Halusin nähdä Markku Heikkisen dokumentin Talvivaaran miehet: aihe kiinnosti minua, olin aiemmin nähnyt dokumentin ohjaajan isäsuhteesta ja kuunnellut sympaattista dokumentaristia radiossa. Lisäksi ystäväni on ollut Heikkisen koulukaveri.
Talvivaaran miehissä näkökulma on kaivoksen työntekijöiden. Tulee sellainen olo, ettei kaivoksella aina tiedetä mitä pitäisi tehdä. Työntekijän kuolema avolouhoksella tuo dramatiikkaa dokumentin alkuun (mies hengitti myrkyllistä kaasua). Työ kaivoksella on vaarallista.
Altaista karkaa likaista vettä vesistöön. Pelastustoimet näyttävät lähinnä säälittäviltä ja johtaminen sekavalta. Työntekijät vaikuttavat tekevän kaikkensa ongelmien ratkaisemiseksi.
Dokumentissa kuvataan myös lähialueen asukkaiden vihaa ja turhautumista. Ohjaajan mukaan aihetta suorastaan tyrkytettiin hänelle. Ihmiset toivoivat, että Talvivaaran kaivoksesta kerrottaisiin. Filmiryhmä sai toimia kaivosalueella vapaasti, ihan vaarallisimpiin paikkoihin he eivät päässeet, mutta muuten ei rajoituksia ollut.
Avolouhoksen maisema näyttää fiktiiviselta dystopialta. Hienolta. Taiteelliselta.
Talvivaaran työntekijät puhuvat ihanaa itäistä murretta. Välillä vähän koomistakin.
Elokuvaa olisi kenties voinut hieman tiivistää, jännite ei kestänyt ihan loppuun saakka.
Dokumentin jälkeen järjestettiin paneeli, johon osallistui poliitikkoja eri puolueista sekä elokuvaohjaaja. Lähdin paneelista kesken pois. Minusta poliitikot olivat asiallisia ja yksimielisiä siitä, että kaikki meni pieleen. On helppo perustella mitä järjettömimpiä projekteja niiden työllistävällä vaikutuksella.
Opin uuden sanan rallienglanti (Talvivaaran johtajan puhe, joka vilahti dokumentissa).
Talvivaaraa perustettaessa tiedettiin, että kivimateriaalista on eroteltavissa myös uraania. Lupaa haettiin vain nikkelille, sillä lupa siihen on helpommin saatavissa. Uraanin hyödyntämiseen on pyydetty lupaa strategisesti vasta myöhemmin.
Kaivosseudulla on ollut luminen talvi, lumi tunnetusti sulaa keväällä ja ongelmana on likaisen metallipitoisen veden vuotaminen vesistöön. Nyt mietitään, pitäisikö valuttaa suolapitoista, mutta metalleista puhdistettua vettä putkea pitkin vesistöön, vai antaa veden lillua kaivosalueella, jolloin itse kaivostoimintaa ei voida suorittaa. Paneelissa Satu Hassi oli sitä mieltä, että tehtiin miten vaan, olisi kaivokseen rakennettava uusi kallis vedenpuhdistamo. Vesiongelma jatkuu, sillä vettä sataa, metalli liukenee veteen, eikä saastunut vesi haihdu kuten oletettiin. Kääntyilin yöllä futonillani oikeaa ratkaisua etsien.
Kaikki paneelin jäsenet olivat sitä mieltä, ettei kaivosta olisi koskaan kannattanut perustaa. Nyt se kuitenkin on olemassa, eikä häviä sieltä itsekseen. Eikä toki millään toimenpiteelläkään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti