Kaksi pulua

Löysin hiljattain taloni vintiltä huoneen, jonka poikki on viritelty pyykkinarut. On mukavampi kuivattaa lakanoita levällään, kuin taitella niin, että ne mahtuvat roikkumaan kylpyhuoneessa, joka on myös vessa. Pyykinkuivaustiloja näyttää käyttävän vain yksi naapuri, jonka kukalliset pussilakanat roikkuvat siellä melko pysyvästi.

Kipusin eilen pyykkeineni vintille. Leväytin paitaani ja ripustin narulle. Samalla kuulin rapinaa ja huomasin kahden tappajapulun tuijottavan minua. Niiden silmissä oli ilkeä katse ja toinen heilutteli siipiään uhkaavasti. Pudotin pyyheliinan lattialle ja ajattelin paeta. Sitten järkeilin, että todennäköisesti pärjäisin fyysisesti kahdelle keskikokoiselle linnulle ja levitin loput pyykit. Miksi eläin, joka torilla näyttää niin vaarattomalta, muuttuu sisätiloissa pelottavaksi?

Tämän kokemuksen myötä olisin kaivannut jotakuta, jolle olisin voinut sanoa

- Siellä oli kaksi pulua.

Tunnen harvoin itseäni yksinäiseksi, mutta nyt tunsin ja se johtui puluista. Me yksin asuvat olemme ihmissuhdereservi, jonka voi ottaa helposti käyttöön, silloin kun sattuu olemaan yksi ylimääräinen teatterilippu, tarvitaan mökki/ konsertti/ teatteri/elokuva/ravintola- seuraa, puoliso ei ymmärrä tai lähtee kokonaan toiseen talouteen. Sama reservi voi ottaa erilaisten juhlapyhien työvuorot. Kirjoitan tämän kaiken ilman minkäänlaista katkeruutta. Reserville on mitä ilmeisin tarve, koska kalenteri täyttyy helposti kaikenlaisilla kivoilla menoilla.

Soitin tänään huoltomiehelle ja kerroin puluista:

- Eläviä vai kuolleita? mies kysyi.
- Ainakin vielä eilen  olivat hengissä, vastasin.

Pulutkin olivat kaksin ja kenties pariskunta. Keskustelivat minusta jälkeenpäin.