uhkaavat monenlaiset sairaudet, mutta ei niiltä säästy muutenkaan.
3 kommenttia:
Lukemisesta voi tulla infoähky. Ehkä riippuvuuskin.
Elämäsi kuulostaa kyllä aika vauhdikkaalta. Minä en ole koskaan ollut moottoripyörän tai moottorikelkan kyydissä.
Kuulostaa vaudikkaammalta kuin on.
Lukeminen ja kirjottaminen ovat oikeen hyvii harrastuksii. Pääsee maailmoihin mihin ei fyysisesti koskaan pääse ja ennen kaikkee turvallisesti.
Pelkuruuden voi kiertää sanomalla olevansa turvallisuusexpertti: Turvallisuus ennen kaikkea. :)
Lähetä kommentti