A cappella

Kävin eilen kuuntelemassa Club for Five yhtyettä. Kolme miestä ja kaksi naista lauloivat rennosti ja hyvin ja lääkäriyleisö taputti epätahtiin. A cappella (tarkistin tämän Wikipediasta) yhtyeet ovat minulle ongelma, sillä soitinten matkiminen ihmisäänillä on teennäistä. Mikseivät laulajat matki lintuja, linja-autoja tai avautuvia hissin ovia? Miksei palkata muusikoita?

Kävin kirjaston vessassa jonottamassa. Siellä ei ole enää sinisiä valoja, kuten vielä muutama vuosi sitten. Sinivalossa näytin noroviruspotilaalta, nyt näytän tervevatsaiselta. Enää ei ilmeisesti ole vallalla yleinen porttiteoria, jonka mukaan ensin luet runoja ja seuraavaksi pistät heroiinia suoneen.

Seisoin todella pitkään koppien edessä vahtaamassa, että joku tulisi ulos, mutta lopulta luovutin. Kopin varannut ilmeisesti kirjoitti gradua, ompeli kevättakkia tai loihti kasvoilleen kestävää kevätmeikkiä. Luovuttaessa epäilee, että samalla kun astun ulos ovesta, niin eriössä lymyillyt hyppää ihmisten ilmoille. Ehkä niin kävi, en tiedä. Teki mieli huutaa  "KAUANKO VIELÄ MENEE ?"

Joko se aurinko pimeni? Seisoinko juuri silloin vessajonossa? Eipä mennyt näkö, sillä ei tullut askarreltua pahvilaatikosta katsomiseen tarvittavaa turvavälinettä. Näkeehän sen illalla televisiosta.

Taidan siirtyä varsinaiseen kirjoitushommaan, johon uskon suunnilleen kerran kuussa ja silloinkin korkeintaan viiden hilpeän minuutin ajan.