Suhteellinen kiire

Villasukkien neulominen ei kenties ole kaikkein seksikkäin harrastus, mutta se on silkkaa meditaatiota. Yllä viimeisin saavutukseni sukkaneulonnan alalla. Kuljen aina kotona villasukissa (en kuitenkaan ihan kovimmilla helteillä). Sukat on helppo pakata mukaan kyläreissullekin. Villasukka on suojakerros helposti särkyvän ihmisen ja kovan maailman välissä.

Kävin aamulla työväenopiston jumpassa. Porukka on melko eläkeläispainotteinen. Kolme miestä huitoo mukana. Teimme lankkua (kaikki kai tietävät mikä lankku on), jolloin yksi miehistä oli sitä mieltä, että hänen vatsansa on liian painava ja ettei hän siksi pysy lankun vaatimassa ojennuksessa. 

Eläkeläisporukka (epäilisin keski-iäksi seitsemänkymentä vuotta) keskusteli siitä kannattaako kuulua facebookiin. Joukossa oli kannattajia ja ehdottomia vastustajia "En minä ehdi roikkua siellä."  ("en minä ehdi" nainen vetää jumpassa ihan omaa ohjelmaansa). Ymmärrän hyvin. Nyt vuorotteluvapaalla aika ei riitä vaatteiden silittämiseen, pyykin pesuun, kaupassa käymiseen saati kirjoittamiseen. Minut on vallannut jonkinlainen suhteelllinen kiire. Lasken kampaajakäynnin tai jumpan samanarvoiseksi kahdeksan tunnin työpäivän kanssa. Olen tehnyt päivän työt  käymällä jumpassa. Ehdin työpäivinä edellä mainittujen toimien lisäksi päivystää ja tehdä esitelmiä.

Huomasin juuri, että Peter von Bagh on kuollut. Mies teki radio-ohjelmia elämää suuremmista elokuvista. Miten elokuvaohjelman voi tehdä radioon? Von Bagh kykeni siihen. Mies kirjoitti tiiliskiviä klassikkoelokuvista. Tietääkseni hän ohjasi vain yhden pitkän fiktioelokuvan "Kreivi". Elokuvaa oli filmattu matkustajakoti Mekassa. Meidän piti T:n kanssa opiskeluaikana ehdottomasti yöpyä siellä. Matkustajakodin käytävien seinät oli maalattu bordellinpunaisella. Majoitustiloissa oli yöllä aika levotonta. Mekkaa ei enää ole, mutta Peter von Baghin tunnistettavan äänen voi vielä kuulla
elokuva- ja taidedokumenteissa.