Koirameditaatio

Tänään meditoimme kundaliinijoogassa läähättämällä kieli pitkällä kuin koirat. Näyttää typerältä, parantaa immuunipuolustusta ja vaikuttaa elimistöön kuin rokotus. Hönkäilyn onnistumisen huomaa siitä, että varpaita pistelee. Totta h-tissä pistelee, jos hyperventilloi riittävän voimakkaasti. Jos vielä alkaa huimata, ahdistaa ja oksettaa, niin kannattaa hengittää paperipussiin (blogistin lisäys).

Minulta on viety mahdollisuus puhtaaseen kundaliinijoogakokemukseen lääketieteen opiskelulla ja viimeisetkin rippeet siitä on karistettu tutkimustyöstä saadulla kokemuksella. Toisaalta joogassa on paljon sellaista josta hyödyn, sillä olenhan kävelevä rautakanki, tosin lihaksilla ja rasvalla päällystetty, naisen muotoinen. Selkärankaa ja päätä väännellessä korvissani kuului kummallisia naksauksia.  Maanantain työväenopiston jumpassakin käytetään hengitystä apuna ilman terveysväittämiä.  Teen kaiken mielelläni, mutta koirahengitys ja erilaiset rauhasiin ja immuunipuolustukseen liittyvät tiedot häiritsevät minua. Alan pian vaatia niitä puoltavien kaksoissokkotutkimusten tuloksia.

Joogan jälkeen Yogi-teetä siemaillessani katselin enkelikortteja, jotka näyttävät fantasiakirjojen kansilta.  En tiedä mitä korteilla tehdään.

Olen päättänyt tunnollisesti seurata KAVI:n maanantaista elokuvasarjaa. Eilen katsoin elokuvan "Yeah, yeah! Tässä me tulemme". Kyseessä on Beatles-elokuva "A Hard Day's Night".  Tunnen häpeää nimen suomentaneen henkilön puolesta. Elokuva on mustavalkoinen, nostalginen ja huono. Musiikki on onneksi hyvää. Sanottiinko muuten Beatles- konserttiyleisölle "Kirkukaa koko ajan kuin näkisitte kyykäärmeen" vai purkautuiko tuo viiltävä huuto nuorten naisten sisältä ihan spontaanisti?