Mummo opetti minua ennen kouluun menoa virkkaamaan ketjusilmukoita. Virkkasin ketjusilmukkaa, virkkasin ja virkkasin. Päätin, että teen maailman pisimmän ketjun. Ketjusilmukoiden virkkaaminen oli ensimmäinen kunnianhimoinen projekti elämässäni.
Hillittömät neulomiskaudet ja neulomattomat ajat vaihtelevat elämässäni eri pituisina. Kaappini pursuavat keskeneräisiä käsitöitä sekä valmiita käyttämättömiä villapaitoja. Tämän kaiken myötä olen päätynyt villasukkiin. Niitä on helppo ja nopea neuloa ja kysyntääkin riittää.
Nyt neulon kuitenkin tunikaa. Tekisi koko ajan mieli neuloa. Ajattelen neulomista heti herättyäni, aamupäivällä, päivällä ja illalla nukkumaan mennessäni. Olen alkanut taas katsoa televisiota, sillä samallahan voin neuloa. Harkitsen neulomista pimeässä elokuvateatterissa, sillä saahan siellä rouskuttaa pop corniakin.
Neulominen rauhoittaa. Neulominen kiihottaa. Neulominen turhauttaa. Neulominen antaa toimettomille käsille tekemistä. Neuloessa ei tarvitse miettiä laittaako kädet taskuihin, asetteleeko ne polvien päälle vai lomittaako sormet ristikkäin. Neulominen on käsityön heroiini.
Luultavammin tunikasta tulee käyttökelvoton venähtänyt lumppu. Vielä se on kuitenkin potentiaalisesti kaunis. Sellainen, josta vielä joskus sanotaan "Ihana, mistä olet ostanut?"
2 kommenttia:
Neulon myös makuulla sängyssä. Aina kun katson televisiota. Kokouksissa, jollen ole puheenjohtaja. Elokuvissa neulomista olen miettinyt. On olemassa puikot, joiden kärjissä on valot. Valitettavasti ne ovat aika paksuja, joten pitäisi olla myös paksu lanka, enkä tiedä, mitä tekisin paksusta. Trikookuteesta olen kyllä virkannut koreja, mutta niitä on jo tarpeeksi. Sain nimittäin fb-pakolaiselta säkillisen kudetta ja kaikki on käytetty.
Pitää kokeilla tuota makuulla neulomista.
Lähetä kommentti