Kimallusta

Sara Hildenin taidemuseossa on esillä Marika Mäkelän retrospektiivi. Tauluja on kerätty 70-luvulta tähän päivään. On hauska seurata taitelijan kehitystä. Marika Mäkelä maalaa abstrakteja tauluja, mutta ne eivät ole tällaiselle maallikollekaan hankalia katsoa, sillä ne ovat monesti niin sieviä (tästä taiteilija tuskin pitäisi). Jotkut taulut ovat glittereineen niin koristeellisia, että alkaa miettiä mikä näistä tekee taidetta seinäkoristeiden sijaan. Taidetta ne kuitenkin ovat.

Kahdeksankymmenluvun maalauksiin on sudittu paksulti voimakkaita tummia värejä, metsän tunnelmaa. Taiteilijaa ovat inspiroineet runoilijat kuten Eeva-Liisa Manner ja Gunnar Björling.  Myöhemmin Mäkelä alkoi kaivertaa ja maalata puuta, teosten värimaailma muuttui ja maalikerros oheni. Tauluissa alkoi näkyä ihmishahmoja. En ymmärtänyt Marika Mäkelän veistoksia, mutta maalaukset olivat mieleeni. Saatan käydä näyttelyssä vielä uudelleenkin.

Marika Mäkelä vietti lapsuutensa Oulun kasarmeilla sotilaiden keskellä kuten Hannu Väisänenkin.

Yllä oleva kuva ei kykene välittämään taulun hilpeää kauneutta.

Olen aiemminkin tunnustanut rakkauteni Sara Hildenin taidemuseolle. Rakkauteni ei ole kylmennyt vaan jatkuu kuumana ja tuoreena. Huomaan rakkaassani aina uusia piirteitä. Nyt havaitsin, että alakerran betoniseinät näyttävät ikäänkuin ne olisi tehty höyläämättömästä jätelaudasta. Rakennukset ovat luotettavia rakastettuja. Aion varmuuden vuoksi jatkossa pysytellä rakennussuhteissa. Jotkut haluavat siirtää museon betonirakennuksesta muualle. Pieniä uhkia tällaiseenkin stabiiliinkin rakkaussuhteeseen liittyy.

Soimme itsellemme maukkaat palkintokahvit Cafe Sarassa kun olimme suorittaneet kulttuuritehtävän.

Kävin eilen toista kertaa parisalsassa. Olin vannonut, etten aio harrastaa salsaa Suomessa. Olen matkustanut kahdesti Kuubaan. Salsan tanssiminen siellä oli hillittömän hauskaa. Kuubalaiset ovat oppineet askeleet jo vaippaikäisenä, eikä eikä heidän kanssaan tanssiessa tarvitse pingottaa. Hiki valuu ja rommi virtaa suonissa. Minut onnistuttiin houkuttelemaan uudelleen salsan pariin. Kuubalaisen opettajan kanssa tanssiminen on vaivatonta ja helppoa. Osa suomalaisista miehistäkin osaa tanssia ihan kohtalaisesti. Miehen tehtävä on salsassa tärkeä, sillä hän ohjaa naista ja määrää mitä seuraavaksi tehdään. Jos mies ei sitä osaa niin tilanne on aika hämmentävä. Kehitystä kuitenkin on havaittavissa.